MATTIAS SALAMNIUS.

Mattias Salamnius on runoillut Ilolaulun Jesuksesta, jossa Jesuksen elämää ja kärsimystä kuvataan 29 runossa, ja muistosanoja piispasta Gezelius vanhemmasta. Ilolaulu Jesuksesta, ensi kerta painettu v. 1690, on epäilemättä pidettävä etevimpänä suomalaisena runotuotteena Ruotsin vallan aikana sekä puhtaan kielensä että yksinkertaisen, vaan mahtavan esityksensä kautta. Kummallista on, että sen tekiän elämänvaiheet ovat melkein tuntemattomat. Luultavasti hän oli syntyisin Pohjanmaalta ja oli palvellut sotapappina. Hän kuoli 1691 vakinaiseen virkaan pääsemättä.

JESUKSEN SYNTYMISESTÄ.

(1 luku Ilolaulussa Jesuksesta).

Kansa outoja anoopi, Ikävöitsee ilma kaikki Menot kurjat kuultaksensa, Saadansa sadat sanomat: Vaan ei tottele tosia, Tutki tarpehellisia, Kuinka kulki suuri Herra, Luoja itsensä alensi, Joutunut Jumalan poika Alemmaksi enkeleitä; Ylimmäisnä ollessansa, Alas astui taivahasta Tänne syntisten sekahan, Näin samos sana lihaksi, Otti Herra orjan muodon, Kun oli ennen ennustettu Herra hengeltä hyvältä, Miesten kautta kaunihitten, Patriarkkojen pyhien.

Kosk' oli aika joutununna, Määräpäivät päättynynnä, Saattoipa sanan edellä, Kantoi kaunis Gabrieli, Herran enkeli ihana, Natsaretin neitoselle, Maarialle mielehisen: Tulla Luojan tuottajaksi, Äitiksi ison Jumalan, Ilman miehen yhteyttä, Herran voiman varjoomalla.

Ajan aivan joutuessa Suuren syntyä Jumalan, Käypi käsky keisarilta, Esivallalta varoitus, Aivan uusi Augustuksen, Vetävä veron tekohon, Ruomista rahan anova, Jonka alla Juudan kansa Elääpi ajalla sillä, Ilman vallatta omatta, Niinkuin ennen ennusteli, Jaakobi jalo saneli. Kukin kulki kaupunkiinsa, Lipoi linnahan omahan, Ala riensi arvionsa. Joosefi jalo saneli, Maarialle muistutteli: Pitäis mennä Bethelihin, Ala arvion asua; Valmistit vaeltamahan. Läksit kahden kulkemahan.

Joutuupi Jumalan äiti Betlehemin pellon luoksi, Kulki kohta kaupunkihin; Vaan ei tuttane tuvissa, Kammioihin käskettäne, Ei suoda siaa salissa. Itse ukselta isäntä, Alta harjan halliparta, Katsoi pitkin peukalonsa, Kohden korsua kökötti, Tallin usta tarkoitteli: Siellä saanette sianne, Majan köyhät matkamiehet; Isot istuvat tuvissa, Pöyhkeämmät pöydän päissä; Korsuhun kovalykkyiset, Pihattohon pienemmäiset.

Noi teit tallihin tilansa, Luoksi luontokappalitten, Aasien asuinsialle. Syntypäivä päälle käypi: Syntyi soimessa Jumala, Herra pahnoilla parahin! Toiset silkissä sinisnä, Punaisena purpurassa, Kulta kiiltävä käsissä, Sormissa kivet koriat! Herra heinillä suloinen, Kapaloissa kaunis Luoja. Isä istui taivahassa, Äiti valjussa vajassa; Neito ruokkiipi nisällä Kaitsiata kaiken luodun; Jesus itkeepi va'ussa, Itse pilviä pitävä, Hallitseva taivahia. Aasi tunteepi apunsa, Härkä Herransa havaitsi, Vaan ei pojat Bethlehemin.

