NIILINMAA.

»Suuret joet ovat sivistyksen äidinmaitoa.» Paras todiste tästä ovat Niili, Eufrat-Tigris sekä Intian ja Kiinan pääjoet. Näiden jokien ympärille ovat ensimmäiset järjestyneet yhteiskunnat syntyneet, ja siellä ovat tiede, kirjallisuus ja taide aikaisimmin elpyneet. Tämä ei riipu yksin siitä, että maa niissä seuduin on erikoisen viljavaa, vaan myöskin siitä, että ihmisten on täytynyt siellä yhteistyöllä pakottaa maa antamaan satonsa. Missä luonto itsestään antaa kaiken, siellä ihmisen ei tarvitse ponnistella. Siellä hän jää vuosituhansiksi samalle kehitystasolle. Sen voimme tänäkin päivänä nähdä Etelämeren saarten kivikauden kansoista. Kulttuurin luo työ luonnon asettamien esteitten voittamiseksi.

Egyptissä kuten Babyloniassa ja Kiinassakin maa on erinomaisen viljavaa. Mutta kaikissa näissä maissa on suuri osa vuotta sateetonta. Sen vuoksi täytyy jokivettä kanavaverkolla johtaa vainioille. Sellaisten kanavien kaivamista ja kunnossapitämistä varten oli monien ihmisten liityttävä yhteen ja muodostettava järjestettyjä yhteiskuntia. Yhteisin ponnistuksin ja määrätietoisin johdoin he voivat sitten järjestää olonsa niin hyvin, että saavat aikaa antautuakseen harrastamaan kirjallisuutta, taidetta ja tiedettä, ja niin kehittyy henkinen kulttuuri alinomaisessa vuorovaikutuksessa aineellisen kanssa, sillä ne molemmat tarvitsevat toisiansa. Mutta perimmältään on suuri joki tämän aiheuttajana. Se on »sivistyksen äidinmaitoa».

Kahdella tavoin Niili vuosituhansien aikana on ollut kulttuurinluojana: se on toiselta puolen synnyttänyt kaiken sen maan, josta egyptiläinen sivistys on versonut, ja toiselta puolen sen vesi on vuosi vuodelta virvoittanut kuivan maan ja antanut sille uutta elämää. Asuttava osa Egyptiä on yksinkertaisesti pitkulainen keidasalue, jonka on muodostanut se hedelmällinen muta, mitä eräs Niilin lähdejoki lukemattomien vuosituhansien ajan on kuljettanut mukanansa Abessinian vuorilta ja kerrostanut kalliopohjan ja erämaanhiekan ylle. Sattuvasti on Egyptin viljeltyä osaa verrattu nuokkuvavartiseen lootukseen. Esihistoriallisena aikana varsi ei vielä kukkinut. Niilin suu oli silloin nykyisen Kairon seuduilla. Sitten vähäisten ajanjaksojen vieriessä on siitä puhjennut »kukka», jonka Niili itse on muodostanut.

Egyptin on aina tiedetty olevan maailman viljavimpia maita. Muistammehan, kuinka Joosefin veljet menivät sinne, kun Palestiinassa oli nälänhätä, sillä he olivat kuulleet, että »Egyptissä oli viljaa». Usein pellot tässä luonnon anteliaasti siunaamassa maassa antavat kolme kypsynyttä satoa vuodessa. Mutta hedelmällisestä mullastansa huolimatta Egypti kuitenkin ilman Niiliä olisi autio maa, sillä muutamissa seuduin voi siellä sadekuurojen välillä kulua vuosikausia. Sitä enemmän sataa taasen eräinä vuodenaikoina niissä kuuman vyöhykkeen seuduissa, joissa Niilin lähteet ovat. Silloin vesi Niilin uomassa nousee ja valtava joki tulvii yli rantojensa, kastelee ne ja laskee niille vuosituhantisten entisten kerrostumain lisäksi uuden kerroksen lihavaa liejua. Mutta kun vesi jälleen on laskenut määrättyyn korkeuteen, alkavat lukemattomat vedennostolaitteet työnsä ja nostavat tuota elämääantavaa ainetta pelloille. Siellä se kiertelee suurempia ja pienempiä kanavia käsittävässä kanavistossa ja lopuksi pienissä ojanteissa, niinkuin veri meidän suonistomme valtimoissa ja laskimoissa. Jokainen peltotilkku on maapengerten ympäröimä, joilla ojanteet suljetaan ja pakotetaan levittäytymään maapalstalta toiselle, sitä mukaa kuin ne käyvät liian kuiviksi. Siten Egypti Niilin vedestä on saanut korvauksen sateesta, ja ymmärtää hyvin muinaisten egyptiläisten ajatuksenkulun, kun he jumaliensa ylistyslauluissa toisten maitten sadevettä nimittävät »Niiliksi, joka tulee taivaasta». Täydellä syyllä jo muinaisajan oppineet sanoivat, että Egypti oli Niilin lahja, ja tänäkin päivänä fellah[16] viettää kiitosjuhlaa, kun saapuu ilosanoma, että Niili alkaa nousta.

