IRENE MENDELIN.

Syntyi Jyväskylässä 27/12 1864, tuli v. 1889 oppilaaksi Helsingin suomalaiseen Jatko-opistoon, josta 1893 kurssin suoritettuansa erosi. On, paitsi albumeissa ja sanomalehdissä, v. 1893 julaissut kokoelman runojansa nimellä Koivikossa.

NUORISOLLE.

Kun muinoin Gööttien joukot Sai kauhuhun Kreikanmaan, Ol' silloin Ateenalaiset Ne sortua velttouttaan. Ja pelko, kauhu se valtas Sen valtion kuuluisan, Mi tieteen, taitehen temppel Ol' silloisen maailman.

Jo uhkas turmio varma — Pelastusta ei mistään näy — Mut silloin poikaset hennot Ne Gööttiä vastaan käy.

Mies uljas parvea johtaa Niin nuorta ja hehkuvaa; Ja poikain leimuava into Se miehetkin innostaa.

Ja poikain joukkohon yhtyy Nyt miehet ja vanhukset, Ja sadoissa sydämmissä Pyhät polttavi tuntehet. Ja ennenkun yöhyt ehtii Ateenass' on riemastus: On voitto saatuna suuri — Sen saanut on innostus.

Vähät voimat ne suuria aikaan saa, Kun on intoa, innnostusta! Kun on tahtoa työhön ja toimintaan, Kun on toivoa, uskallusta! Kun on uskoa oikean voittohon, Ajatukset kun nuorilla suuret on!

Sen vuoks ei nuoriso laimeta saa; — Ei laimeta, veltostua! — Sen rientää täytyvi eellehen vaan, — Ei mieleltä vanhentua! — Sen tunnussana on valistus, Ja veljeys, hengen vapaus.

Tää tunnussana se myöskin on sun, Sä nuoriso armaan Suomen, Jos innoin käyt elon taisteluhun, Niin työllesi koittaa huomen, Jos lippus puhdasna säilyy vaan, Saa monet mielet se hehkumaan.

Vähät voimat ne suuria aikaan saa, Kun on intoa, innostusta! Kun on tahtoa työhön ja toimintaan, Kun on toivoa, uskallusta! Kun on uskoa oikean voittohon, Ajatukset kun nuorilla suuret on!

MAALLENI.

Vain unta uneksuinko Sinulle, synnyinmaa, Kun luulin: päivä kirkas Jo sulle sarastaa. Kun luulin: huoltes huntu Jo ijäks siirtyi pois! Siunattu rauhan aika Sinulle suotu ois!

Sä pyhään lakiin luotat Ja valaan ruhtinaan Ja uskot: niissä suoja On kansan sekä maan. — Jos ihmisvala pettää, On laki arvoton, Ja silloin, maani armas, Sin' olet turvaton!

Mut käy vaan kansa kallis Es'isäis jälkiä, Ja muista: totuus aina Maan ompi perivä! Sä kulje suoraa tietäs — Ei hukkahan se vie — Useinkin vaivain kautta Käy onneen oikotie.

Jos kaikki, kaikki pettää, Ei petä Taivainen, Hän, kaikkivoipa, ohjaa Kohtalot kansojen, Kuin vesiojat johtaa Hän syömmet ruhtinain, Ja murtaa pahain juonet — Saa voiton totuus vain.

En unta uneksinut Mä sulle, synnyinmaa, Kun luulin: päivä kirkas Jo sulle sarastaa. Se nouseva on kerran Lomista pilvien, Ja siunauksen tuova On runsaan Suomellen.

KANSANSA HALVEKSIOILLE.

Voi teitä, kehnot, raukat, Te maamme onnettuus, Kurjissa sieluissanne On valhe, kavaluus. Pyhimmät aatteet, tunteet, Mi syömmet innostaa, Ne teiss' on ulkokuorta, Ja tyhjää pakinaa.

Maa, minkä leipää syötte, On teille vieras se, Sen kansaa halveksitte, Sen kielen hylkäätte. — Maan päältä jospa voisin Teit' tyystin poistaa pois, En soisi, hautananne Ett' isänmaani ois!

Oi, jospa tuli taivaan Äkisti laukeais Ja syömmet kurjat, kylmät Kerrassaan kadottaisi — Ei — tulta tuhoovaista En teille toki sois, Vaan tulta, joka kuonast' Eroittaa kullan vois.

Oi, jospa taivaan Herra Sit' tulta sinkoais, Jokaisen kurjan syöminen Tulella puhdistais! Poistuisi kansastamme Häpeä, kehnous, Sais sijaan suuret aatteet Ja suuri rakkaus.

Silloinpa, Suomi armas, Sun koittaa onnesi, Kun mahtavasti kerran Sun kieles sointuvi, Kun takoo koko kansa Sovinnon Sampoa Ja edistyy ja kasvaa Jaloissa riennoissa.

TALVEN LAPSI.

Pilvilinnoja ihanoita Niitä yhä mä laadin vaan, Haaveilua ja unelmoita Elämäni on kokonaan. —

Siksi näinkö mä uneskelen, Että talven mä lapsi oon; Kevätkukkia sikskö lemmin, Ett' on eloni kukaton.

Talven lapselle päiv' ei paista, Eikä tuoksua kukatkaan, Hämäläistä on maailma hälle, Kylmän kolkkoa, tyhjää vaan.

Pilvilinnoja siksi laadin, Tuulentupia rakennan, Että niissä on kirkkautta, Kevättuoksua ainian.