EERIKKI TICKLÉN.

Eerikki Ticklén, ylempänä mainitun Pietari T:n veli, syntyi 1794 Pyhäjärvellä, tuli ylioppilaaksi Turkuun 1815, vihittiin papiksi 1817 ja tuli kappalaiseksi Kärsämäelle 1824, mutta kuoli jo 1827. Hänen sepittämänsä Neidon valitus on kauniimpia suomalaisia runoja.

NEIDON VALITUS.

Eipä mene mielestäni, Eikä muistosta murene Armias, ihana aika, Jona lasna lauleskelin, Pikku piikana visersin Ilolla ihanan linnun, Leipojaisen leikitsevän Tuolla pilvien povilla Vapahana, vaivatonna.

Vapaa vaivoista syämmen Tuuin ennen tuulen lailla, Kiiätin kipunan lailla, Lensin lehtenä lehossa, Perhosena pyörtänöillä; Mehun maistelin makean Kukan kultaisen kupista, Hopealta hohtavasta. Murenille muukalaisna Ilona istuin aholla, Mehumiellä mättähällä, Istuin kukkana keolla, Lempeästi leikitellen Suloisten sisarten kanssa, Tyvenesti tuuitettu Tuulen hengeltä tulevan Metisestä manteresta.

Levon kuvana levolla Nukuin nurmilinnun lailla, Rauha rakkahin rakensi Sijan sivuuni suloisen, Eikä untani uhannut Vaivalla valkenevaisen Päivän, pahoilla suruilla Syäntä nyt suitsuttavan.

Mikä nyt juoksi mieleheni? Mikä aivooni osasi Aivan ankara ajatus? Mikä syttyi syämmeeni Tuli ennen tuntematon, Kun ma vuotta viisitoista Olin jättänyt jälelle? Nousi nousulla nisäni, Suitsu outo syämmeeni, Huoli uusi huivin alle Pullistuvahan povehen. Niin on tukala tuvassa, Mieli raskas manteressa, Ei ole lehossa lepoa, Eikä onni oksapuitten Asu mustan varjon alla. Vaiva vaivuttaa levolle, Vaiva vaivaapi uneni, Vaiva herättää valolle, Uuen päivän paistehelle. Tuolla sytevi syämmen Peitetyissä pohjukoissa Tuli toivon tuntematon, Tuli outo ja tukala, Jot' en saata sammutella, Enkä raski raiskaella. Tuonne kiiruhtaa kivasti Kaikki kieleni tarinat Yksinäni ollessani, Tuonne aivoni ajatus, Tuonne suosio syämmen Toivon polvuille pimeän, Ahtahille aavistusten, Syämmelleni suruisten, Syämmelleni suloisten.