MAAILMAN TALOUDELLISEN KEHITYKSEN UUSI VAIHE.

Hellenistinen aika on antanut entistä kansainvälisemmän luonteen taloudelliselle elämälle ja uusinut sitä kapitalismin henkeen. Aina höyryn ja industrialismin[67] aikakaudelle saakka se sitten kulkee pääasiallisesti samoja ratoja kuin hellenistisellä ajalla. Oleellisin ero on, että työn suorituttaminen orjilla lakkaa kristinuskon voittaessa alaa.

Helleenien suuri leviäminen oli pääasiassa lakannut 6. vuosisadan keskivaiheilla e.Kr. idässä Persian valtakunnan perustamisen, lännessä Karthagon ja etruskien kasvavan vallan johdosta. Sitten siirtolaisuus, nopeasti kasvavan väkiluvun varaventtiili, oli ollut tukossa yli kaksi vuosisataa, kunnes Aleksanteri Suuri sen jälleen aukaisi. Tämän pitkän luonnottoman tilan seurauksia olivat ne yhteiskunnalliset pulmat, jotka peloponnesolaissotien ajoista alkaen tuottivat Kreikalle vahinkoa. Maan liian lukuisa väestö joko tuhosi itseään sisällissodilla tai värväytyi palkkasotureiksi vieraan palvelukseen.

Aleksanteri sitävastoin avasi uuden maailman kreikkalaisille ja antoi heille siten mahdollisuuksia paremmalla tavalla käyttää kansanvoimaa, joka uhkasi murtaa patonsa. Hänen valloituksillaan Itämailla on kaupalle, liikenteelle ja taloudelliselle elämälle yleensä ollut merkitys, joka on verrattavissa Amerikan löytöön 18 vuosisataa myöhemmin. Molemmat nämä tapahtumat ovat uusien vaiheiden johdantoa ihmiskunnan historiassa. Ennen Aleksanteria Välimeren seudut ja kaukaisemmat itämaat olivat muodostaneet kaksi toistensa vieressä olevaa eri maailmaa. Tosin kreikkalaisten siirtyminen Vähään-Aasiaan, Sisiliaan, etelä-Sisiliaan ja moniin muihin maihin oli synnyttänyt kreikkalaisia kaupunkeja ympäriinsä Välimeren rannoille, mutta Syyrian rannikoillahan ei kreikkalaista siirtoasutusta ollut, ja niissä seuduin, minne kreikkalaisia oli asettunut asumaan Itämaille, he eivät missään olleet tunkeneet syvemmälle sisämaahan. Sisä-Aasiaan, Intiaan ja Arabiaan johtavat kauppatiet persialaiset, foinikialaiset ja egyptiläiset olivat tarkasti pitäneet muilta kansoilta suljettuina. Nyt sitävastoin Aleksanteri oli avannut Aasian Intiaan ja Egyptin ensimmäiseen kataraktiin saakka ei ainoastaan makedonialaisen ratsumiehen peitselle, vaan myös helleeni-kauppiaan laivalle ja kuorma-aasille. Siten hän oli hankkinut helleeneille määrättömän laajat raakatavara- ja tavarankuluttajaseudut. Nyt myös suurkuninkaan jalometalliaarteet pantiin liikkeeseen rahaksi lyötynä. Kaikki tämä aiheutti Hellaan elinkeinoelämän elpymisen, jota voi verrata siihen, mikä seurasi kreikkalaisten suurta siirtoasutusta 8., 7. ja 6. vuosisadalla.

Mutta määrätietoisuudella, joka oli ominaista kaikelle, mihin Aleksanteri ryhtyi, nuori valloittaja työskenteli kreikkalaisen sekä henkisen että aineellisen kulttuurin levittämiseksi. Perustamalla joukon uusia kaupunkeja Egyptin Aleksandreiasta aina Jaksartes-virran varrelle »uloimpaan Aleksandreiaan» asti, hän hankki kaikkialle vanhaan maailmaan helleenisen sivistyksen tukikohtia. Näiden sivistyskeskuksien välistä liikennettä hän edisti avaamalla maanmiestensä käytettäväksi persialaisten suurenmoisen tieverkon ja sitä kehittämällä sekä valmistelemalla myös uusien merireittien käytäntöön ottamista.

