CINCINNÁTUS.
Weikko Pakarinen translation
Sellaisissa tapauksissa, jolloin jokin suuri vaara, sisäinen tai ulkonainen, uhkasi Roomaa, senaatti asetti tavallisesti diktaattorin, joka rajattomalla vallalla vallitsi koko yhteiskuntaa ja kaikkien kansalaisten elämää. Täytyihän taistelukentällä tahi muissakin tilanteissa, jotka vaativat nopeaa ratkaisua, yhden tahdon määrätä. Sellaisissa tapauksissa oli arveluttavaa, jos korkein valta oli jaettu kahden henkilön kesken, joilla oli yhtä suuri valta ja mahti. Tämä tosiasia on synnyttänyt diktatuurin. Mutta tätä yksinvaltaa ei saanut pitää kauemmin kuin korkeintaan puoli vuotta. Tehtävänsä toimitettuaan diktaattorista tuli tavallinen yksityismies, ja kenellä tahansa oli oikeus vaatia hänet tilille vallankäytöstään.
Kerran, kun roomalaiset olivat joutuneet vaaralliseen sotaan naapuriensa ēkvien kanssa, saapui Roomaan musertava tieto. Toisen konsulin taitamattomuuden vuoksi hänen johtamansa osa sotajoukosta oli joutunut omassa leirissään vihollisten saartamaksi. Hädissään roomalaiset eivät nähneet muuta pelastuksen tietä kuin keskittää kaiken vallan yhden miehen käsiin. He valitsivat diktaattoriksi Cincinnatuksen[155], erään patriisin, joka konsulina ollessaan oli tullut kuuluisaksi järkähtämättömyydestään ja vakavuudestaan. Hänellä oli pieni talo Tiberin toisella rannalla. Kun senaatin lähettiläät tulivat sinne ilmoittamaan hänelle vaalin tuloksen, hän oli kyntämässä maataan.
Seuraavana aamuna, hän esiintyi diktaattorin purppurareunusteisessa togassa Forumilla ja kutsui kaikki miehet aseisiin. Hän järjesti miehet legiooniin ja otti itse korkeimman päällikkyyden. Keskiyöllä roomalainen sotajoukko oli ekvien leirin edustalla. Yön hiljaisuudessa hän saartoi nyt vuorostaan viholliset ja teetti sotilailla vallituksen vihollisen leirin ympäri. Kun työ oli likipitäin valmis, Cincinnatus käski joukkojensa kohottaa sotahuudon. Kun heidän eristetyt toverinsa kuulivat sen, he rohkaistuivat ja kävivät hyökkäykseen vihollista vastaan; ja niin pian kuin diktaattori oli saanut varustuksensa valmiiksi, hän hyökkäsi toiselta puolelta. Ekvit huomasivat silloin, että he olivat kahden tulen välissä, ja tarjosivat rauhaa. Cincinnatus suostui myöntämään heille vapaan lähdön, mutta heidän tuli luovuttaa roomalaisille aseensa ja päällikkönsä. Kuudentenatoista päivänä diktaattori luopui hyvin suoritetun työnsä jälkeen korkeasta virastaan, joka oli anneltu hänelle kuuden kuukauden ajaksi, ja palasi pellolleen. Kaikkina aikoina hän pysyi oikean roomalaishengen esikuvana.[156]
* * * * *
Diktatuurihan oli oikeastaan ainiaaksi kumotun kuninkuuden henkiinheräämistä toisen nimisenä. Beloch on koettanut antaa tälle omituiselle ilmiölle ymmärrettävän selityksen. Tutkittuaan perusteellisesti konsuli- ja diktaattorikausien pituutta hän on päätynyt siihen olettamukseen, että diktatuuri, eikä konsulivirka — seurasi heti kuninkuutta. Vasta sitten, kun diktatuuri oli ollut voimassa puoli vuosisataa, kehittyi siitä vähitellen konsulin virka. On voinut käydä sillä tavoin, että ratsuväen päälliköstä, jonka diktaattori aina nimitti, tehtiin hänen virkatoverinsa ja hän sai samat oikeudet kuin diktaattori. Diktatuuri oli siis jo vanha ja koeteltu virka, kun myöhemmin vaikeissa tilanteissa nähtiin olevan syytä herättää se lyhyeksi ajaksi henkiin.
* * * * *
Kaksikymmentä vuotta ekviläis-voittonsa jälkeen Cincinnatus taas pelasti kansansa. Eräs ylhäinen roomalainen, nimeltään Spūrius Mælius koetti nimittäin niihin aikoihin[157] valtiokaappauksella anastaa itselleen korkeimman vallan. Ainakin syytettiin häntä siitä.
Mælius oli upporikas mies, ja kun Roomassa vallitsi ankara nälänhätä, hän tuumi käyttää omaisuuttansa niin, että hän sen avulla pääsisi itsevaltiaaksi. Tilanne oli, Livius kertoo, niin epätoivoinen, että joukko ihmisiä lyhensi tuskansa siten, että »verhosi päänsä ja heittäytyi Tiberiin».
Mælius ryhtyi nyt ostamaan suurissa määrin viljaa Etruriasta ja jakamaan sitä nälkäänäkevälle kansalle. »Anteliaisuudellaan hän lumosi rahvaan, niin että se kulki hänen perässään seurueena, menipä hän minne tahansa», sanoo Livius. »Hän esiintyi sen ohessa niin komeasti ja korskeasti, että ylitti sen, mikä on soveliasta yksityiselle henkilölle.» Näytti siltä, että hän pyrki hyvin korkeaan — ja kiellettyyn — asemaan. Pian viranomaiset saivat siitä myöskin todisteita. Keksittiin, että asevarastoja oli koottu Mæliuksen taloon, että siellä pidettiin salaisia kokouksia, että suunnitelmia oli tehty poliittisen vallankumouksen toimeenpanemiseksi, jopa, että hän oli ostanut kansantribuunitkin. Niin peloittava oli vaara, joka uhkasi Rooman vapautta, että turvauduttiin diktaattorin asettamiseen. Diktaattoriksi tuli jälleen Cincinnatus. Hän oli nyt kahdeksankymmenvuotias, mutta ruumiiltaan ja sielultaan murtumaton.
Valtansa nojalla hän lähetti ratsuväenpäällikkö Serviliuksen Mæliuksen luo terveisin: »Diktaattori kutsuu sinua.» Mælius aavisti pahaa ja pakeni rukoillen rahvaan suojelusta. Mutta Srrvilius sai hänet kiinni ja surmasi hänet. Kun hän Cincinnatukselle kertoi, mitä oli tapahtunut, diktaattori lausui: »Kiitos sinulle, Gaius Servilius, miehuullisuudestasi! Valtio on pelastettu.»
Mæliuksen omaisuus takavarikoitiin valtion rahastoon, ja se talo, jossa hän oli punonut juoniaan roomalaisten vapauden tuhoksi, oli näistä niin vihattava, että se päätettiin hajoittaa perustuksiaan myöten.