LÄNNEN HELLEENIT JA BARBAARIT.

Lännenkin helleenien maailma joutui, poliittisesti katsottuna, tuhon omaksi samoista syistä kuin idän. Jos Aleksanteri olisi saanut elää, niin luonnollisesti hänen maailmanhistoriallisiin tehtäviinsä olisi kuulunut liittää länsihelleenit maailmanvaltaansa ja tehdä loppu Karthagon taholta uhkaavasta vaarasta. Dionysios I:n ja Timoleonin aikojen Sisilian historia todistaa, että ainoastaan voimakkaat persoonallisuudet voivat pelastaa sikäläisen helleenisen kulttuurin.

Uuden todistuksen siitä antoi Agathoklēs-niminen voimaihminen, etevä sotapäällikkö ja järjestäjä, jonka koko elämä on sarja rohkeita seikkailuja ja huimia yrityksiä. Muutamia vuosia Aleksanterin kuoleman jälkeen hän anasti Syrakusan herruuden toimeenpannen perusteellisen verilöylyn vastustajainsa keskuudessa. Sitten hän kutsui kokoon tutun esikuvan mukaisesti n.s. kansankokouksen, jossa oli miltei yksinomaan hänen omia kätyreitänsä. Hän onnitteli »kansaa» siitä, että se oli vapautettu sortajistaan, riisui päältään sotaherran viitan ja pukeutui tavallisen porvarin pukuun. Hän oli mukamas väsynyt päällikön toimeen ja kaipasi tavallisen kansalaisen huoletonta elämää! Se vaikutti »kansaan». Pantiin yleinen vastalause sitä vastaan, että hän jättäisi uskollisensa ilman johtajaa, ja lopuksi Agathokles taipui. Hän lupasi ryhtyä hallitsemaan, mutta ainoastaan sillä ehdolla, että saisi hallita yksin: hän ei halunnut virkatovereita eikä neuvosherroja, joiden erehdyksistä ja konnankoukuista hänen täytyisi olla vastuussa. Tähän n.s. kansankokous kernaasti suostui, ja niin Agathokleesta tuli Syrakusan yksinvaltias. Ja tämä mieltäylentävä näytelmä päättyi tyrannin juhlalliseen lupaukseen, että hän oli hallitseva lempeästi ja kansanomaisesti.

Sen lupauksen hän pitikin. Hän eli kuten tavallinen porvari, ei pitänyt henkivartiostoa, oli jokaisen puhuteltavissa, ken häntä tahtoi tavata, hänellä oli ystävällinen sana tai rattoisa pilapuhe jokaiselle. Puolustuslaitoksen ja raha-asiat hän pani järjestykseen ja kuntoon. Mutta vihollisilleen hän oli yhäkin kiljuva jalopeura, joka levitti pelkoa ja kauhua kaikkialle, missä kulki.

Kerran hän teki rohkean suunnitelman kurittaa karthagolaisia heidän omalla alueellaan ja siten pakottaa heidät ainakin kutsumaan kotiin sotavoimansa Sisiliasta. Koskaan karthagolaiset eivät olleet voineet ajatellakaan sellaisen hyökkäyksen mahdollisuutta. Senvuoksi he eivät olleet myöskään valmiit torjumaan vaaraa. Tämä oli sitäkin suurempi siitä syystä, että afrikkalaiset alamaiskansat olivat tyytymättömiä karthagolaisten kovaan hallintoon. Ne tarttuisivat senvuoksi ihastuksella ensimmäiseen sopivaan kapinantekotilaisuuteen.

Agathokleen keksintö onnistui. Hänen laivastonsa ehti Afrikkaan ennenkuin karthagolaisten. Niin pian kuin hän oli noussut maihin, hän torventoitotuksin ja kotimaan jumalille osoitetuin rukouksin pistätti laivansa tuleen, ettei tarvitsisi käyttää osaa armeijastaan niiden vartiointiin.

