KESKIMMÄINEN VALTAKUNTA

(noin 2100—1800 e.Kr.)

Hajaannustila kesti noin vuoteen 2100, jolloin Etelä-Egyptin Thebaa[32] ja sen ympäristöjä hallinneen ruhtinassuvun onnistui vallata koko muinoinen Egyptin valtakunta ja siten palauttaa valtakunnan yhteys. Kahdestoista hallitsijasuku aloittaa noin v. 2000 uuden kukoistusajan, joka kestää pari vuosisataa. Voimakkaiden kuningasten johdolla lakkautetaan lääniruhtinasten virat, ja tällöin näyttää toimeenpannun perinpohjainen lahjoitettujen valtiotilusten reduktio. Luonteenomaista tälle perusteelliselle muutokselle on, että suuret ja muhkeat läänitysaateliston haudat vähitellen täydellisesti katoavat.

Kahdennentoista dynastian kuninkaat, joiden melkein kaikkien nimi oli Amenemhet tai Sesostris, olivat innokkaita rakentajia, ja muistomerkkeinä heidän ajaltansa on hautarakennusten lisäksi temppeleitäkin. Taide ja kirjallisuus kehittyivät nyt kauneimpaan kukkaansa. Keskimmäisen valtakunnan aika esiintyikin myöhempien sukupolvien silmissä Egyptin klassillisena aikana, jonka mestareita pidettiin korkeina esikuvina. Vielä puoli vuosituhatta myöhemmin opiskeltiin tämän ajan kirjallisuutta kouluissa, ja jokainen, joka halusi »puhua oikein kauniisti», otti sen esikuvakseen.

Faaraoitten hallituskaupunki oli nyt ajoittain Memfiksen seuduilla, ajoittain Faijumissa vähän kauempana lounaassa. Tästä suomaisesta, epäterveellisestä maakunnasta, joka jonkinlaisen luonnollisen kanavan välityksellä oli yhteydessä Niilin kanssa, tuli nyt faaraoitten toimesta Egyptin viljavimpia, ihanimpia keitaita. Vielä tänäkin päivänä Faijumin appelsiinit, persikat, viikunat ja viinirypäleet ovat hyvässä maineessa, ja yhtä kuuluisa on keidas pumpuliviljelyksistään ja ihanista ruusuistaan.

Faijumin ihmeellinen muutos saatiin aikaan toimeenpannuilla parannuksilla, kanavayhteydellä Faijumin ja Niilin välillä, mutta varsinkin suluilla, joilla veden saanti joesta voitiin säännöstellä vuodenaikojen tarpeen mukaan. Uuden, itse keitaaseen rakennetun verkoston avulla entiset suot muuttuivat viljaviksi vainioiksi. Säilymään jäänyt vesi muodosti Moiris-järven, joka silloin kuten nytkin oli kuuluisa kalarikkaudestaan, varsinkin hyvänmakuisten karppien runsaudesta. Siellä on myöskin valtava ahvenensukuinen kala, joka voi kasvaa noin 1 1/2 metriä pitkäksi ja painaa jopa 50 kiloa.

Järven vesi estettiin poistumasta padoilla, joita voidaan pitää meidän aikamme suurten, Assuanin ja Assiutin kohdalle Niiliin rakennettujen sulkujen ensimmäisinä edelläkävijöinä.

Tästä on aikoinaan tehty se väärä johtopäätös, että Moiris-järvi olisi tekemällä tehty palvelemaan Niilin veden säiliönä ja joen tulvaveden säännöstelijänä; ja mielikuvituksessa on nähty valtavat orjajoukot, jotka täällä tekivät työtä faaraon käskystä. — Todellisuudessa on asiain kulku ollut päinvastainen. Faaraot eivät ole täyttäneet Faijumia vedellä muitten maankolkkien tarpeiksi, vaan päinvastoin vähentäneet ja säännöstelleet sen vesimäärää maakunnan omaksi tarpeeksi. Niin valtavan joen kuin Niilin veden säännöstelijänä ei sellainen järvi kuin Moiris olisi pitkällekään riittänyt.

Faijumiin Amenemhet III rakennutti pyramidinsa ja sen viereen jättiläissuuren hautatemppelin, jonka, ympärillä olleiden pappien asuntojen kanssa, kerrottiin muodostaneen sellaisen pilarikäytävien, pihattojen ja pimeiden huoneiden sokkeloryhmän, että siellä oli mahdotonta liikkua oppaatta. Nämä rakennusryhmät lienevät olleet aiheena kreikkalaisten kertomuksiin labyrintistä, maailman suurimmasta ihmerakennuksesta.[33] Nykyisin on Amenemhetin temppeli melkein jäljettömiin hävinnyt.

