← Table of contents
Kansojen historia 3

BRUTUS.

Weikko Pakarinen translation

Brutuksen kerrotaan olleen toinen Rooman ensimmäisistä konsuleista. Kuinka väkivaltaisesti Tarquinius Superbus lienee menetellytkin Roomassa, siellä sittenkin oli joitakuita, jotka kaipasivat häntä. Nämä henkilöt olivat osaksi hemmoiteltuja ja kevytmielisiä nuorukaisia, jotka olivat ennen eläneet sumussa ja humussa yhdessä nuorten Tarquiniusten kanssa. Heidän oli senvuoksi vaikeata mukautua konsulien ankaraan komentoon. Heidän keskuuteensa Tarquiniuksen onnistui salaisten asiamiestensä avulla perustaa salaliitto, joka suunnitteli kaupungin porttien avaamista jonakin yönä karkoitetulle kuningasperheelle.

Mutta suunnitelma tuli ilmi ja maankavaltajat vangittiin. Taru kertoo, että näitten turmeltuneitten nuorukaisten joukossa oli myöskin Brutuksen kaksi poikaa. Kaikki rikolliset tuomittiin kuolemaan, ja konsulien tuli Forumilla toimeenpanna rangaistus. Brutus ja hänen virkatoverinsa istuutuivat paikoilleen. Liktorit riisuivat tuomitut, ruoskivat ja mestasivat heidät. Roomalainen historioitsija Livius[141] sanoo kertomuksessaan tästä sydäntä viiltävästä näytelmästä: »Koko ajan olivat kaikkien silmät suunnatut Brutukseen, hänen kasvoihinsa ja ilmeeseensä; näkyi mitä hän tunsi isänä, samalla kertaa kuin hän rankaisi virkamiehenä.»[142]

Vähän sen jälkeen Brutus kaatui eräässä taistelussa Tarquiniuksen etruskilaisia apujoukkoja vastaan. Hän kaatui katkerassa kaksintaistelussa erästä erotetun kuninkaan poikaa vastaan. Rooman naiset surivat häntä kuin isää.

Kirjallisuutta tähän ja seuraavaan lukuun:

C. Bloch, La république romaine.

W.E. Heitland, The roman republic: 3 nid.

Sofus Larsen, Det romerska samhället under republiken.

Karl Johan Neumann, Die Grundherrschaft der römischen Republik.

Karl Wilhelm Nitzsch, Geschichte der römischen Republik.

Arthur Rosenberg, Geschichte der römischen Republik.

Explore with AITake your curiosity a little further.

Reading settings