LENNOKKAAT HYPOTEESIT JA TODELLISUUS.

Niin kauan kuin hieroglyfit pysyivät käsittämättöminä, niin kauan lepäsi ikäänkuin salaperäinen verho nykyajan ja Niilinmaan sivistyksellisen suuruudenajan välillä. Ne yritykset, joita ensin tehtiin hieroglyfien tulkitsemiseksi, voittivat toinen toisensa hullunkurisuudessa. Oli tultu siihen käsitykseen, että hieroglyfit olivat vertauskuvallisia merkkejä, joiden merkityksen olivat tunteneet vain jotkut harvat perehtyneet — hieman samantapaista siis kuin arktiset kalliopiirrokset. Kun koetettiin saada selville hieroglyfitekstien sisällystä, ei senvuoksi lainkaan ajateltu mahdollisuutta voida lukea kirjoitusmerkkejä, vaan koetettiin selittää kuva-arvoituksia, yritettiin päästä selville salaperäisistä uskonnollisista totuuksista, jotka olivat salattuja niihin perehtymättömältä joukolta.

Niinpä esitti muuan oppinut ja monella alalla etevä jesuiittaisä 1600-luvulla seuraavan, pientä 7 — sanoo seitsemän — hieroglyfimerkkiä käsittävän ryhmän selityksen: »Kaiken hedelmällisyyden ja kasvillisuuden luoja on Osiris, jumala, jonka luomisvoima vetää pyhän Mophtan taivaasta valtakuntaansa.» Me, myöhemmän ajan lapset, tiedämme nyt, että nuo seitsemän salaperäistä merkkiä tarkoittavat sanaa »autokraatti»: itsevaltias, Rooman keisarien käyttämä nimitys.

Moisten kielitieteellisten johtopäätösten vankalle perustalle rakennettiin edelleen ja tultiin muun muassa hurjiin johtopäätöksiin, että egyptiläiset ja kiinalaiset olivat läheistä sukua, että kiinalaiset olivat muuttaneet Egyptistä ja että heidän kirjoituksensa olivat syntyneet hieroglyfeistä, jonka vuoksi näitä pitäisi voida tulkita kiinan sanakirjain avulla!

Tällaiset hypoteesit johtivat purevan satiirikon Voltaire'in hänen tunnettuun hyökkäykseensä sellaisia etymologeja vastaan, jotka huomaavat sukulaisuutta eri kielten sanain välillä »olemalla välittämättä vokaaleista ja kiinnittämättä sen enempää huomiota konsonantteihin.»

Nyt ollaan paremmin selvillä sekä kiinankielestä että vanhain egyptiläisten kirjoitusmerkeistä. Tiedetään myöskin, että egyptiläisten kirjoitus aivan samoin kuin kaikkien muittenkin kansojen on ollut alkujaan kuvakirjoitusta. Aivan samoin kuin lasten on tapana tehdä, ovat kansatkin lapsuudessaan kirjoittaneet piirtämällä kuvia, joiden tarkoituksena on ollut ilmaista heidän ajatuksiansa. Monet kansanheimot, kuten esim. intiaanit, eivät ole koskaan päässeet tätä kuvakirjoitusastetta kauemmas. Egyptiläiset sitävastoin olivat jo vanhimmissa meille tunnetuissa kirjoitusnäytteissään päässeet paljon pitemmälle. He eivät olleet kylläkään täysin sivuuttaneet kuvakirjoituksen astetta, mutta kuvakirjoitus oli jo silloin oleellisesti muuttunut osittain tavukirjoitukseksi, osittain kirjainkirjoitukseksi, niin että jokainen kuvamerkki, jokainen hieroglyfi merkitsi tavua tai vain äännettä.

Puhtaan kuvakirjoituksen asteella esiintyy seuraavanlaisia hieroglyfejä käsitteiden merkkeinä: »härkä» »aura» »talo», »kasvot», »silmä», »aurinko», »kuu».

Abstraktisiakin käsitteitä ja verbejä ilmaistiin sellaisten kuvien avulla. Niinpä merkitsi lilja: »Ylä-Egypti», kun sitävastoin Ala-Egyptiä esittivät vertauskuvallisesti papyrusvanat. Palmunoksa oli »vuosi». Ajateltiin nimittäin, että tämä puu sai uuden oksan joka vuosi. »Syödä» verbiä tulkitsi istuva mies, joka vie oikeaa kättänsä suullensa, »kuulemista» lehmän korva, »itkemistä» kyynelsilmä, »käymistä» kaksi liikkuvaa säärtä, »vanhenemista» vanha sauvaansa nojaava mies. Jos egyptiläinen tahtoi ilmaista »lentämistä», hän piirsi lentävän linnun; »löytämistä» hän tulkitsi ibis-linnulla, joka nokkii ruokaansa. »Hallita»-sanaa merkittiin kuninkaan valtikalla, »taistelemista» nuijaa pitävällä käsivarrella, ja toisella käsivarrella, jossa oli kilpi, j.n.e.