Kreikkalaisessa kansan perimätiedossa kahdennentoista dynastian hallitsijat esiintyvät kaikki yhteisellä Sesostris-nimellä suurenmoisina rakentajina ja valloittajina, joiden urotöitä aikojen kuluessa kaunisteltiin uskomattomiin. Tosiasiallisesti he ulottivat valtakunnan rajat etelään »maailman loppuun» asti, s.o. toisen kataraktin seuduille ja laskivat valtansa alle nubialaisten asuman jokilaakson ja siitä itäänpäin Punaisen meren rannalla sijaitsevat kultakaivokset. Egyptiläisten linnoitusten toisen kataraktin seuduilla olevat rauniot osoittavat tänäkin päivänä, miten valloitettu nubialainen alue turvattiin aron kansojen hyökkäyksiltä. Semnen luokse, kuusi penikulmaa kataraktista etelään, kuningas Sesostris III pystytti erään Nubiaan tehdyn sotaretken jälkeen rajakiven, jossa oli seuraava kirjoitus: »Älköön kenenkään nubialaisen, ken hän lieneekin, olko sallittu kulkea tämän kiven ohi joen laskusuuntaan, kulkipa hän sitten maitse tai purjehti veneessä kuljettaen karjaa, aaseja, vuohia j.m.s., jotka ovat nubialaisten omaisuutta, poikkeuksena ne, jotka tulevat tekemään niillä kauppaa markkinapaikalle tai ovat tulossa joissakin lähettilään asioissa. Jotka sellaisessa tarkoituksessa tulevat, heitä pitää kaikin tavoin hyvästi kohdeltaman.»

Tänne hän myös rakensi linnoituksen ja tehtyään uuden rankaisuretken nubialaisia vastaan pystytti muistokiven; jossa hän pöyhistelevin sanoin kehuu, että hän on herättänyt kauhua (viheliäisen Kushin) asukkaissa, kuten Etelä-Nubiaa nimitettiin ennen valloitusta. »Minä olen», faarao kerskuu, »kuten krokodiili, joka odottamatta hyökkää saaliinsa kimppuun, sieppaa sen ja tuhoaa säälimättä». Mutta nubialaisten arkuuden kuvailemiseen ei hänellä sanoja riitä: »Rohkeus on heistä kaukana, he ovat kurjia raukkoja, ja heidän sydämensä on arka. Minun majesteettini on nähnyt heidät, ja mitä minä sanon, ei ole valhetta. Minä raiskasin heidän naisensa, minä otin heidän työmiehensä pelloilta vangeiksi, minä iskin kuoliaaksi heidän karjansa, minä niitin heidän viljansa ja panin sen palamaan. Tämän minä vannon isäni elämän nimessä. Minä puhun totta, ja puhetta, joka suustani lähtee, ei voida kumota.» — Kukapa voisikaan olla yhtymättä hänen majesteettinsa ihailuun urotyön johdosta: hyvin asestetuin ja järjestetyin joukoin kurittaa maan asukas-parkoja ja häväistä heidän kotinsa!

Lopuksi faarao kiroaa sen seuraajansa, joka miekaniskutta siirtäisi rajan takaisin, vaikka se olisi hänen oma poikansa: »hän ei ole minun poikani, hän ei ole minun siittämäni.»[34]

Sesostris III suoritti loppuun myöskin ensimmäisen kataraktin kanavoimisen, joka alettiin neljäsataa vuotta aikaisemmin, 6:nnen hallitsijasuvun aikana. Eräässä koskien saaressa on kallioon kaiverrettuna kaksi piirtokirjoitusta, jotka kertovat tästä hänen kulttuurityöstään. Siitä saadaan myös tietää, että kanavan nimi oli »Kauniit ovat Sesostriksen tiet». Vähitellen kumminkin hiekka ja kivet madalsivat väylän, mutta Sesostris puhdistutti sen jälleen. Samanlaiseen toimenpiteeseen ryhtyi neljäsataa vuotta myöhemmin Thotmes III määräten seudun kalastajaväestön tehtäväksi kanavan jokavuotisen puhdistamisen.

