TÄHTITIETEEN SYNTYMÄSEUTU.

Nykyjään tiedämme, että Babyloniassa neljä vuosituhatta sitten sangen älykkäästi väiteltiin lakitieteellisistä kysymyksistä, että pappiskouluissa jo varhain harjoitettiin kieliopillisia ja sanastollisia opintoja, huomioitiin tarkkaavaisesti luonnonilmiöitä sekä yritettiin ratkaista maailmankaikkeuden ja ihmiskohtaloiden arvoituksia. Sama profeetallinen harrastus, joka sai babylonialaiset tutkimaan tähtitaivasta, herätti myöskin heidän harrastuksensa historiaan: he syventyivät muinaisuuteen toivoen voivansa ennustaa tulevaisuutta.

Tätä henkistä vireyttä inhimillisen tiedon eri aloilla babylonialaiset ensi sijassa saavat kiittää vaikutuksestaan toisiin kansoihin. Mikään ei kuitenkaan niin selvästi todista babylonialaisten henkistä ylemmyyttä naapurikansojen suhteen kuin se, mitä he ovat saaneet aikaan tutkiessaan taivaankannen ilmiöitä. Babylonialaiset ovat sekä astronomisen että meteorologisen tieteen luojia.

Osaksi käytännölliset, osaksi uskonnolliset syyt herättivät »Idän viisaissa» mielenkiintoa taivaan tähtiin ja niiden liikkeisiin. Heidän käytännöllinen harrastuksensa pyrki saamaan aikaan vakinaista ajanlaskua ja tarkkoja aikayksiköitä, toisin sanoen luomaan kalenteria. Sen välttämättömyys on ilmeinen niin pienimpiä yksityiskohtia myöten järjestyneessä yhteiskunnassa kuin babylonialaisten, maanviljelyksessä, liike-elämässä ja yleensä kaikissa töissä ja toimissa. Muinaisilta babylonialaisilta olemme perineet 7-päiväisen viikon, 24-tuntisen vuorokauden, tunnin jaon 60 minuuttiin ja minuutin 60 sekuntiin. Kellotaulumme muistuttavat siis alituisesti muinaisten babylonialaisten viisaudesta, ja viikonpäiviemme nimet johtavat ajatuksen Babylonian jumaliin. Babylonialaiset näet nimittivät viikon päiviä »seitsemän vaeltavan taivaanvalon» mukaan, s.o. auringon, kuun ja viiden silloin tunnetun kiertotähden, joilla kaikilla oli jumalien nimet, koska jumalien arveltiin ilmestyvän niissä. Kun kreikkalaiset ja roomalaiset sitten saivat babylonialaisilta 7-päiväisen viikon, niin he antoivat jokaiselle päivälle nimen sen oman jumalansa tai jumalattarensa mukaan, joka vastasi kysymyksessä olevaa babylonialaisten jumaluutta. Sitten vanhat germaanit vuorostaan lainasivat roomalaisilta tavan nimittää viikonpäiviä jumalien mukaan ja antoivat jokaiselle päivälle nimen sen germaanilaisen jumaluusolennon mukaan, joka lähinnä vastasi asianomaista roomalaista jumalaa tai jumalatarta. Meidän sunnuntaimme, joka saksaksi on Sonntag, oli roomalaisilla, kreikkalaisilla ja babylonialaisilla auringon päivä, kuten maanantai heilläkin oli kuun päivä.

Tiistai, Tyrin päivä, oli roomalaisilla sodanjumala Marsin päivä, jonka babylonialainen vastine oli Nergal. Keskiviikon, ruotsiksi onsdag, Odenin päivän, roomalaiset olivat pyhittäneet Merkuriukselle, kirjoitustaidon ja kaupan jumalalle — sen päivän ranskalainen nimi onkin mercredi. Torstaita, Torin päivää, vastasi roomalaisilla Juppiterin päivä. Juppiter, joka oli ylin roomalainen jumala, oli myöskin ukkosenjyrinän jumala, ja saksaksi torstai on Donnerstag. Juppiteriä vastasi Babyloniassa Marduk. Perjantai, ruotsiksi fredag, Frejan päivä, oli roomalaisilla rakkauden jumalattarelle Venukselle pyhitettyjä babylonialaisilla Ishtarille. Lauantai, ruotsiksi lördag, sitävastoin ei ole saanut nimeään minkään jumaluuden mukaan. Se aiheutuu siitä, ettei germaaneilla ollut mitään jumalaa vastaamassa roomalaista Saturnusta, jonka nimi toistuu tämän päivän englantilaisessa nimessä: Saturday. Meidän »lauantaimme» nimi on proosallisemmin johtunut kylpemistä merkitsevästä löga sig. Viikonpäivien tavoin on alkujaan myöskin eläinradan kaksitoista tähdistöä — ainakin osittain — saanut nimensä babylonialaisilta.

