UUS-BABYLONIAN VALTAKUNTA.

Assurbanipalin kuolemaa seuranneena Assyrian heikkouden aikana Babyloniasta tuli jälleen itsenäinen valtakunta. Toinen seemiläinen kansa, kaldealaiset, ottivat nimittäin maan haltuunsa ja perustivat n.s. Uus-Babylonian valtakunnan. Sitten he auttoivat meedialaisia kukistamaan Assyrian vallan ja valtasivat Niniven kukistuksen jälkeen suurimman osan entistä Assyrian aluetta.

Rohkea soturi ja suuri rakennuttaja Nebukadnesar II aloitti vuonna 604 e.Kr. Babylonian uuden suuruudenajan. Hän kaunisti Baabelia mahtavilla rakennuksilla. Hänen tavattoman innokas rakennustoimintansa sai aikaan suuren rakennuspuun kysynnän, ja Libanonin setrimetsät tulivat nyt suureen arvoon. Erityisen kuuluisaksi tuli Nebukadnesarin Bel-Mardukille rakennuttama temppeli, jonka »kaikkein pyhimmän» kerrottiin olleen täyttä hopeaa ja sen sisällä kultaisen jumalankuvan, joka istui kultaisella valtaistuimella. Temppeliryhmään kuului babylonialaisen tavan mukaisesti korkea torni; pengermittäin kohoava ja siis rakennettu saman rakennustaiteellisen suunnitelman mukaan kuin Egyptin porraspyramidit. Pengermiä oli Belin temppelitornissa seitsemän ja ne oli pyhitetty auringolle, kuulle sekä viidelle silloin tunnetulle kiertotähdelle. Ne tekivät loistavan vaikutuksen eriväristen tiilien peittäminä. Komeimmat olivat auringon pengermä, joka oli kullattu, ja kuun, joka hopeoituna loisti tornissa ylimpänä.

Tämän uljaan tornin rauniot ovat jäljellä tänäkin päivänä, ja tämä muistomerkki on näytellyt suurta osaa ympärillä asuvain arabialaisten mielikuvituksessa. He ovat niitä pitäneet jätteinä »Baabelin tornista», jonka alkuajan ihmiset olivat rakentaneet. Eräs meidän aikoinamme löytynyt piirtokirjoitus kertoo kumminkin, että torni kohosi kohti taivaan korkeutta vasta kuningas Nebukadnesarin aikana ja hänen käskystään. Tämä mainitsee nimittäin tuossa kirjoituksessa, että temppelitorni oli kyllä olemassa ennen häntä, mutta että siinä oli silloin vain kaksi pengermää.

Nebukadnesar ei ollut ainoastaan suuri kuningas, vaan myöskin hurskas mies. Ne rukoukset, jotka hän on kohdistanut Mardukille, taivaan suurelle hallitsijalle ja hänen pojallensa, ovat niin puhtaita ja yleviä ja todistavat niin syvää uskonnollista tunnetta, että maailmankirjallisuudessa ei ole monta niiden vertaista.

Itselleen Nebukadnesar rakensi loistavan palatsin ja ilahduttaakseen puolisoaan, joka oli meedialainen ja kaipasi kotimaansa vuorenkukkuloita, hän antoi ympäröidä palatsin pengermäisillä puutarhalaitteilla, n.s. »riippuvilla puutarhoilla», jotka pyramidien ohella luettiin »maailman seitsemän ihmeen» joukkoon. — Kun Raamattu ja klassilliset kirjailijat puhuvat Babylonin ihanuudesta, niin se tapahtuu ennen kaikkea Nebukadnesarin ajan Babylonin lumoissa. Ne muurit, temppelit, palatsit ja yksityisrakennukset, joita meidän aikanamme on esille kaivettu, ovat myöskin suurimmaksi osaksi peräisin tuolta ajalta.

