II
Lauri Laiho translation
Toukok. 8:na 1910.
Lähdit pois, Mladen, äkkiä, odottamatta… Varhain aamulla riensit luokseni sanoen, että sinun pitää tutkintosi tähden kiiruhtaa Zagrebiin. Minä makasin vielä vuoteessa, ja oli liian aikaista pukeutua ja lähteä saattamaan sinua. Koetin lähestyä sinua, ojensin käteni syleilyyn — mutta sinä katsoit minuun katseella, joka pystytti ikäänkuin muurin välillemme — ja käsivarteni painuivat alas.
En tahtonut tunkeutua salaisuuteesi, muistellen, kuinka minä ennen itse salasin epäluuloni ja kärsimykseni, ja sinä väistit minua kuin vierasta ihmistä, vierasta taloa.
Julia tuli keskipäivällä. Köyhä, pieni Julia! Kuultuaan sinun lähteneen pois hän vain kalpeni puristaen huulensa yhteen.
— Oletko suruissasi? minä kysyin, ja hänen päänsä painui alas, hän painoi sen minun käsivarrelleni ja nyyhkytti. Ja aivan hitaasti, ikäänkuin hän odottaisi löytävänsä jonkun, joka kuuntelisi häntä, hän paljasti minulle surunsa:
— En tiedä, mikä hänen on, valitti hän; ei mikään miellytä häntä — en tiedä enää mitä tehdä, mitä jättää, välttääkseni loukkaamasta häntä. Sillä välin hänen katseensa harhaili ympäriinsä ikäänkuin etsien sitä, jolle hän oli voinut niin helposti purkaa sydämensä, ja joka osasi lohduttaa.
Köyhä Julia-parka, sinä kuihdut, menehdyt siinä hurjassa loimussa — —!