Babylonialaisten kuukausissa oli vuoroin 29, vuoroin 30 päivää. Koska kalenterivuosi siten pian tuli olemaan melkoisen paljon edellä todellista aurinko vuotta, lisättiin määrättyinä vuosina kolmastoista kuukausi. Tämä tapahtui kauan jokseenkin umpimähkään. Vasta 6. vuosisadalla e.Kr. siinä alettiin noudattaa varmoja sääntöjä.

Kukin kuukausi oli omistettu jollekin eläinradan kahdestatoista merkistä, mutta lisätty kolmastoista kuukausi tarvitsi myöskin jonkin eläimen tunnuskuvakseen ja sai korpin, onnettomuuden linnun. Siitä saakka luku 13 — ylimääräinen, korpinluku — on uskollisesti säilyttänyt onnettomuuden-luvun maineensa.

Tähtitieteellisten havaintojen varhaisuutta Eufrat-Tigrismaassa todistavat lukuisat Assurbanipalin kirjaston katkelmat. Ne ovat nimittäin suuren, 72 savitaulua käsittävän teoksen jäljennöksiä, teoksen, joka enemmän kuin 3 1/2 vuosituhatta sitten laadittiin edellisinä vuosisatoina koottujen tähtitieteellisten havaintojen perusteella. Tätä teosta sekä assyrialaiset että babylonialaiset pitivät erittäin suuressa arvossa, ja sitä laajennettiin aikojen kuluessa uusien tutkimusten tuloksilla.[158] Muinaiset babylonialaiset ovat myöskin jo 3—4 vuosituhatta sitten merkinneet savitauluille yksityiskohtaisia tähtitieteellisiä havaintoja ilmoittaen johtopäätökset, joita niistä laskelmien avulla voitiin tehdä; ja he ovat, erään ammattimiehen sanojen mukaan, jo tänä kaukaisena aikana »yllättävän tarkasti mitanneet eräitten kiintotähtien välisiä etäisyyksiä.» Jo Hammurapin hallitsijasuviin aikana — noin 4 000 vuotta sitten — babylonialaisilla oli niin hyvin järjestetty kalenteri, että täytyy olettaa tähtitieteen jo silloin olleen korkealla tasolla. Muutenhan olisi ollut mahdotonta tarvittavan tarkasti laskea suurten taivaankappaleitten kiertoaikoja.

Kuitenkin on muistettava, että babylonialainen astronomia vanhimpina aikoina oikeastaan oli astrologian palvelija ja vasta myöhään vapautui tästä riippuvaisuus suhteestaan. Tähtitieteellisiä havaintoja ja laskelmia babylonialaiset tosin eivät milloinkaan tehneet pelkästä teoreettisesta harrastuksesta, vaan joko käytännöllisistä syistä tai tutkiakseen jumalien tahtoa ja saadakseen selville tulevia tapahtumia. Sentähden olisi kohtuutonta soveltaa nykyaikaisia tieteellisiä vaatimuksia tähän alkavaan tieteeseen. Babylonialaisten kyvyssä tehdä tarkkoja huomioita ja täsmällisiä laskelmia oli luonnollisesti melko paljon toivomisen varaa.[159] Kaikkia historiallisia ilmiöitä on kuitenkin arvosteltava aikansa ja laatunsa mukaisesti, ja tässä tapauksessa tulee ottaa huomioon alkeelliset välineet, joita muinaisilla babylonialaisilla oli käytettävissään.

Jos astronomiseksi tieteeksi nykyaikaisessa mielessä hyväksytään ainoastaan sellaiset havainnot, joita nykyajan tähtitiede suorastaan voi käyttää, niin mitään sellaista tutkimusta ei oikeastaan ole ennen hellenististä aikakautta, s.o. muutamia vuosisatoja ennen Kristuksen syntymää. Mutta sen aikakauden astronomit olivat tietoisia siitä, missä kiitollisuudenvelassa he olivat babylonialaisille tähtitieteilijöille. He nimittivät itseään mielellään »babylonialaisiksi» ja liittivät havaintonsa ja laskelmansa vanhoihin babylonialaisiin muistiinpanoihin.

Kuitenkin on mahdollista, vaikka ei ainakaan vielä todistettua, että muinaiset kaldealaiset osasivat ennustaa auringon- ja kuunpimennyksiä, ainakin suunnilleen. Vanhimmat siihen viittaavat tosiseikat ovat Assurbanipalin ajoilta. Hänen kirjastostaan löytyi eräs kuninkaalle Assurin tähtienselittäjiltä saapunut tiedonanto, joka kertoo, että on tapahtunut kuunpimennys, mutta että sikäläiset astrologit eivät ole voineet nähdä sitä, koska taivas on ollut pilvessä. Sentähden he pyytävät, että kuningas antaisi tiedustella kaikista muista Assyrian ja Babylonian kaupungeista, olisiko ehkä joissakin näissä paikoissa huomattu pimennys. — Seikka, joka todistaa vielä enemmän babylonialaisten astrologien eduksi, on toinen savitaulu, jossa kuninkaalle ilmoitetaan kuunpimennyksen tapahtuvan määräpäivänä sekä että se tulee olemaan osittainen ja koskee kuunpyörän koillista osaa.

