ROOMAN HISTORIAA TARUN JA TIETEEN VALOSSA.

Ei millään kansalla koko maailmassa ole niin rikasta ja kuvaavaa historiaa vanhimmista kohtaloistaan kuin roomalaisilla. Mutta on kyseenalaista, vastaako totuusnäkökannalta laatu runsautta.

Taruja Rooman vanhimmasta historiasta täytyy, kuten kaikkea, mikä on vanhaa perimätietoa, katsella arvostelevin silmin. Ankaruus, jolla tiede käsittelee tarua, kasvaa ajasta aikaan. Yleensä on kai niin, että arvostelun lapsuusvuodet tai paremmin sanoen sen varhaisin nuoruus ovat kuvaavia näytteitä liioitellun ankarasta arvostelusta. Mutta liioittelut tulevat tavallisesti vähitellen kumotuiksi muinaistieteellisten tai muiden löytöjen kautta, jotka antavat ainakin jonkinmoisen uskottavuuden tarulle, joka on aikaisemmin selitetty pelkäksi kansan mielikuvituksen tuotteeksi. Merkillisimmät esimerkit tässä suhteessa ovat Evansin Kreetassa tekemät löydöt ja Schliemannin suorittamat kaivaukset ja löydöt vanhan Troian seuduilla, jonka kaupungin olemassaolon tieteellinen kritiikki aikaisemmin oli siirtänyt kokonaan runojen maailmaan.

Jossakin määrin Rooman muinaishistorian laita on sama. Yhteen aikaan oli tapana kohauttaa olkapäitä poikkeuksetta kaikelle, mitä roomalaiset ja kreikkalaiset historioitsijat, pätevimmätkin, kertoivat roomalaisten vanhimmista vaiheista. Tiedettiinhän, että monelta vuosisadalta roomalaisilla oli kansansa historiasta olemassa vain suullinen perimätieto. Aakkoset joutuivat nimittäin kaikkein aikaisintaan 6:nnella vuosisadalla kreikkalaisten välityksellä roomalaisille. Sitten viipyi vielä vuosisatoja, ennenkuin kirjoitustaito oli yleisemmin levinnyt tämän kansan keskuuteen, ja vasta hyvin myöhään käytettiin sitä historiallisten tapausten muistiinmerkitsemiseen.

Vielä viime vuosisatain vaihteessa eräs hyvin tunnettu italialainen historioitsija puolusti sitä kantaa, että ikuinen kaupunki ei ole voinut syntyä ennenkuin, noin 450 e.Kr. Tuskin tämä uskonkappale oli julistettu ja yksi ja toinen sen omaksunut, kun jo kivet alkoivat puhua sitä vastaan. Maa avautuu, ja eräs kivi kunnianarvoisin vanhoin kirjoituksin nousee ylös ja todistaa, että Rooman historia on useita vuosisatoja vanhempi. Rooman Forumilla, sen syvimmässä kulttuurikerrostumassa tehtiin löytö. Hakattujen kirjaimien muoto ja toiset muinaisesineet, jotka löydettiin samalla kertaa kuin merkillinen kivikin, osoittavat, että kirjoitus on peräisin Rooman kuningasajalta tai ainakin tasavallan kaikkein ensimmäisiltä vuosilta. Kivi on murskaantunut ja kirjoitus senvuoksi epätäydellinen, mutta voi kuitenkin pitää varmana, että teksti käsittelee uskonnollisia seremonioita ja laitoksia.

