JUHANA CAJANUS.

Syntynyt Paltamossa 27/12 1655, tuli Upsalaan ylioppilaaksi 1670 ja filosofian maisteriksi 1679. Seuraavana vuonna hän nimitettiin ylimääräiseksi filosofian professoriksi Turun akatemiaan, vaan jo 27/6 1681 tuoni katkaisi hänen toiveikkaan uransa. Seuraava kiitetty runoelma on hänen ainoa tunnettu teoksensa suomeksi.

KATOOVAISUUDESTA.

Etkös ole, ihmisparka, aivan arka, Koskas itket päivät yöt, Koska suret suuttumatta, puuttumatta Muistain tuonen murhatyöt.

Tapa vanha tappavalla vierahalla Luojan laitoksen perään: Hyvät, huonot lapsinensa, lankoinensa Syöksee, sulloo maan poveen.

Syöksee, haaskaa, särkee, sortaa, maaksi murtaa Hirmukourilla kovin; Turhat toivot, toivotukset, voivotukset Parkusuussa pelkurin.

Poies parku paneminen, katsominen Kaiken mailman menoja; Katso kaikki katseltavat, kuunneltavat, Eikö kaikk' oo loppuva?

Mitä maassa mateleepi, käveleepi, Maaksi pitää muuttua; Mitä puussa piiskuttaapi, kuiskuttaapi, Puusta pian putoaa.

Lennä lintu minkä lennät, et sä lennä Kovan kuolon käsistä; Saa se linnun lentävänkin, rientävänkin, Tuuleksentelemasta.

Kell' on ruumis raittihimpi, rautaisempi, Kuin on kalalla meren? Surma toki surmeleepi, turmeleepi Kalakarjankin veden.

Hauta valmis vähäisillä kalasilla Hirmuhauin kuvussa; Hauin hauta kuohuvassa kattilassa, Puhuvan myös povessa.

Ruohot raukat raukenevat, ehkä ovat Kukassansa koreat; Puut ei pääse paksujuuret, pienet, suuret Kasvaissansa kaatuvat.

Kivet kovat kallioilla, kankahilla Mullaks rikki murretaan; Rauta kaikki repäisevä, raateleva Ruostehelta raadellaan.

Ei niin vähää, väetöntä, voimatonta, Jota surma säästänee; Ei niin vahvaa, väellistä, voimallista, Joka kuolon kestänee.

Kannelle jos kaiken ilman heität silmän, Sitä tutkit tapoineen: Kääntyy, kulkee, vääntyy, vyöryy, poikkee, pyöryy Taivas kirkas tähtineen.

Kerran kääntyy kääntymästä, vääntymästä, Kääntyy kääntymättömäks, Kääntyy käskyllä kovalla Kaikkivallan Tyhjäksi, tavattomaks.

Täm' on tuoni tulisella taivahalla, Tämä tähtein pesällä, Täm' on ikä ihanalla auringolla, Vahvuus tää vahvuudella!

Siis ei ole olevata, pysyvätä Tämän mailman menoissa: Kaikki kaatuu, kaikki muuttuu, kaikki puuttuu Luojan luotuin seassa.

Tätä aina ajatella, muistutella Pitäisi sun syntisen; Tästä ottaa ojennusta, huojennusta Säikähtyissä sydämmen.

Mik' on ilo rikastua, rakastua Kaupungissa katoovain? Mik' on ilo oleskella, asuskella Tässä tilassa turhain?

Etsi muuta elantoa, olentoa, Pyydä taivahan taloon; Etsi meno muuttumaton, puuttumaton, Pyri pyhien iloon!

Siell' on riemu rikkahampi, runsahampi Asunnoissa taivahan, Siellä laulat lapsinesi, lankoinesi Voiton virttä Jumalan.

Kosk'et koskaan kuolematta, katoomatta Sinne täältä tulla saa; Sydän sulla, syntisparka, aivan arka, Että suret kuolemaa!