PÄÄSIÄISJUHLAN SÄÄTÄMISESTÄ.

(6 luku Ilolaulussa Jesuksesta.)

Läsn' oli juhla Juutalaisten, Kuulu päivä pääsiäinen: Käsky korkian Jumalan, Kauvan aikaa jo alettu, Säätty maalla muukalaisten Edessä Egyptin herran, Joka vaivais vaikiasti Jalon joukkoa Jumalan Orjuudella ankaralla; Päivät tiiliä tekevät, Yöllä korsia kokosit, Ha'it varpuja varahin, Hiljaan hietoa vetivät. Viimein johdatti Jumala, Poies vaivasta vapahti, Otti orjahuonehesta Käsivarrella kovalla, Lähdetti meren läpitse; Antoi voiman Aaronille, Monet merkit Moosekselle, Muille muistoksi pahoille, Kuink' on raskas Herran ruoska.

Hätä häälyypi käsissä, Herran kourissa kuningas Päästi kansan kiiruhusti, Poies käskeepi paeta. Kansa kaaressa meneepi, Veden rantahan radissa, Puolehen Meren Punaisen Jalon neuvosta Jumalan. Kurja kuuleepi kuningas Meren estävän menosta; Kohta kulkeepi perässä, Näitä viskoen vihassa: »Joko nyt joukko päästetähän, Orjat onneksi pakenit? Kukas muureja kutoopi, Kuka vallit valmistaapi?» Kohtapa joutuvat kokohon Miehet miekasta parahat: »Jällen tuokamme takaisin, Orjat työhön ottakamme!»

Jopa joutuupi lähemmä, Herran laumoa likeni, Kansa parkuupi pakossa; Mooses huokais hartahasti: »Ei vara edespäin mennä, Sia siirtyä sivulle; Vesi väljä on edessä, Kalliotkin kahden puolen, Jäljessä vihaaja julma; Miekka välkkyypi verinen, Henki huokuupi hevoisten». Kohta kuuluupi humina, Puhui pilvestä Jumala: »Mitä Mooses huokaelet, Valitat niin vaikeasti? Saata sauvasi vetelien, Keppis aaltohon aseta!» Saatti sauvansa vetehen, Aaltohon kepin asetti: Vesi vieryypi mäeksi, Kallioksi kahden puolen, Aalto pilvihin yleni, Jätti pohjan paljahaksi. Mooses mielellä hyvällä, Aivan Aaroni ilossa, Kansa kaikki riemuissansa Menevät meren läpitse, Kuivin jalvoin kulkenevat. Kurja mieleltä kuningas Läpi aaltojen ajaapi Jalon joukkoa Jumalan, Meneepi meren sisälle. Vesi kaatui kahden puolen Aivan yhtehen äkistä, — Kuten seinät korkeammat, Muljahtavat linnan muurit, — Peittääpi pahojen parven.

Vaan sinä samana yönä, Koska kansa ulvos kulki, Juhla säätty on Jumalan, Pääsiäinen päälle pantu: Yksivuotisen karitsan Käski kansansa Jumala Tapettaa joka talossa, Ukset viskoa verellä, Pisoitella pihtipielet, Oven päällisen punata: Merkki Herran huonehissa, Ett'ei surma sais sisälle, Jolla löi Egyptin maata; Antoi murhaajan mureta Esikoiset kaikki tyynni, Aina asti kuninkahasta, Ett' asti elä'imihin. Huuto kuului huike'impi Kansan kauhean seassa, Vaan ei joukossa Jumalan Pääse murhaaja majahan: Ukset viskottu verellä, Punaisella pihtipuolet, Ruusunkarvalla karitsan.

Muistoksi tämän imehen Juhla säätty Juutalaisten, Joka vuonna uudistettu: Syödä kansassa karitsa, Pääsiäisnä puhdas lammas.