Kuvakirjoituksesta kehittyi, kuten sanottu, tavukirjoitus. On kuitenkin huomattava, että egyptinkielessä alkujaan, niinkuin seemiläisissä kielissä, ainoastaan konsonantit merkittiin kirjoituksessa. Vasta myöhään otettiin käytäntöön, kenties kreikan vaikutuksesta, vokaalimerkit, ja aluksi vain vieraissa nimissä. Koska siis vokaalit alkujaan jätettiin merkitsemättä, voi esim. kasvojen merkki, joka egyptinkielellä kuului hor, merkitä myöskin hōr: »pystyttää» (teltta), hir- »-lle», »-lla», hri: »ylempi»; voitiinpa sitä käyttää vieläkin useammassa merkityksessä aivan välittämättä siitä, mitä vokaaleja kysymyksessä olevat sanat sisälsivät, kunhan vain niiden runkona oli h + r Aivan kuin jos leipä kuvaisi meidän kirjoituksessamme »lepoa» ja kota merkitsisi myöskin »kaataa». Merkki oli siis muuttunut kuvamerkistä tavumerkiksi. Samalla tavalla »talon» merkki, joka egyptinkielellä kuului pēri, muuttui tavumerkiksi p + r» kärpäshuiska, joka näyttää kuuluneen egyptinkielellä mas, tuli merkitsemään m + s j.n.e.

Oli kumminkin olemassa koko joukko egyptiläisiä sanoja, jotka muodosti vain yksi konsonantti ynnä vokaali, kuten ké: kukkula, rô: suu, shê: järvi, ta: leipä. Kun nyt vokaaleja ei merkitty, tuli itsekunkin näiden sanain hieroglyfimerkki äännemerkiksi. Kukkulan kuva tuli k:n merkiksi, suun kuva r:n merkiksi, š-( = sh) äännettä ilmaistiin järven merkillä ja t-äännettä leivän merkillä. Täten ja samantapaisin keinoin saatiin vähitellen kokonainen hieroglyfikirjaimisto, joka käsitti 24 konsonanttimerkkiä[70]. Tämä oli alku keksintöön, jolla oli mitä laajakantoisin merkitys sivistykselle, keksintöön, jota sitten kehittivät edelleen seemiläiset kansat, joiden kirjainkirjoitus on kaikkien nykyajan kirjaimistojen kantaäiti.

Luulisi, että kun egyptiläiset olivat päässeet kirjoituksensa yksinkertaistamisessa niin pitkälle, että olivat hankkineet mainitut 24 kirjoitusmerkkiä, he olisivat luopuneet kokonaan kuvakirjoituksesta ja tavumerkeistä ja kirjoittaneet kaikki sanat kirjaimilla. Mutta niin he eivät tehneet. Osittain tämä kansa piti tavattoman sitkeästi kiinni kaikesta vanhasta ja kunnioitustaherättävästä, osittain säästi myöskin paljon työtä, kun yhden ainoan merkin avulla voitiin piirtää kokonainen sana tai kokonainen tavu. Senvuoksi oli hieroglyfikirjoitus lopulta sekoitus kuvakirjoitusta, tavumerkkejä ja kirjaimia. Mutta tämä oli myöskin yhtenä syynä siihen, että kävi niin vaikeaksi sitä tulkita. Ei riittänyt vain 24:n kirjaimen oppiminen voidakseen lukea, sillä kaikkiaan hieroglyfikirjoitus käsittää puoli tuhatta erilaista merkkiä, jopa enemmänkin, jos ottaa lukuun harvemmin käytetyt merkit. Mutta hieroglyfitekstien lukemisvaikeudet eivät rajoitu tähän, kuten myöhemmin saamme nähdä.

Kim egyptiläiset siirtyivät hieroglyfien kiveen piirtämisestä yhä enemmän kirjoittamaan kynällä papyrukseen ja käyttämään kirjoitusta kirjeisiin, välikirjoihin ja muuhun sellaiseen, hieroglyfit vähitellen melkoisesti yksinkertaistuivat ja liittyivät toisiinsa aivan kuin meidän omassa kirjoituksessamme, jos vertaa sitä painettuihin kirjaimiin. Tämä kursiivikirjoitus yksinkertaistui sitten vieläkin ja muodostui n.s. yleiseksi kansankirjoitukseksi.