Hänen diadokinsa seurasivat esimerkkiä ja hankkivat kilpaa tuhansia helleenejä, ei ainoastaan palkkasotureita, vaan myös kauppiaita ja käsityöläisiä, lähtemään Itämaihin asuttamaan uusia kaupunkeja, joita Aleksanteri ja hänen seuraajansa olivat perustaneet. Uusi kreikkalainen siirtoasutuskausi, kolmas järjestyksessä, alkaa.

Seleukos ja hänen poikansa Antiokhos ovat maailmanhistorian suurimmat kaupunkienperustajat. Aleksanterin aloittamaa asutusta he jatkoivat suurisuuntaisesti yli koko Aasian, Intian ja Turaanin arojen rajoille saakka. Se on valtavin asutus, minkä mikään hallitus koskaan on pannut toimeen.

Kaikki tämän suunnattoman suuren alueen viljavat seudut suorastaan kylvettiin täyteen kukoistavia kreikkalaisia kaupunkiyhdyskuntia, joilla oli kreikkalaiset nimet. Myös Syyria sai nyt samalla tavoin helleenisen leiman. Kaikkialla näissä vastaperustetuissa yhdyskunnissa väestön ydin oli kreikkalaista, ja kreikan kieli oli virallisena kielenä. Neuvosto ja kansankokous kokoontuivat torille neuvottelemaan ja vaaleja toimittamaan. Kreikkalaisille jumalille rakennettiin temppeleitä. Siten seleukidikuninkaat sulattivat aasialaiseen valtaansa länsimaisen kansalaishengen ja itsehallinnon aineksia. Hellenistisen sivistyksen siemeniä kylvettiin yli koko Aasian. Itämaille asumaan asettuvat kreikkalaiset tulivat sinne täynnä nuorekkaan reipasta yritteliäisyyttä ja herättivät uutta elämää kansoihin, jotka olivat jo vaipumaisillaan itämaiseen uneliaisuuteen. Kreikkalaiset osasivat herättää eloon Itämaan uinuvat miljoonat. Minne he asettuivat asumaan, siellä syntyi vilkasta ja mitä moninaisinta teollisuustoimintaa ja monin paikoin myös tuottavaa maanviljelystä.

Helleeniset kaupungit olivat kuin saaristo mahtavassa valtameressä. Monelle niistä luonnollisesti valtameri oli ylivoimainen, mutta muutamat säilyttivät kauan henkisen erikoisleimansa.

Mutta lopulta nämäkin nieli ääretön itämainen ihmismeri, tämä raskas, liikkumaton Itämaa, missä hallitukset ja vallat ovat vain pintavärettä, mutta kansan tavat ja elämänkatsomus pysyvät muuttumattomina kuin luonto itse. hellenistiseltä ajalta. Ajan mittaan Itämaat vaikuttivatkin enemmän Länsimaihin kuin päinvastoin.

Tigriksen varrelle Seleukos perusti uuden Seleúkeia-nimisen pääkaupungin siten pyrkien syrjäyttämään Babylonin keskeisestä asemastaan maailmankaupan valtiaana. Hän ei viihtynyt vanhassa pääkaupungissa, jonka väestön enemmistö oli seemiläistä ja jossa Mardukin vanhoillinen papisto soitti ensi viulua. Mutta hän ei tahtonut yrittää kaataa uutta viiniä vanhoihin leileihin. Vain helleenisestä kaupungista saattoi ja sai tulla helleenisen valtakunnan keskipiste.

Hänen tarkoituksensa täyttyi täysin. Nebukadnesarin jättiläiskaupunki kutistui yhä enemmän kokoon ja rappeutui, mutta hellenistinen Seleukeia vapaine järjestysmuotoineen kasvoi Aasian sen ajan suurimmaksi kaupungiksi — kerrotaan siinä olleen noin puoli miljoonaa asukasta. Sen asema oli myös täysin yhtä edullinen kuin Babylonin. Seleukeiasta johti purjehduskelpoinen kanava Eufratiin, joka juuri tällä kohtaa tekee mutkan lähelle Tigristä.

Seleukeian kautta kuljetettiin nyt länteen Intian tuotteet: maustimet, indigo, pumpuli, helmet ja jalokivet ja myöhemmin myös Kiinan silkki, ja Arabiasta tuli sinne kallisarvoista suitsuketta ja voiteita, kun taas tavarakuormat sieltä kulkivat Aleksandreiaan ja Syyrian satamakaupunkeihin.