Mielihyvän tuntein Nebukadnesar puhuu kirjoituksissaan suurenmoisten rakennusluomiensa tekemästä vaikutuksesta sekä siitä, miten niissä nähtiin todistus »Hänen Majesteettinsa loistavasta ihanuudesta». Erittäinkin hän tällöin iloitsi siitä, että hän oli tehnyt uhkean pääkaupunkinsa täysin valloittamattomaksi rakennuttamalla vahvoja linnoituksia, joiden muurit ja vallitukset olivat »korkeita kuin vuoret», sekä kaivattamalla veden täyttämiä vallihautoja, niin leveitä, että ne »muistuttivat merta». Milloinkaan ei sellainen, »joka tuli väärissä tarkoituksissa», voisi tunkeutua niiden lävitse.

Eipä saattanut kuningas aavistaa kirjoittaessaan nämä ylväät sanat, että ainoa hänen seuraajistaan, jolla olisi voinut olla hyötyä näistä linnoituksista, ei edes koettaisikaan käyttää niitä hyväkseen, vaan veltosti luovuttaisi valloittamattoman pääkaupunkiosa vieraan hallitsijan käsiin.

Babylonian oman kuninkaan näin luopuessa kaikesta vastarinnasta kansa luopui heikosta hallitsijastaan ja antautui voimakkaammalle. Miekan iskutta Baabel avasi porttinsa persialaiselle valloittajalle Kyyrokselle.

Nyt Kyyros vallitsi suurkuninkaana Baabelissa, ja kaikki Babylonian valtakunnan vasalliruhtinaat aina kaukaisen Välimeren rannikoilta asti riensivät Eufratin rannalla olevaan pääkaupunkiin suutelemaan uuden hallitsijan jalkoja ja tuomaan hänelle veroa.

Herodotos on koristanut kertomuksen Baabelin kukistumisesta muutamin vähemmän luotettavin yksityiskohdin. Hänen mukaansa babylonialaiset, ylväästi tietoisina pääkaupunkinsa valloittamattomuudesta ja luottaen kokoamiinsa valtaviin varastoihin, olivat vihollisen tullessa juhlahumun vallassa. Mutta Kyyros oli johtanut pois veden isosta vallihaudasta, niin että persialaiset saattoivat kahlata sen poikki; ja sillä välin kuin babylonialaiset vielä tanssivat ja juhlivat, persialaiset valtasivat kaupungin. Myös juutalaisen perimätiedon mukaan Baabel kukistui suuren juhlan aikana. Kyyroksen omassa kertomuksessa Babylonian valloittamisesta mainitaan niinikään eräästä Baabelissa vietetystä uskonnollisesta juhlasta, mutta Kyyros sanoo tämän juhlan olleen jo ennen persialaisten tuloa. Mihinkään sotajuoneen hänen ei tarvinnut turvautua, sillä babylonialaiset ottivat hänet vastaan avoimin sylin. Ja varmaa on, että Herodotos on väärässä väittäessään, että babylonialaiset olisivat koonneet varastoja monen vuoden piirityksen varalta. Päinvastoin kaupunki oli niin huonosti varustautunut kestämään piiritystä, että miehistöllä, jonka olisi pitänyt sitä puolustaa, ei ollut mitään syötävää.

Antautumalla ilman mainittavaa vastarintaa lempeälle ja ylevämieliselle valloittajalle Baabel vältti Niniven kohtalon. Se pysyi useiden vuosisatojen ajan yhä edelleenkin Itämaiden huomattavimpana kaupunkina, joka oli kuuluisa uhkeudestaan ja turmeltuneista tavoistaan. Vähitellen kuitenkin sivistyksellinen johtoasema siirtyi muille kaupungeille. Baabel oli hylätty ja rappeutunut. Niin toteutuivat kirjaimellisesti profeetta Jesajan sanat: »Baabelille, kuningaskuntain kaunistukselle, kaldealaisten kopeuden koristukselle, käy samoin kuin Sodomalle ja Gomorralle, jotka Jumala kukisti. Ei siellä enää asuta eikä asuntoa pidetä suvusta sukuun, ei arabialainen siellä majaile eivätkä paimenet siellä lepää. Vain erämaan pedot siellä lepäilevät, ja heidän huoneensa ovat täynnä huuhkajia, kamelikurjet siellä asuvat, ja metsän peikot siellä hyppelevät. Ja kirjavat sudet ulvovat heidän linnoissansa ja villikoirat heidän huvihuoneissansa; sen aika on kohta tuleva eivätkä sen päivät viivy.»