Babylonialaisten kyvystä laskea auringon- ja kuunpimennyksiä ei kuitenkaan voida olla aivan varmoja, sillä ei ole mitään todistetta siitä, että molemmat pimennykset todella sattuivat ilmoitettuna aikana. Astrologeille tosin ei ollut niinkään vaarallista kuin luulisi, jos he joutuivat häpeään tässä suhteessa. He olivat, kuten ennustajat yleensä, taitavia keksimään verukkeita. Ainahan voi syyttää sitä, että jumalat olivat muuttaneet päätöstään. Tässä toteutuvat muuten suuren tähtitieteilijän Keplerin sanat: »Epäonnistunut ennustus unohdetaan, sillä sehän ei tarjoa muistille mitään määrättyä kiinnekohtaa; mutta toteutunut ennustus säilytetään muistissa naisten tapaan. Ja siten astrologi saa jonkinlaisen sädekehän ympärilleen.»

Ainakaan assyrialaisten hoviastrologien kyvystä tehdä tarkkoja ennakkolaskelmia ei juuri saa korkeata käsitystä, kun lukee eräästä heidän kertomuksestaan Hänen Majesteetilleen, että he kolme päivää tähystelivät auringonpimennystä — jota ei tapahtunut.

Arvostellessamme tätä, kuten niin monta muuta Aasian muinaisia kansoja koskevaa kysymystä, meidän on kuitenkin muistettava, että mehän tunnemme vain pienen osan todistusainehistoa.[160] Jonakin kauniina päivänä voidaan Mesopotamian rauniokummuista tehdä löytöjä, jotka antavat aivan toisia tosiseikkoja arvostelumme perustaksi.

Ensimmäinen pimennys, joka varmasti tiedetään täsmälleen ennakolta lasketuksi, oli se auringonpimennys, joka sattui toukokuun 28. p:nä 585 e.Kr. Sitä ennusti miletolainen Thales, »ensimmäinen kreikkalainen filosofi». Mutta hän olikin kaldealaisten oppilas.

Mutta jos babylonialaiset todellakin ovat osanneet ennustaa auringon- ja kuunpimennyksiä, niin se näyttää joka tapauksessa onnistuneen vain aivan vähäistä aikaisemmin. Ainoa varma tosiseikka, josta meidän on pidettävä kiinni, osoittaa nimittäin, että kysymyksessä oleva ennustus kirjoitettiin vain yhtä tai korkeintaan kahta päivää ennen pimennystä. Babylonialaiset eivät varmastikaan pystyneet seikkaperäisiin laskelmiin monivuotisten havaintojen perusteella, joita tarvitaan ennustettaessa pimennyksiä kauan aikaa edeltäpäin.

* * * * *

Babylonialaisten tähtitieteellisten opintojen rinnalla heidän tietonsa kasvoivat myöskin matematiikassa, alalla, jolla he samaten ainakin osittain ovat uranuurtajia. He käyttivät rinnan kahta erilaista lukujärjestelmää, nimittäin kymmen- ja kuusikymmenjärjestelmää. Suurempi luku ilmaistiin niin ja niin monena kuusilukuna tai kuusikymmenlukuna, aivan kuin me puhumme niin ja niin monesta tusinasta tai tiusta.

Kuusikymmenjärjestelmää käytämme vielä ympyrän jaossa 360 asteeseen ja vuorokauden jaossa tunteihin, minuutteihin ja sekunteihin. Babylonialaisten matemaattiset tiedot tekivät heille mahdolliseksi mitta-, paino- ja rahajärjestelmän luomisen, jolla muinaisajan kansojen keskuudessa oli sama merkitys kuin metrijärjestelmällä meidän päivinämme. Se perustui kuten metrijärjestelmäkin määrättyyn pituusmittaan, jona babylonialaisilla oli keskimääräinen etäisyys täysikasvuisen ihmisen kyynärpäästä keskisormen kärkeen, siis mitta, joka suunnilleen vastasi meidän päiviemme kyynärää.

Kirjallisuutta:

Franz Xaver Kugler, Sternkunde und Sterndienst in Babel.

A.H. Sayee, The astronomy and astrology of the babylonians.

Ernst F. Weidner, Handbuch der babylonischen Astronomie.

Alfred Jeremias, Das Alter der babylonischen Astronomie.

H.V. Hilprecht, Mathematical, metrological and chronological tablets from the temple of Nippur.

F.X. Kugler, Im Bannkreis Babels.

Hugo Winckler, Die babylonische Kultur in ihren Beziehungen zur unsrigen.

C.F. Lehmann, Babyloniens Kulturmission einst und jetzt.

Martin P:son Nilsson, Tideräkningens uppkomst.

Nat. Beckman, Tideräkning och historia.