SELEUKIDIEN VALTAKUNTA.

Helleenien holhoojan asemastaan roomalaiset saivat aiheen turvata heitä ei yksin Makedonian kuningasta, vaan myöskin Antiokhos III:ta vastaan. Kohta sen jälkeen kuin senaatti oli julistanut Kreikan valtiot vapaiksi ja riippumattomiksi, Antiokhos alkoi ahdistaa eräitä niistä. Roomalaisten mielestä se todisti suurkuninkaan »määrätöntä vallanhimoa». Sellaista luonnetta ei luonnollisestikaan tyydyttäisi vähempi kuin koko maailman herruus, jos se vain pääsisi tarkoituksiaan toteuttamaan. Kuninkaan olisi helppo saada sekä Makedonian Philippos että karthagolaiset kostosotaan Roomaa vastaan. Ainakin sodan kannattajat koettivat Roomassa herättää kansassa sellaista pelkoa. Nyt, kuten Philippostakin vastaan, oli siis toimittava tosin kreikkalaisten suojelijana, mutta ennen kaikkea omassa asiassa.

Itse asiassa Antiokhoksella ei ollut lainkaan sellaisia koko maailmaa käsittäviä suunnitelmia, mistä roomalaiset häntä epäilivät. Hänen valloitussuunnitelmansa rajoittuivat melkein kokonaan Aasiaan. Siellä hän halusi kulkea entisten suurkuninkaiden jälkiä.

Kuitenkin roomalaiset veivät armeijan Makedoniasta Hellespontoksen yli Vähään-Aasiaan. He voittivat Antiokhoksen perin pohjin vuonna 190 e.Kr. Tämä taistelu riitti lopettamaan seleukidien valtakunnan suurvaltasadun. »Koskaan vielä», Mommsen sanoo, »suurvalta ei ole niin perin pohjin ja kunniattomasti kukistunut.» Rauhassa Antiokhoksen täytyi luovuttaa melkein koko Vähä-Aasia ja muutoin alistua samanlaisiin ehtoihin kuin aikaisemmin Karthagon ja Makedonian: jättää koko laivastonsa paitsi 10 alusta sekä kaikki sotaelefanttinsa, maksaa 15 000 talentin huikea summa ja sitoutua olemaan ahdistamatta läntisiä naapureitansa. Laiha oli se lohdutus, että suurkuninkaalle suotiin arvonimi »Rooman kansan ystävä». Hänen kärsimänsä nöyryytyksen perästä oli alamaisten kunnioitus häntä kohtaan lopussa. Hänen valtakuntaansa tärisyttivät kapinat, ja se kärsi taloudellisia vaikeuksia. Koettaessaan kukistaa Persian lahden rantamilla puhjennutta kapinaa hänet surmattiin, kun hän oli ryöstämässä Baalin temppeliä, jonka aarteilla hän aikoi täyttää tyhjät kassansa. Sitten heikkeni hänen valtakuntansa yhä enemmän ja enemmän valtaistuinriidoista, kapinoista ja itäisten naapurikansojen kanssa käydyistä sodista ja ensimmäisellä vuosisadalla e.Kr. se lopullisesti hajaantui.

Sitä ennen — vuonna 133 e.Kr. — oli osa seleukidien valtakuntaa liitetty Rooman alueisiin. Tämän asian laita oli seuraava. Kun roomalaiset ottivat Antiokhokselta Vähän-Aasian, he lahjoittivat suurimman osan siitä uskolliselle liittolaiselleen Pergamonin kuninkaalle. Tästä attalidien valtakunnasta tuli siten itäisissä Välimerenmaissa Rooman vahti, kuten Numidia oli Afrikassa. Kuten Masinissan tuli pitää silmällä karthagolaisia, samoin oli Pergamonin tehtävänä roomalaisten laskuun pitää aisoissa Makedoniaa ja seleukidien valtakuntaa. Vielä roomalaiset eivät halunneet sitä rasitusta, mitä merentakaiset alueet aiheuttaisivat. Mutta ajan oloon he vapautuivat tästä vanhanaikaisesta käsityksestään. Vuonna 133 attalidien suku loppui kuningas Attalos III:een. Hänen poismenonsa jälkeen huomattiin, että hän oli jälkisäädöksessään määrännyt valtakuntansa roomalaisille. Perintöoikeus ei kyllä ollut vallan riidaton, mutta mitä se merkitsi, kun Rooma halusi saada maan? Vähä-Aasia tuli Rooman ensimmäiseksi suoranaiseksi alusmaaksi toisella puolen itäistä Välimerta. Siitä muodostettiin Aasia-niminen Rooman maakunta.