HEINRIKKI ACHRENIUS.

Syntyi Sievissä 1730, tuli 1749 Turussa ylioppilaaksi. Oli sittemmin suorituskomissariuksena ja nimismiehenä Kalajoella, jossa kuoli 1798. On kirjoittanut koko joukon, enimmäkseen ainoastaan käsikirjoituksessa säilyneitä runoja, useimmat leikillistä laatua.

KAIKU.

Ilma kaunis, ihanainen, Se'es, siksehen suloinen, Minun laitti liikkehelle, Kerran käymähän kuletti Nurmimaalle nukkaiselle, Kukkaisten kotisijoille, Joita katsellen kävelin, Ihantelin itsekseni. Kävin kyynärän välistä, Jopa seisoa sujotin, Tahi panin polvilleni, Uuvuin istumaisilleni, Otin kukkaisen kätehen, Toisen toisehen sivalsin, Sitte veisasin vähäisen, Sanan, kaksi kalkautin.

Jopa ääni etähältä Kuului korvani sisähän, Joka mua jätkytteli, Samat saneli sanaiset. Minä vaikenin välehen, Ajattelin arvollansa Siellä ihmisen olevan, Istuksevan itseksensä, Joka kuuli laulavani, Lauloi laillani takaisin. Vaan jo muistui mieleheni, Astui aivoni sisälle Juttu kaiusta kamala, Kaikun katalan menosta, Joka oli neito nuori, Kaunis, kasvoilta ihana, Mutta muuttui murhe'esta, Kaikki kuivasi kokohon, Jott'ei jäänynnä jälille Tästä muuta tiettävätä, Kun ääni mainittu metsässä, Kaiku kaikki jätkyttävä.

Itsekseni istuessa, Tätä ajatellessani, Havaitsin havun sivulla.

PAPIN ROUVILLE VAPUN PÄIVÄNÄ.

Papin rouvat, papin rouvat nyt taas iloitkoon, Koska saavat luottaa, Että kaksi vuotta Vielä vissiin, vielä vissiin heillä turva on.

Äijät elää, äijät elää, turvan tuottajat! Ei ne rouvat huokaa, Heill' on kyllä ruokaa, Asuinsijan, asuinsijan hyvät laittajat.

Heille riistaa, heille riistaa kasvattavat kans, Aittaan aivan hyvää Tarpeheksi jyvää, Arkun sisään, arkun sisään muuta aikanans.

Karja kaunis, karja kaunis aina lisäyy, Eikä maidon mahti, Kellarista sahti Juoksemasta, juoksemasta koskaan pysäy.

Viinan vilja, viinan vilja monta virvoittaa, Oluttakin nähdä Yllättävät tehdä, Joka monen, joka monen janost' kirvoittaa.

Siis jo rouvat, siis jo rouvat pian vanukaat Äijienne kaulaan, Niinkuin rautanaulaan — Suuta pistäin, suuta pistäin heille sanokaat:

»Elä kauvan, elä kauvan minun tukenan'! Paljo multa puuttuis, Sull' jos tuoni suuttuis, Ennen aikaa, ennen aikaa panis hautahan!»