ILMARI CALAMNIUS.
Reading edition
On syntynyt Pulkkilassa 7/5 1874, tuli ylioppilaaksi 1892, filosofian kandidaatiksi 1890. On julkaissut kuvauksen sotilas-elämästä: Väärällä uralla, sekä runokokoelmat Soutajan lauluja (1897) ja Hiljaisina hetkinä (1898).
SYDÄNMAAN LAMMELLA.
Yöhyt ol' lempeä: Pilvessä taivas, Luonnossa tyyneys, Rauhassa maa — Ja hiljaisna uinui notkossa korven Äänetön lampeni tuo. —
Silloin mun silmään' Kyynele nousi, Yön hämärissä Itkin kuin laps' — Ja hiljaisna uinui notkossa korven Äänetön lampeni tuo. —
Miksikä itkin? — En minä tiennyt. — Itkuni äänt' ei Kuullunna ken — Ja hiljaisna uinui notkossa korven Äänetön lampeni tuo. —
NE TAHTOVAT.
Ne tahtovat kaataa mun koivuni Kotipeltoni veräjän suusta, Alas maahan mahlat sen juoksuttaa Ja tuohet kiskoa puusta.
Ne tahtovat häijysti hävittää Mun ritvani rakkahimman, Min juurella käkeä kuunnellut oon Keväthetkeni herttaisimman…
Vaan salli en kaataa mun kaunoistain, Kotikoivua kultaisinta, Sen ympäri käyn kuni vartia vain — Ja vahva on vartian rinta!
Minä soisinko raiskata rakkähimpain Ja sen silpoa valkoista vyötä? Ei! — taistella tahdon ma omastain Ja tehdä tarmolla työtä!
Ja jos minun koivuni kaadettais Väkivalloin ja raakuudella: Niin varmaan sen kaatumus maksettais Minun rintani hurmehella…
Ne tahtovat anastaa aittani mun Ja mun saunani raunioks raastaa, Ne uhmaavat viedä mun poikani pois Ja heponi ainoan haasta: Ja heittää pirttini kylmilleen … Ja jättää auki sen uksen … Ja ryöstää seinältä kanteleen … Ja hyllyltä katkismuksen, — Ne tahtovat muuttaa ja musertaa, Mitä kalleinta kasvatti synnyinmaa.
Ne ilkkuen käskevät valjastamaan Mun varsani varkahan matkaan, Ja ne vaatii mun kieleni vaikenemaan Oi! mitä kaikkea vaatinevatkaan: Sillä niillä on valta ja ruhtinuus Ja maallisen mahdin voimakkuus…
Mut Herra on suuri ja väkevä, Ja kerran on päivä se saava: Kun sortajan silmä on näkevä, Miten koski sen kirvehen haava, Ja kuinka sen leikkasi sydämmeen, Ken väkisin viety ois orjuuteen! —
Ja silloin on Suomessa sunnuntai Ja sen pirteissä pyhäinen rauha, Ja käki taas helkkyvi koivussai Ja tuulonen lietsovi lauha, Ja laajoina laihot ne aukeaa, Ja saunat notkoissa savuaa.
Ja silloin itkee mun muistoni vaan Sitä mennyttä murhettansa: Kun turhaan asteli aurallaan Tämä korven kyntäjä-kansa, Ja kuink' oli pilvistä, pimeää … Ja ilma niin raskasta hengittää.
SUOMUSSALMI — KOTISEUTU.
Suomussalmi — kotiseutu, Tervan, pettuleivän maa, Taasko jylhät korpimaasi Polo poika nähdä saa!
Taasko järves musta aalto Kolkoin äänin rantaas lyö, Taasko kaihon pohjattoman Nostaa kuulas kesäyö!
Täällä vainen tervapurret Puhkoo vettä vellovaa, Täällä lumirinta-kuikka Laulaa virttä haikeaa.
Eipä keinu kullan purtta, Eipä liiku lintuain, Yksin yössä polo poika Lainehia laskee vain!
Suomussalmi — surunsalmi, Autioiden soiden maa, Sua kuiten korven poika Kaihoissaankin rakastaa.
HALTIAT.
Kipsutellen, Kapsutellen Hiihti herra kinosten; Sipsutellen Hipsutellen Hiipi impi kukkaisten.
Kumpuralla Kuusen alla Kohtasi ne toisiaan, Kättä löivät, Kyynelöivät, Jälleen yhteen tultuaan.
Päivä loisti; Metsä toisti Kuiskeet luonnon haltiain: Virrat aukes, Lammet laukes Suihkannasta suudelmain.
Nilkutellen, Nyyhkytellen Poistui herra kinosten; Hymyellen, Hehkuellen Tanssi impi kukkaisten.