JUHANI PIETARI HANNIKAINEN.
Reading edition
Syntyi Nurmeksessa 1854. Tuli ylioppilaaksi 1875, filosofian kandidaatiksi ja maisteriksi 1882. Nimitettiin 1896 laulun ja soiton lehtoriksi Jyväskylän seminaariin. Hänen runoelmiaan on painettuna Koittaressa y.m.
KARJALAISTEN LAULU.
Suloisessa Suomessamme Oisko maata armaampaa, Kuin on kaunis Karjalamme, Laulun laaja kotimaa! Laulua sen kosket kuohuu, Järven aallot loiskuaa, Säveleitä salot huokuu, Ikihongat humajaa.
Perintönä laulun juuret Meill' on muinais-ajoilta, Jolloin kaikki toimet suuret Laulun tehtiin mahdilla, Jolloin meidän kankahilla Taitomiehet askaroi, Nuotioilla nokisilla Ongelmoita aprikoi.
Yli Suomenniemen vielä Maine kuulu kulkevi, Kuinka Väinön kannel siellä Koko luonnon lumosi; Kuinka seppo taitoniekka Sammon kirjokannen loi, Tahi Kaukomielen miekka Sota-innoin salamoi.
Ei oo meillä rikkautta Eikä maamme viljavaa; Vaan on laulun runsautta Kylvämättä kasvavaa; Sit' ei pane idän halla Eikä pohjan pakkaset, Se ei sorru sortamalla, Sitä ei lyö rakehet.
Kyll' on kansa Karjalankin Monet kovat kokenut, Väkivallan raaimmankin Iskut tuimat tuntenut; Kestänyt on sodan pauhut, Sorrot vuosisatojen, Sodan pauhut, vainon kauhut, Kolkot vuodet katojen.
Mutta meiltä laulun mahti Mennyt maan ei rakohon, Säveleiden sorja tahti Viel' ei vienyt pakohon; Josko murhe mieltä painaa, Tahi riemu kohottaa, Laulu, soitto meiltä aina Yhtä herkäst' irtoaa.
Konsa vaino Suomeamme Kovin kourin koettelee, Silloin kurja Karjalamme Suomen surut soittelee, Ja kun onnen päivän koitto Suomellen taas sarastaa, Silloin riemun suuri soitto Karjalasta kajahtaa!
LAULUUN PYYNTÖ.
»Mä pyydän, huomenna olkaa Niin hyvät, mun veikkosein, Ja lauluun kanssani tulkaa Taas vienoisin sävelein!» —
»Vai taasen lauluhun soisit Sä heräävän impyes; Tuon vähemmälläkin voisit Jo uskoa omakses!
Ei mont' ole iltaa vielä, Kun hänelle laulettiin, Ja muistathan, miten siellä Tul' ilmestyi kyntteliin:
Se olihan toivontähti, Min sullen sytytti hän, Jo nytkö se sammua ehti? Voi houkko, mun ystävän'!»
»Oi, heretkää, mua kuulkaa, Pois leikki nyt, veikkosein, Ja lauluun kanssani tulkaa Taas vienoisin sävelein.
Niist' ei mun armaani herää, Ei siit' ole huolta, ei! Niin nukkuvi hän täll' erää» — »Mitä, hänet Tuoniko vei?»
»Ei toivon tähtönen paista Nyt enää ikkunastaan, Mut tuolta taivahan laesta Se täst' edes vilkkuvi vaan!
En enää ikkunans' alle Mä vie teitä laulamaan, Vaan tuonne hautausmaalle Siell' lepoon hän lasketaan.»
MIELIALANI.
Jo nousevi nurmen nukka, Ja kunnahat vihertää, Ja kevähän ensi kukka Pääns' ujona ylentää.
Ja perhonen punasiipi Luo kukkasen äsken hiipi Ja soi sille suudelman Niin lämpimän, armahan.
On lempeen syttynyt kukka, Vaan perho, perho on pois! — Tuo murheinen vuokko rukka Miel'-alani arvata vois.
KIRKKOVENHEESSÄ.
Hei, soutakaamme, poiat, Ja norjat neitoset! Me kilvan soutakaamme, Ett' aallot vaahtoiset Vierellä venehemme Hilpeinä hyppelee, Ja kokka mahtavasti Edessä kohisee.
Ah, kaunis ompi ilma, Tää Herran päivä on! Vienosti vedet välkkyy, On taivas sumuton, Ja metsät vihreässä On juhlaverhossaan, Ja vakavina vaarat Nostaapi rintojaan.
Ja uutta ihastusta Vaan nousee mielehen, Kun venhe viilettääpi Välitse niemien, Ja joka salmen suulla Meit' yhä tervehtää Taas uudet rannat, saaret Oi, hausk' on retki tää!
Me airokkahat, kelvot Olkaamme soutajat: Pois joukostamme veltot Ja — turhankiskojat! Ken voimat taiten käyttää Ja, harras toimessaan, Mies ompi kestämähän — Se meistä miesi vaan!
Mut kunnon perämiesi Täss' ensi arvon saa. Hän kaikki karit tuntee Ja suunnan suuntoaa, Hän, hänpä meidät saattaa Vakaasti valkamaan, Siis kiitoksemme hälle Nyt ensin kaikukaan.
Ja nyt me laulakaamme, Oi siskot, veikkoset, Tään Suomen suloutta, Mi hurmaa sydämmet! Ja niinkuin mieli puhdas Nyt kirkkomatkan' on, Niin työssä tälle maalle Se puhdas olkohon!
Ah, herttainen on hetki, Tää Herran päivä on! Ja kirkon torni nousee Tuolt' yli kuusikon, Ja aamupaistehessa Se noin kun hohtelee, Totuuden pyhän tietä Se meille viittailee.
Niin maamme tulevaisuus Myös meille hohtakoon, Kuin pyhä templi tuolla Ja meitä kutsukoon! Se hohto sydämmemme Innolla täyttäköön, Ja vauhti rintojemme Sen ilmi näyttäköön!
Hei! Soutakaamme, veikot, Ja siskot armahat! Me kilvan soutakaamme, Ett' aallot vaahtoisat Vierellä venehemme Hilpeinä hyppelee, Ja kokka mahtavasti Edessä kohisee.
Ja laulakaamme kaikki Nyt täysin sydämmin, Kuink' on tää maamme kallis Ja meille rakkahin, Mut Herrallemme harras Myös kiitos kohotkaan, Ett' armostaan loi meille Näin armaan isänmaan.