FRANS PIETARI KEMELLI.

Syntyi 9/12 1817 Ylivieskassa; tuli ylioppilaaksi 1838 ja vihittiin papiksi 1842. Hän oli kauvan aikaa apulaispappina eri pitäjissä Pohjanmaalla ja kuoli kappalaisena Alakiimingissä 1857. — Vanhain Oulun Viikkosanomain vuosikertoihin 1840 ja 41 on hän painattanut suuren joukon runoelmia.

POHJAN KESÄ.

Tuolla mieleni menevi, Ajatukseni asuvi Ajoissa alennehissa, Päivissä paennehissa, Tuolla muisto matelevi, Tuuvitaksen tunto mulla Kesäpäivissä koreissa, Suviöissä suloisissa Pohjan kesien keralla.

Aina muistossa asuvat, Aina mielessä minulla Armiaat, ihanat illat, Joina lepäsin lehoissa, Kulekselin katvehissa, Kuulin, kuinka leivo lauloi, Kuinka kukkuivat käköset. Aina mielessä minulla Suvihuomenet suloiset, Joina aurinko ihana Kultakasvonsa korotti, Yli metsien mä'illä Paloi kullassa punaisna, Salmet kullalta kumotti, Läikkyi lainehet ilosta, Tuhat lintua lehossa Unen helmasta heräsi, Lentelivät ilman alla Virittäen riemuvirttä, Koittaessa päivä kullan Päivän uuen alkaessa.

Teissä mieleni menevi, Teitä hakevi haluni, Laaksot lauluparvinenne, Keot kaunihit, vihannat, Joilla kukkaset koreat Lemun lempeän levitti, Perhonen punapukuinen, Riemuhunsa rauvenneena, Lepäsi kukan lehellä, Simasiipi mehiläinen Imi huulin hunajata Kukan kultaisen kupista. Teitä hakevi haluni, Mäet, joilla mesimarja, Punaposki puolukkainen Luona sirkan laulavaisen Nuorukaista noukkimahan Haasteli, ilohalulla. Teitä mieli muistelevi, Harrastelevi haluni, Joki virrat vilisevät, Järvisyvyy'et siniset, Joissa taivas tähtinensä Kirkkautensa kuvasi, Joissa kultaiset kalaset Iloitsivat auringossa, Tuuli purtta tuuvitteli, Aalto lykkäsi alusta; Teitä hettehet heleät, Lähtelöiset riemurannat, Joissa kukka kultasilmä Nuoren kuvansa näkevi, Ruusu lempeä levossa, Rannoillanne rauhaisilla Iloaikoja asuva, Joka aamu, aurinkoisen Sulhasensa suuellessa, Itkevi ilovesiä.

PÄÄSKYSELLE.

Oi pääsky, lintu pienoinen, Sä riemurinta, kaunoinen! Jo taasen riensit Pohjolaan, Jo taasen löysit meidän maan.

Oi, tuttu mulle vanhastaan! Sun ääntäs taas ma kuulla saan; Noh, terve, terve tultuas, Sä ystäväni armias!

Sä kaunokieli, kultasuu! Oi, kuinka laulus luonnistuu, Kun lennät ilmas liehuten Ja riemuvirttä veisaten.

Min vuoksi, pääsky, Pohjolaan Sä riennät? Oi, sä riennät vaan Sen kauneutta katsomaan, Sen ihanuutt' imehtimään!

Sen saaret, salmet, laaksolot, Sen kuusikot, sen koivikot, Sen kukkaset koreudessaan, — Et löynne, pääsky, vertojaan!

Sen taivas ehtookullassaan, Sen aamurusko loistossaan, Ne toi sun, pääsky, Pohjolaan, Ne sai sun tänne lentämään.

Sun pohjolassa, herttainen, On rakastella rauhainen; Sun tääll' on lysti ollakses Ja armas aikaellakses.