Pohjoiseen päin, Syyrian maihin ja itäisen Välimeren saarimaailmaan egyptiläisillä jo noina aikoina oli paljon vilkkaampi liikenneyhteys, kuin mitä tahtoisi uskoa. Kreetassa ja Kyproksessa, Kythéra- ja Rhodos-saarilla, Mykénaissa (myös Mykéné) ja monissa muissa paikoin Välimeren tässä osassa on haudoista ja kaupunkien raunioista löytynyt egyptiläisen kulttuurin muistomerkkejä aina vanhan valtakunnan ajoilta, ja päinvastoin monista Egyptin raunioista ja haudoista on löytynyt kreettalaisia saviastian paloja ja koristuksia.

Ennen on oltu siinä luulossa, että omituinen egyptiläinen sivistys oli pysähtynyt Niilinmaan omien rajain sisälle vaikuttamatta muuhun ihmiskuntaan. Mutta kuta enemmän meidän aikamme historioitsijat ovat tunkeutuneet vanhan ajan historiaan, sitä enemmän todistuksia he ovat saaneet maailman eri osien läheisestä yhteydestä jo noina aikoina. Tämä soveltuukin hyvin yhteen sen kanssa, että matkakertomuksista pidettiin jo aikaisin Egyptissä hyvin paljon.

* * * * *

Kahdennentoista hallitsijasuvun mukana voimakkaiden faaraoiden sarja oli lopussa. Voimakastahtoisen johdon puute ilmenee sellaisissakin yksityisseikoissa kuin siinä, että Niilin tulvien korkeuden vuotuiset merkinnät, joita Amenemhet III oli alkanut teettää toisen kataraktin yläpuolelle kallioseiniin, lakkaavat pari vuosikymmentä hänen kuolemansa jälkeen.[35] Kohta sen perästä keskeytyvät myöskin väenlaskuluettelot, joita 12:nnen hallitsijasuvun aikana oli tapana laatia määrätyin väliajoin. Nämä keskeytykset valtion elämälle tärkeiden seikkojen merkinnässä eivät ole kuva tilapäisiä, vaan ne todistavat rappeutumisen alkamista.

Kun valtakunnan kohtaloiden korkein johto heikkeni, alkoivat vallanhimoiset mahtimiehet taistella kruunusta. Kolmannentoista hallitsijasuvun ajoilta oleva eräästä temppelissä tavattu piirtokirjoitus antaa meille välähdyksen alkavista kapinaliikkeistä, jotka lopuksi johtivat keskimmäisen valtakunnan hajoamiseen. Se on kuninkaallinen julistus, joka koskee valtiorikoksen tehnyttä läänitysruhtinasta. Tämä julistetaan virastansa erotetuksi ja menettäneeksi sekä omalta että jälkeläistensä osalta kaikki sen tulot. »Ota pois häneltä hänen leipänsä», siinä sanotaan, »hänen ravintonsa ja hänen lihapatansa! Hänen nimeänsä ei pidä mainittaman enää tässä temppelissä. Jos joku sotapäällikkö tai virkamies osoittaa kavaltajalle suopeutta, hänen omaisuutensa ja tiluksensa pitää annettaman minun isäni temppelille», faarao julistaa.

Kun valtakunnan vastustuskyky oli ylimysten kapinaliikkeiden johdosta heikentynyt, vyöryi Vähästä-Aasiasta kansanaalto ja tulvi yli delttamaan. Tämä kansa, joka tunnettiin nimellä hyksos[»Paimentolaiskansa»], asettui hedelmälliseen suistomaahan ja sieltä käsin retkeillen ja hävitellen sorti kovasti koko. Egyptin maata.

Mitä kansallisuutta tämä salaperäinen kansa oli, on hyvin vaikeasti ratkaistava kysymys. Monia olettamuksia on esitetty, mutta sen pitemmälle ei ole päästy. Todennäköisesti se oli seemiläistä[36] paimentolaiskansaa. Hyksos-heimot hallitsivat paitsi Egyptiä todennäköisesti myöskin Syyriaa ja kenties jonkin ajan Babyloniaakin. Se oli tilapäinen suurvalta, samanlainen kuin myöhemmin hunnien ja mongolien valtiomuodostumat. Se hajosi pian kuten nekin. Vain vuosisadan se pysyi pystyssä.

Kirjallisuutta:

A.M. Blackman, Luxor and its temples.

R.H. Brown, The Fayum and lake Moeris.