Seleukideillä oli paljoa vaikeampi tehtävä kuin Ptolemaioksilla, joiden hallitsema alkuasukaskansa kylläkin oli heille vierasta, mutta kuitenkin syntyperältään yhtenäistä, ja jotka voivat hallituksessaan nojautua voimakkaaseen virkavaltaan sekä kansan veriin menneeseen tottumukseen taipua valtiaansa edessä kuten jumalan edessä. Seleukideillä sitävastoin oli hallittavana parikymmentä kansaa eri tapoineen ja laitoksineen.[68] Ja pulmaa eivät tehneet suinkaan yksinkertaisemmaksi mahtavat, itsehallintoon tottuneet vanhat Vähän-Aasian kreikkalaiset kauppakaupungit, jotka vallitsivat Aasian kauppateitten päätepisteitä ja niiden jatkumista länteen. Näiden yhdyskuntien kanssa kuninkaan oli pysyteltävä hyvissä väleissä runsailla lahjoilla ja monenlaatuisilla muilla huomaavaisuudenosoituksilla. Ei sopinut niitä kohtaan osoittaa liian ankaraa kuninkaallista mahtia. Seleukidien tehtävää vaikeutti vielä lukuisa juutalainen väestö, joka vaati uskonnollista itsenäisyyttä. Heprealaisten pyrkimys muodostaa maalliseen yhteiskuntaan eri pappisvaltio johti lopulta vaarallisiin kapinoihin, joista puhumme toisessa yhteydessä.

* * * * *

Egyptissä tuli Aleksandreiasta hellenismin liesi. Tämän kaupungin perustaminen on Aleksanterin nerokkaan kaukonäköisyyden oivin todistus. Itse luonto hänelle neuvoi tämän merikaupungin paikan. Välimeren virrat näet vaikuttavat, että Niilin liejua kulkeutuu itään, niin että ei ainoastaan delttamaan, vaan myös etelä-Syyrian rannikko on täydellisesti mataloitunut. Vasta Niilin läntisimmästä suuhaarasta länteen on meri vapaa liejusta.

Jo ensimmäisten Ptolemaiosten aikaan kaupunki sai suuren merkityksen sekä itään että länteen pitkin Afrikan rannikkoa kulkevassa maailman meriliikenteessä. 3. vuosisadan keskivaiheilla e.Kr. perkautettiin näet Niilin ja Punaisenmeren välinen kanava, jonka Dareios oli avannut liikenteeseen, mutta joka sitten oli täyttynyt taas lentohiekalla.

Aleksandreiasta ei tullut ainoastaan pohjoisesta etelään suuntautuvan Aigeian meren ja Niilin välisen kauppatien, vaan myös lännestä itään kulkevan Karthagon ja Syyrian välisen kaupan pääasemapaikka. Edullisen asemansa johdosta mahtavan liikesuonen suulla ja erinomaisen rikas sisämaa takanaan kaupungista tuli maailman yhdysliikenteen tärkeimpiä solmukohtiapa se olikin kolme vuosisataa maailman huomattavin kauppakaupunki ja kolmen maanosan keskipiste.

Aleksandreian vilkasta liikennettä edisti se seikka, että purjehtija yölläkin voi tulla satamaan. Silloin näet hänen laivaansa opasti sataman edustalla olevan Pharos-saaren majakan valo; tämä rakennus oli yksi maailman seitsemästä ihmeestä.

Aleksandreiassa virtaili sekaisin kaikkia maailman kansanheimoja. Intialaisiakin siellä näki jokseenkin usein, ja Aleksandreian taidekäsiteollisuudessa on piirteitä, jotka mahdollisesti viittaavat siihen, että maailmankaupungin vilinässä esiintyi myös kiinalaisia. Rooman keisari Hadrianus mainitsee eräässä kirjeessään Aleksandreian kaupunkina, missä kukaan ei kulje toimetonna: yksi puhaltaa lasia, toinen tekee papyrusta, kolmas kutoo palttinaa — kaikilla on jonkinlaista taidokkuutta tai ainakin he haluavat olla sitä omaavinaan. Myös raajarikot, sokeat ja luuvalon vaivaamat tekevät työtä. Aleksandreialaiset tuntevat vain yhden jumalan: rahan.»