Karthagossa sanoma kreikkalaisten maihinnoususta herätti suurta kauhua. Mutta kaupungin asukkaat rauhoittuivat, kun kävi selville, että tungeksijoita oli vain puolet kaupungin omista sotavoimista. Nämä marssivat senvuoksi pelotta Agathoklesta vastaan. Hänen sotilaansa sitävastoin olivat menettää rohkeutensa nähdessään vihollisen ylivoiman, mutta kerrotaan hänen keksineen päästää irti pöllöjä, jotka asettuivat sotilaiden kypäröille ja kilville. Ja kun Pallas Athenen lempilintuja pidettiin voiton julistajina, niin kreikkalaiset saivat uutta rohkeutta ja luottamusta. Oikeastaan heillä oli siihen aihetta enemmän toisesta syystä, nimittäin siitä, että karthagolaisten päälliköt olivat toistensa kilpailijoita ja pettivät toisensa ratkaisun hetkellä. Tulos oli joka tapauksessa se, että karthagolaiset lyötiin ja ajettiin takaisin pääkaupunkiinsa. Siellä säikähdettiin silmittömästi. Tappiota pidettiin Molokin vihan merkkinä, ja lepyttääkseen häntä karthagolaiset uhrasivat julkisesti 200 kaupungin ylhäisinten perheiden lasta.

Vähitellen kasvoi sitten jälleen karthagolaisten rohkeus, ja he alkoivat tehdä menestyksellisiä hyökkäyksiä. Kreikkalaiset kärsivät raskaan tappion toisensa jälkeen. Lopuksi Agathokles päätti pelastautua itse ja jättää sotajoukkonsa oman onnensa varaan. Väki aavisteli kuitenkin hänen pahoja aiheitansa; ja kun hänen yön pimeydessä juuri piti nousta pelastavaan laivaan, katkeroituneet sotilaat ottivat hänet kiinni ja panivat kahleisiin. Mutta kun vihollinen kävi kimppuun, joukot tarvitsivat hänen johtoansa ja päästivät hänet senvuoksi vapaaksi. Hän huomasi kuitenkin, ettei hän enää voinut luottaa heihin, vaan vaara oli tarjona, että hänet kenties jätettäisiin karthagolaisten käsiin. Heti tilaisuuden saatuaan hän senvuoksi hiipi pois, hyppäsi, seuranaan vain muutamia miehiä, veneeseen ja hänen onnistui päästä Sisiliaan. Mutta hänen sotilaansa kostivat hänelle surmaamalla hänen molemmat poikansa. Samalla he antautuivat sillä ehdolla, että saisivat, jos haluaisivat, purjehtia kotiin.

Sisiliaan palattuaan Agathokleskin huomasi parhaaksi tehdä sovinnon karthagolaisten kanssa ja solmi heidän kanssaan rauhan, joka jätti kummankin puolen suuret alueet entiselleen. Sitten hän oli kuolemaansa saakka läntisen Välimeren mahtavin hallitsija.

* * * * *

Agathokles muistuttaa paljon Dionysiosta. Kuten tämän tyrannin oli hänenkin historiallisena tehtävänään puolustaa Sisilian hellenismiä karthagolaisia vastaan. Kun Agathokles kuoli, hänen valtakuntansa hajosi, ja kreikkalaisten yhteiskuntain vanha eripuraisuus pääsi jälleen valloilleen karthagolaisten ja roomalaisten suureksi riemuksi. Näiden kesken sitten käytiin ratkaiseva taistelu Sisilian omistamisesta, taistelu, joka päättyi siihen, että roomalaiset anastivat arvokkaan saaren ja muuttivat sen Rooman maakunnaksi.

Kunnallisen itsehallinnon aatteen hyväksi niin lännen kuin idänkin kreikkalaiset olivat uhranneet valtiollisen vapautensa ja itsenäisyytensä. Tämä ainoa poliittinen ajatus oli heidät kaikkialla siinä määrin sokaissut, ettei heille ollut selvinnyt, miten tämä aate oli muuttunut tyhjäksi iskusanaksi sen vaaran edessä, joka uhkasi heidän kaikkien itsenäisyyttä. Mutta ken elää onttojen iskusanojen varassa, niin kansa kuin yksilökin, hänen osuutensa kehityksessä on loppuunsuoritettu.