PIETARI TICKLÉN.

Syntyi 6/7 1792 Pyhäjärvellä, tuli ylioppilaaksi Turkuun 1811, vihittiin papiksi 1815, maisteriksi 1823 ja nimitettiin 1829 kirkkoherraksi Teuvalle, missä kuoli 11/6 1838. Runoelmiansa lähetti hän Oulun Viikkosanomain ensimmäisiin vuosikertoihin.

LEIVOSELLE.

Missä viivyt, leivoseni? Etpä joudu ensinkään Tänä vuonna, kultaseni, Mieltä mielistyttämään;

Aina ennen ennättelit Talven huolet huojentaan, Etelästä lennättelit Myrskyn muistot poistamaan.

Kuulin kieles visertävän Ilman alla aikanaan: Näinpä päivän ennättävän Kukkasia kutsumaan.

Kukat kutsui hettehistä Kaunihisti loistamaan, Veti vedet lähtehistä Juoksussansa joutumaan.

Laski pienet lattialta Kartanolla juoksemaan, Venehetkin valkamalta Vetten kalvot kaivamaan.

Laski karjan kartanoista Kujan päähän kulkemaan, Lammaslaumat karsinoista Tanhualla tanssimaan.

Kyll' on taasen tavallansa Aurinkomme alallaan; Mutt' on kolkko kulussansa, Kylmä vielä valossaan.

Missä viivyt, leivoseni? Sinua se vuottanee! Tultuasi, kultaseni, Huolet talven huojennee!

LAULAJAT.

»Tule kansa kuulemahan Ennen kuulemattomia! Minä sanelen sanoja, Minä lauluja latelen, Ett'et ole semmoisia Kuullut ilmoisna ikänä. Laulan lapset laulajiksi, Laulan tyhmät tietäjiksi, Laulan tulen pakkaseksi, Pakkasen tulen väeksi, Kivet halki kankahalla, Poikki petäjät mäellä, — Tule kansa kuulemahan Ennen kuulemattomia!»

Tällä lailla laaullansa Lauloi kerran laajaleuka, Suurisuinen pöyhisteli. Mitä miehiä nimeltä, Oliko Ruotsin rohkioita, Vaiko Saksan sankareita, Sit' en sano surmakseni.

Lauloi pieni lappalainen, Hyräeli hyinen poika Nuotiolle noustuansa Hangen kylmästä kylestä.

»Mitäs laulat lappalainen, Poika hyinen hykertelet?» — »Laulelenpa lystikseni, Omaks hyväksi hykerrän; Niinp' on minun mielestäni, Ett' on lintu leivonenkin, Vaikk'ei huua huuhkajana, Eikä karju kaakkurina!»