Egypti oli kyllin rikas synnyttääkseen tuottoisan viennin muihin Välimeren satamiin. Syrjähkön asemansa ja mainioitten luonnollisten rajainsa ansiosta maa sai olla rauhassa niiltä hurjilta kiistoilta, mitkä hävittivät Aasiaa, ja rauhallisemmin kehittää taloudellisia apulähteitään. Kanavat, Egyptin elinsuonet, voitiin panna taas hyvään kuntoon, ja Niilinmaasta alkoi tulla koko maailman jyväaitta ja elintarpeitten hankkija. Täältä ei viety vain viljaa ja paljon muita maanviljelyksen tuotteita, vaan myös kankaita, lasitavaroita ja papyrusta. Tästä onnellisesta maasta puuttui oikeastaan vain puutavaraa ja kuparia. Molempia oli kuitenkin Kypros-saarella, jonka Ptolemaios I kyllin kaukonäköisenä oli ottanut haltuunsa Aleksanterin valtakuntaa jaettaessa.

Lukuisat tämän ajan papyruslähdekirjat antavat meille mielenkiintoisia tietoja faaraoitten maan taloudellisesta elämästä. Egypti on ainoa hellenistisistä valtioista, joka on antanut meille mahdollisuuden syvemmin tunkeutua itse hellenistisen ajan elämään ja päästä selville, kuinka hellenismi elimöityi ja kykeni sitten perinpohjin hapattamaan vieraan kansan. Siinä suhteessa ovat arkeologien Aasiassa tekemät löydöt vähäpätöistä verrattuna siihen, mitä erämaanhiekka on meille säilyttänyt.

Egyptin papyruslöydöistä huomaamme m.m., että ptolemaiolaiskuningas itse oli valtakuntansa suurin liikemies. Koko Egyptin viljanviennin Ptolemaiokset olivat ottaneet yksinoikeudekseen, ja tuloksena heidän määrätietoisesta kauppapolitiikastaan oli, että Egyptin ohra ja vehnä yhä enemmän tunki syrjään maailmanmarkkinoilta Mustanmerenmaitten viljaa.

Viljantuotantoon perustui Ptolemaiosten mahti ja Egyptin poliittinen vaikutus. Mutta ei ollut talonpoika raukalle itselleen paljon iloa runsaista sadoistaan. Koko maa oli suurina tiluksina, jotka kuuluivat kuninkaalle tai temppeleille taikka olivat määrätyt siviili- ja sotilasvirkamiesten käytettäviksi. Talonpoika itse omisti tavallisesti vain talonsa, ja viljastaan hän sai vain pienen osan. Ei ainoatakaan jyvää hän saanut viljaa korjatessaan viedä taloonsa. Valtion puimapaikoilla kylän edustalla hänen viljansa virallisen valvonnan alaisena puitiin ja sitten punnittiin. Jos talonpoika oli velassa, niin otettiin sen maksu tällöin. Sitten valtio otti vero-osuutensa, ja maamiehen piti itsensä huolehtia sen kuljettamisesta lähimpään kuninkaalliseen viljavarastoon. Siellä vilja kuormattiin aasien ja kameelien selkään, jotka kuuluivat eläinten omistajille, joiden velvollisuutena oli huolehtia sen kuljetuksesta lähimmälle kanavalle tai Niilin rannalle, ja laivoilla se kuljetettiin edelleen Aleksandreiaan.

Mutta Ptolemaiokset eivät olleet ottaneet haltuunsa ainoastaan viljakauppaa — he olivat myös pidättäneet yksinoikeudekseen useat parhaiten kannattavat suurteollisuusalat tai ainakin olivat suuria osakkaita niissä. Sellaisia olivat öljyn valmistus, kutomateollisuus, lasinpuhallus, papyrustuotanto, oluen valmistus ja hajuaineitten tuotanto. Öljy valmistettiin kuninkaan tehtaissa ja myytiin sitten monopolin tavaralle määräämiin vähittäishintoihin, joten välikäsien voitto oli tarkoin määrätty.

Monopolisointi tietysti houkutteli salakuljetukseen. Muiston siitä tapaamme seuraavasta erään korkean virkamiehen kirjeestä alaiselleen: »Heti tämän kirjelmän saatuasi lähetä luokseni sekä sinun huostaasi vankeuteen jätetty nainen ynnä salakuljetettu öljy että myös mies, joka hänet luoksesi toi. Jos et moisia rikoksia kylässä saa loppumaan, niin olet saava sitä katua.»