Egyptin hyvinvointi ei kuitenkaan riippunut yksinomaan siitä, että Niili tulvi, vaan myöskin siitä, miten se tapahtui: että vedenkorkeus saavutti määrätyn asteen, kohoamatta liiaksi tai jäämättä liian alhaiseksi. Pari jalkaa liian paljon — ja delttamaa joutui kauhean hävityksen alaiseksi; 3—4 jalkaa liian vähän — ja kuivuus ja nälänhätä ahdisti Ylä-Egyptiä, maanvaiva, josta muinaisaikana usein puhutaan, välistä monena vuotena peräkkäin. Kun vedenkorkeudella oli niin suunnaton merkitys Egyptille, hankittiin mittareita, joilla todettiin vuoden vedennousu. Tunnetuin mittari oli Syönen, nykyisen Assuanin, seuduilla, ensimmäisen kataraktin[17] kohdalla.

Mutta että Niilin tulvat koituisivat todelliseksi siunaukseksi Niilinmaan kansalle, siihen tarvitaan ja on aina tarvittu yhteenliittyneiden ihmisten huolellisesti järjestettyä työtä. Yksityinen ei saanut tehdyksi niin suuria ja vaativia töitä kuin olivat kanavarakennukset ja ne sulut, joita tarvittiin estämään niin kauan kuin mahdollista Niilin vettä pois juoksemasta. Tässä ei voitu saada aikaan mitään ilman yhteenliittymistä, järjestystä ja kuria. Täällä kävi välttämättömäksi alistua yhden valtionpäämiehen hallittavaksi. Voimakas valtiotunne oli sen vuoksi Egyptin kansan verissä aina aikaisemmista kulttuuriasteista alkaen. Niili on siten kaikkina aikoina ollut mahtava yhteiskuntaamuodostava tekijä.

Egypti on näytellyt niin tärkeätä osaa maailmanhistoriassa, että kernaasti kuvittelee sitä joltisenkin suureksi maaksi. Niin ei kumminkaan ole lainkaan laita. Tosin keidasalue — ensimmäisestä kataraktista Välimereen saakka on kokonaista 85 penikulmaa pitkä, mutta se on niin kapea, että pinta-ala jää pienemmäksi kuin Belgian. Neliökilometreistä ei riipu maan sivistyksellinen merkitys. Sitä ei meille osoita yksin Egyptin historia — sen todistaa myöskin ja vielä paljon puhuvammin Ateenan ja Palestiinan historia.

Niilin maa ei tarjoa runsasta maisematyyppien vaihtelua; sen lumo on sen sijaan ihmeellisissä väreissä, kajastuksissa ja valovaikutelmissa. Auringonnousu voi tarjota niin voimakkaan värivaikutelman, että se maalarin siveltimen kuvaamana tuntuu aivan uskomattomalta siitä, joka ei omin silmin ole nähnyt tätä ainutlaatuista näytelmää, kun pimeys väistyy ja vuoret alkavat häivähdellä ultravioletilta ja auringon heijastus muuttaa Niilin juonniksi sulanutta kultaa, tai kun sarastus vaihtuu vilvakaksi aamuksi ja melkein ylimaailmallisen läpinäkyvä vaaleansininen kupoli kaartuu yli kullankeltaisen laidattoman aavikon. Uskomattoman komea on auringonlasku, kun liekehtivä taivaanranta kohottaa purppurakatoksen yli keitaitten viheriöivien palmujen. Yhtä ihana on yö, kun kuu ja tähdet haaleassa hopeanvalossa hohtavat taivaan kannella. Valtavana ja äänettömänä soluu Niilin vesimassa kohti merta. Miljoonille ihmisille elämän antavan joen yllä lepää suuri hiljaisuus, jonka katkaisee ainoastaan rannan savimajasta kajahtava koiran haukahdus tai aasin alakuloinen kirkuna tai ohiliukuvista veneistä kuuluva miesten yksitoikkoinen laulu.

Kirjallisuutta:

Eduard Meyer, Geschichte des Altertums (laajoin kirjallisuusviittauksin).

G. Maspero, Histoire ancienne des peuples d'Orient classique.

James Henry Breasted, Ur människosläktets äldsta historia (ruotsinnos engl. kielestä).

Carl G. Laurin, Konsthistoria (myös suomeksi).

Johan Adolf Bruun, Ur de bildande konsternas historia.

Erityisesti Egyptiä koskevaa:

James Henry Breasted, A history of Egypt (saksaksi 1909).

James Henry Breasted, Ancient records of Egypt.

E.A. Wallis Budge, A short hislory of the egyptian people.

W. v. Bissing, Die Kultur des alten Ägyptens.

Jean Capart, La place de l'Egypte dans l'histoire de la civilisation (kirjallisuusviittauksin).

Adolf Erman und Hermann Ranke, Ægypten und ægyptisches Lehen im Altertum (laaja kirjallisuusluettelo).

Friedrich Kayser und Ernst M. Roloff, Ägypten einst und jetzt.

Camille Lagier, A travers la haute Égypte.

Camille Lagier, L'Égypte monumentale & pittoresque.

Pehr Lugn, Egypten i fynd och forskning.

G. Maspero, Causeries d'Égypte.

Georg Steindorff, Ägypten in Vergangenheit und Gegenwart.

A. Wiedemann, Das alte Ägypten (runsaita lähdeviittauksia).

Sixten Strömbom, Egyptisk vinter.

Väinö Pekkola, Kairosta Niilin latvoille.