Löytö on sitä arvokkaampi, koska paitsi tätä kiveä on olemassa vain muutamia sangen merkityksettömiä palasia roomalaisista alkuperäisistä piirtokirjoituksista vanhemmalta ajalta kuin noin vuodelta 300 e.Kr. Useimmat tätä vuotta lähimmältä ajalta olevat löydöt ovat hautakirjoituksia.[171] Yhteenvetona niiden sisällöstä saamme jonkinlaisen, joskin vähäisen valaistuksen tavoista ja elinsuhteista muinaisessa Roomassa. Niiden suurin arvo on kumminkin siinä, että ne suovat meidän luoda silmäyksen keskitason roomalaisten elämänkatsomukseen, sellaisena kuin se esiintyy elämän suureen arvoitukseen nähden. Mutta etruskilaisten hautalöytöjen rinnalla roomalaiset ovat vähäpätöisiä.

Tasavallan historian toisten ensikäden lähteitten joukossa on senaatinpäätöksillä huomattava sijansa. Ne merkittiin muistiin ja ovat olleet lähteinä Liviuksen ja toistenkin muinaisten historioitsijani Rooman historian kuvauksille.[172]

Rooman vanhimmat historialliset kirjaanpanot ovat n.s. annaalit, vuosikirjat: lyhyet julkiset merkinnät huomattavista tapauksista vuosi vuodelta olevin ilmoituksin, kutka olivat konsuleina kunakin vuotena. Näiden kronikoiden pitäisi alkaa vuodelta 510 tai 509 e.Kr. Niitä on vanhin tunnettu roomalainen historioitsija Fābius Pictor käyttänyt hyväkseen. Noin vuonna 200 e.Kr. hän alkoi kirjoittaa puunilaissotien historiaa ja varusti kuvauksensa vuosikirjoin tapaan laaditulla lyhyellä johdannolla edellisen ajan historiasta. Tämä osa hänen esitystään tavataan enemmän tai vähemmän muuttumattomana jälleen myöhemmän muinaisajan historioitsijain teoksissa.[173]

Roomassa, kuten Hellaassakin, on siis kaivajan lapio näyttäytynyt varmimmaksi välineeksi, kun on ollut kysymyksessä erottaa perimätiedossa todellisuus mielikuvituksesta.[174] Kunnia tieteellisten kaivausten alkamisesta Rooman Forumilla lankeaa samalle yleismaailmalliselle nerolle, joka teki aloitteen loihtia esiin kuolleista egyptiläisten loistava muinaisajan historia. Edellisen vuosisadan alussa, siihen aikaan, jolloin Napoleon hallitsi myöskin Italiaa, muinaistieteilijät alkoivat muokkaustyönsä niiden sora- ja sirpalekasain keskellä, jotka olivat kerääntyneet muistorikkaalle paikalle, joissakin kohdin yhdeksänkin metrin korkeudelta.[175] Napoleonin ajan jälkeen lyö lepäsi aina 1870-luvulle asti, jolloin Italian yhdistyminen Rooma pääkaupunkina synnytti lämpimän harrastuksen myöskin ikuisen kaupungin muinaishistoriaa kohtaan. Schliemannin menestys Troiassa, Mykenessä ja Tirynsissä houkutteli myöskin kilpailuun roomalaisella maaperällä.

Nyt kaivettiin päivänvaloon toisen kuuluisan Rooman rakennuksen rauniot toisensa jälkeen, sellaisina kuin nyt voimme katsella niitä Rooman Forumilla: Tituksen kaari, Saturnuksen temppeli, Vestan temppeli[176] ja Vestan neitsyeitten asunto. Ei ainoakaan Forumin rakennus nykyisessä kunnossaan ole kuitenkaan peräisin tasavallan ajalta. Ja valitettavasti ne on saatu esiin surullisen pirstotussa kunnossa. Tähän ovat vikapäät suurelta osalta gallialaiset, jotka polttivat ja rikkoivat kaikki, mitä vain voivat hävittää. Kaikki todistuskappaleet Rooman vanhimmasta historiasta tulivat näin hävitetyiksi korvaamattomaksi tappioksi historialle.[177] Mutta useat vanhat karstakivitemppelit ovat myöskin hävinneet siten, että enemmän loistoa rakastava Rooman sukukunta keisariajalla rakensi ne uudelleen marmorista.