Myös pankkilaitos ja kaakkoon suuntautuva kauppa olivat hallituksen käsissä. Valtakunnanpankilla oli pääkonttorinsa Aleksandreiassa, ja sen alaisina haarakonttoreita kaikissa suuremmissa kaupungeissa.[69]

Vilja oli hyvin tärkeää maksuvälineenä rahan ohella. Oli olemassa julkisia varastoja, ja joka sinne talletti viljaa, voi käyttää sitä maksuna kirjoittamalla yksinkertaisesti niin ja niin monen tynnyrin maksumääräyksen. Tuollaiset maksumääräykset voivat sitten käydä seteleistä yli koko maan.

Egyptin verotuslaitosta hoiti valtiokoneisto, joka toimi pettämättömän varmasti. Ei kukaan verotettava päässyt tässä maassa täyttämästä, mitä valtio vaati. Noin tusinasta Egyptin kaupungista on löydetty Ptolemaiosten ajalta manttaaliluetteloja niin tarkkoine tietoineen talonomistajista ja vuokralaisista, että me vähäisen mielikuvituksen avulla voimme nähdä näiden rauniokaupunkien väestön elävänä edessämme.

Laajan taloudellisen politiikkansa avulla Ptolemaioksista tuli ajallaan maailman rikkaimmat hallitsijat. Mutta osasivatpa he myös menettää rahoja. Toiset heistä olivat suuria sivistyksen edistäjiä, mutta toiset tuhlasivat paljon juhliin ja loistoon ja palvoivat Bakkhosta ja Venusta enemmän kuin Apollonia.[70]

* * * * *

Egyptiläisten koko luonteensävy oli erikoislaatuista, eikä ollut helppoa saada sitä yhtymään helleeniseen aatemaailmaan. Tarkasta, juhlallisesta muodollisuudesta, mikä oli seurauksena pappis- ja virkamiesvallasta, oli tullut egyptiläisten toinen luonto. Kuinka loppumattomalla arvonimisarjalla faaraon pitikään komeilla, kun hän suvaitsi laatia jonkin asiakirjan! Ja missä muualla maan päällä tarvittiin kuusikymmentä — sanottuna ja kirjoitettuna 60 — todistajaa, jotta sopimuksella olisi laillinen voima!

Ptolemaioksilla ei ollut muuta tietä kulkea kuin vanha, jo tasaiseksi poljettu, jota papit ja virkamiehet viittoivat, jos kuninkaat tahtoivat voittaa kansan puolelleen. Suvaitsevaisuuden ja hienotunteisuuden toisten uskoa ja tapoja kohtaan he olivat oppineet suurelta, laajanäköiseltä edeltäjältään. Rosetten kivi on yksi monia todisteita Ptolemaiosten kyvystä anteliaisuudella voittaa mahtava papisto puolelleen. Samalla tavoin vaikutti myös lukuisain temppelien rakentaminen sellaisten kuin Edfun ja Esnen temppelien, jotka tämä hallitsijasuku pani alulle. Ptolemaiokset uhrasivat myös vanhain faaraoitten tapaan Egyptin kummallisille koirapäisille demoneille ja kuvauttivat temppelin seinille itsensä niille uhraamassa ja niitä rukoilemassa, aivan kuin olisivat olleet »joku Thotmes tai Ramses.

Ei mikään voi antaa selvempää käsitystä egyptiläisen ja helleenisen ajatusmaailman välisestä vastakohdasta kuin esim. varhaisimman tunnetun kuningas Ptolemaios I:n antaman asetuksen lukeminen. Hän ei vielä ollut ottanut itselleen kuninkuutta, vaan hallitsi nimellisesti satraappina alaikäisen Aleksanteri II:n puolesta. Ptolemaios julistuttaa siinä, että hän Horus- ja Buto-jumalille, jotka hallitsivat Pen ja Tepin kaupunkeja, antoi takaisin kaikki heidän vanhat tiluksensa pohjoisessa delttamaassa. Julistus on kirjoitettu hieroglyfeillä ja alkaa seuraavasti: »Kuningas Aleksanteri II:n, ikuisesti elävän, Horus- ja Buto-jumalain ystävän seitsemäntenä hallitusvuonna, tulva-ajan alussa oli Hänen Majesteettinsa sisä-Aasiassa, joten Egyptiä hallitsi Ptolemaios-niminen käskynhaltija. Hän oli nuoruudenreipas mies, vahva molemmilta käsivarsiltaan, viisas, mahtava miesten joukossa, järkkymättömän rohkea. Hurjimmankin vihollisen hän löi pakoon selin kääntymättä. Keskellä tappelua hän seisoi, ja kukaan ei voinut tulla häntä liian lähelle. Valtavat olivat hänen nyrkkinsä, eikä kukaan kyennyt niiden lyöntiä torjumaan. Mitä hänen suunsa sanoi, sitä ei peruutettu. Ei kukaan ollut hänen vertaisensa ulkomaalaisista.» — Pitkäveteisessä jatkossa Ptolemaioksen sotaisia toimia verrataan korppikotkan liikuntaan pikkulintujen keskellä, ja lopuksi julistetaan lahjoitus uudestaan ikuisiksi ajoiksi. »Palkaksi siitä, mitä hän on tehnyt» — sanotaan lopuksi — »suotakoon hänelle voittoisuutta ja voimaa, niin että hänen sydämensä iloitsee ja pelko häntä kohtaan yhä edelleen, kuten nyt, tulee vallitsemaan vieraissa kansoissa.»