* * * * *

Uus-babylonialaisen ajan kulttuurimuistojen joukossa on kirjekokoelmilla kiintoisa sijansa.

Näistä kirjeistä saamme kuulla matkoilla olevien aviomiesten koteihinsa lähettämiä terveisiä, kuulla heidän kysyvän, miten kotona voidaan, lähettävän tervehdyksiä ystäville ja tuttaville sekä antavan talousasioita koskevia hyviä neuvoja. Eräs huolehtivainen perheenisä ilmoittaa kotilietensä sulostuttajalle, että hän jumalien armosta voi hyvin ja että hän on määrännyt erään kauppiaan lähettämään vaimolleen vähän vehnää. Hänen kirjeensä päättyy seuraaviin kehoituksiin: »Älä ole kotia hoitaessasi huolimaton, vaan huolellinen! Rukoile jumalia tukemaan minua ja lähetä pian jonkun matkustavaisen mukana tietoja itsestäsi!» — Siinä lajissaan varmasti oikea mallikirje, jossa ei ole ainoatakaan tarpeetonta sanaa!

Eräs toinen kirje taas huokuu erään perheenisän tyytymättömyyttä. Hän kuvailee vaimolleen, miten pitkä ja vaivalloinen hänen matkansa on ollut. Kaikista rasituksista huolimatta hän voi hyvin, mutta ihmettelee, ettei hänen aviosiippansa ole kirjoittanut hänelle ja kysynyt, miten hän oli suoriutunut matkansa kaikista vaivoista. »Minkätähden», hän sanoo, »en ole saanut kuulla sinulta mitään enkä ainoatakaan vastausta sinulle lähettämiini kirjeisiin? Kirjoitinhan sinulle näin: ‘Siitä päivästä lähtien, jolloin alan pitkän matkani, anna minun tietää kaikki, mitä tapahtuu talossani!' Miksi siis en ole saanut sinulta ainoatakaan kirjettä kokonaiseen kuukauteen?» Hänen kirjeensä päättyy kysymyksiin, mitä kotiin kuuluu ja miten se tai tämä voi. Toivokaamme, että hän vihdoinkin sai vastauksen.

Kuulemme myös erään naisen valittelevan, ettei hänen ystävättärensä ole antanut itsestään vähäisintäkään elonmerkkiä, vaikka oli saapunut matkustavaisena samaan kaupunkiin, missä kirjeen kirjoittajatar asui. »Kun kuulin», hän kirjoittaa, »että olit tullut kaupunkiin, halusin heti hartaasti saada tavata sinua. Mutta nyt olen suuresti sekä pahoillani että ihmeissäni. Älä nyt anna minun enää kauempaa odottaa tietoja itsestäsi!»

Pitkän kirjeen on kirjoittanut ystävälleen ja »veljelleen» eräs mies, joka oli tämän ystävän puolesta mennyt takuuseen eräälle viljakauppiaalle. Velallinen on saanut viljan, mutta ei ole lähettänyt maksua. »Onko tarkoitus», kysyy takuumies, »että minun on maksettava sinun viljasi?» Mutta ei siinä kyllin: kirjeen kirjoittajalle on koitunut ikävyyksiä myös eräästä toisesta samanlaisesta viljakaupasta. Ellei siis hänen »veljensä» heti lähetä maksua, niin hän uhkaa »haastaa hänet kuninkaan tuomioistuimen eteen Baabeliin.»

Suurin osa näistä kirjeistä koskee kuitenkin asioita, jotka liittyivät Sipparissa[133] olevaan auringonjumalan temppeliin. Auringonjumalan maatilojen hoito oli nimittäin laajaperäinen liikeyritys. Huolimattomat ja laiskat jumalan peltojen viljelijät saavat yhtenään nuhteita, kun eivät hoida laihoansa eivätkä täytä viljanhankintasitoumuksiansa. Ja muutkin hankkijat saavat usein muistutuksia, olipa sitten kysymys verka- tai purppurakankaasta tai jostakin muusta, mistä temppeli ja papisto kärsi tilapäistä puutetta.

Kirjallisuutta:

R. Campbell Thompson, Late babylonian letters.