HANNIBALIN VIIMEISET VAIHEET.

Vuoden 201 rauhanpäätöksellä Karthago oli muuttunut mahtavasta kauppavaltiosta suojattomaksi kauppakaupungiksi. Murskattu oli Hannibalin ylpeä unelma tehdä isänmaastaan suuri ja mahtava. Mutta tuon tavattoman miehen sielunvoimat olivat vieläkin murtumattomat. Ja se koitui, vaikkakin toisella tavalla kuin aikaisemmin, hänen maansa hyväksi. Kansan luottamuksen turvin hän otti kotikaupungissa vallan ohjat käsiinsä ja työskenteli menestyksellä uudistusten ja parannusten aikaansaamiseksi. Sodan haavat alkoivat arpeutua. Pian hän voimakkaalla kädellä oli saanut valtion raha-asiat sellaiseen kuntoon, että vuotuiset sotakorvaukset voitiin maksaa Roomalle, ilman että tarvittiin ylimääräisillä veroilla rasittaa kansaa. Hannibal näyttäytyi olevan yhtä suuri rauhan kuin sodan toimissa.

Mutta tärkeämpää kuin koko maan onni ja onnettomuus oli valta niille, joilta Hannibal oli sen riistänyt, nimittäin kauppiasylimystölle. Hänen vastustajansa eivät kavahtaneet juoruamasta Rooman senaatille, että Hannibal yhäkin hautoi pahoja suunnitelmia Roomaa vastaan ja koetti nostattaa idästä myrskyn perivihollista vastaan. Vuonna 195 tämä kavala kirjoittelu kantoi hedelmiä: Roomasta tuli lähetystö tutkimaan asiaa ja vaatimaan ehkä Hannibalin erottamista vallasta tai luovuttamista.

Hannibal säästi kansalaisiltaan kiusallisen ratkaisun reippaasti tarttumalla asiaan ja pakenemalla Aasiaan[223], Antiokhos III:n luo, joka otti kuuluisan sotapäällikön vastaan suurin kunnianosoituksin. Mutta Karthagossa hänet julistettiin valtiokiroukseen, hänen omaisuutensa takavarikoitiin ja hänen kotinsa hajoitettiin maan tasalle. Hänen kotoiset vihollisensa olivat perivihollisen avulla saaneet voiton hänestä.

Kun sota oli syttymässä roomalaisten ja Antiokhoksen välille, Hannibal teki suunnitelman kaikkien niiden valtioiden suureksi liitoksi, joilla oli aihetta pelätä roomalaisia. Mutta suunnitelma kävi yli Antiokhoksen ymmärryksen. Hänen hovikamarillansa[224] kadehti muutoin suurta karthagolaista ja sen onnistui uskotella kuninkaalle, ettei hän millään muotoa saisi antaa muukalaisen himmentää suurta nimeänsä. Hannibalia käytettiin sodassa vain alempiarvoisiin tehtäviin ja antamaan hyviä neuvoja —, joita kukaan ei noudattanut.

Kun Antiokhoksen suurvalta-asema oli luhistunut ja hänen oli pakko tehdä nöyryyttävä rauha roomalaisten kanssa, hänen täytyi myöskin sitoutua jättämään vihattu karthagolainen heidän käsiinsä. Mutta koditon vältti tälläkin kertaa vaaran. Hän pelastautui kuningas Prusiaan luo Bithyniaan Vähän-Aasian pohjoisrannikolle. Häntä Hannibal auttoi hyvällä menestyksellä hänen taistellessaan Pergamonin kuningasta vastaan. Mutta kun Flamininus, makedonialaisten voittaja, tuli sinne Rooman lähettiläänä, niin Prusias, »viheliäisin kaikista Aasian viheliäisistä hallitsijoista»[225], oli heti valmis kavaltamaan auttajansa. Hannibal oli heti huomannut, missä aikeissa hänen »suojelijansa» oli, ja ollut senvuoksi kyllin varovainen varustaakseen asuntonsa salakäytävillä. Mutta kun hänen tällaista salatietä piti paeta, se olikin kuninkaan sotilaiden miehittämä. Kun Hannibal huomasi, että pelastus oli mahdoton, hän otti myrkkyä, jota hänellä oli aina mukanaan sinettisormuksessa. »Tahdon vapauttaa roomalaiset pelosta», hän sanoi, »koska he eivät suo vanhan miehen saada kuolla rauhassa.» Tämä tapahtui todennäköisesti vuonna 183 e.Kr., samana vuonna, jolloin hänen suuri vastustajansa erosi elämästä.