Ptolemaiokset ovat, varoneet yrittämästä mahtikäskyin poistaa syviä rajoja egyptiläisten ja helleenien väliltä.

Mutta säilyttäen vanhain faaraoitten hallitustavan ulkonaiset piirteet uusi hallitsijasuku teki kuitenkin työtä maansa hellenistyttämiseksi. Mutta kuinka itämainen itsevaltius sopi helleeniseen henkeen? Tyyssijan hellenismi sai Aleksandreiassa ja parissa muussa kaupungissa, toinen lähellä Thebaa, toinen Faijumin alueella. Täällä helleeninen kulttuuri vapaasti sai kehittyä, kun taas ympärillä olevan maalaisväestön elämällä oli itämainen leima. Näiden kaupunkien gymnasioneissa nuoriso sai helleenisen kasvatuksen, ja niissä pidettiin yllä kreikkalaista henkeä. Ja jotta helleeninen rotu säilyisi puhtaana, pidettiin laittomina avioliittoja syntyperäisten egyptiläisten kanssa.

Mutta kolme tai neljä helleenistä kaupunkia ei riittänyt maata hellenistyttämään, varsinkin kun kreikkalaiset siellä pysyttäytyivät niin ankarasti erillään alkuasukasväestöstä. Enemmän Ptolemaiokset edistivät hellenistymistä asettamalla kreikkalaisia kaikkiin tärkeihin virkapaikkoihin sekä keskus- että paikallishallinnossa ja antamalla armeijan johdon kreikkalaisten ja makedonialaisten käsiin. Samaan suuntaan he vaikuttivat käyttämällä kreikkalaisten insinööritaitoa ja tekniikkaa julkisiin rakennuksiin ja kanavatöihin sekä elinkeinoelämän yleiseen kohottamiseen. Kreikkalaisten lahjakkuutta käytettiin myös liike-elämän ja pankkilaitoksen johtoon. Tuntuvimmin kuitenkin kreikkalaiset joutuivat syntyperäisten egyptiläisten kanssa kosketuksiin, kun Ptolemaiokset sijoittivat kreikkalaisia ja makedonialaisia sotilaita sinne tänne maan viljelyssiirtoloihin. Siten tuli, kaikesta huolimatta, rotusekoitus ajan oloon välttämättömäksi.

Kirjallisuutta tähän ja seuraavaan lukuun:

John Pentland Mahaffy, The progress of hellenism in Alexander's empire.

J.P. Mahaffy, Greek life and thought from the age of Alexander to the Roman conquest.

William Scott Ferguson, Hellenistic Athens.

Eduard Meyer, Blüte und Niedergang des Hellenismus in Asien.

A. Bouché-Leclerq, Histoire des Seleucides: 2 nid. Alfred von Gutschmid, Geschichte Irans und seiner Nachbarländer.

Alfred von Sallet, Die Nachfolger Alexanders des Grossen in Baktrien und Indien.

A. Bouché-Leclerq, Histoire des Lagides: 4 nid.

J.P. Mahaffy, The empire of the Ptolemies.

Max L. Strack, Die Dynastie der Ptolemäer.

Wilhelm Schubart, Ägypten von Alexander dem Grossen bis auf Mohammed.

Wilhelm Schubart, Die Griechen in Ägypten.

Melvin M. Knight, Economic history of Europe to the end of the middle age. (Kirjallisuusluettelo.)

Otto Lagercrantz, Det egyptiska skatte- och finansväsendet under den grekisk-romerska tiden (Ekonomisk Tidskrift 1901).

J. Toutain, L'économic antique. (Kirjallisuusluettelo;)