HORATIUS COCLES JA MUCIUS SCÆVOLA.

ROOMALAISET olivat tosin lopuksi voittaneet etruskit, mutta Tarquinius ei silti luopunut suunnitelmistaan voittaa takaisin valtaistuimensa. Hänen onnistui saada apua toiselta taholta, eräältä mahtavalta etruskien kuninkaalta nimeltä Porséna, joka hyökkäsi roomalaisia vastaan valtavan sotajoukon kanssa ja löi heidät pakoon. Porsena seurasi roomalaisia aina paalusillalle asti, joka johti yli Tiberin Roomaan. »Ei koskaan ennen», Livius sanoo, »ollut sellainen pelko vallannut Rooman senaattia.» Eikä kukaan tiennyt, kuinka olisi käynyt, jollei Horatius Coclesta[143] olisi ollut. »Hän näki», Livius jatkaa, »kuinka roomalaiset vihollisen vainoamina syöksyivät epäjärjestyksessä paalusillalle. Hän asettui sillan päähän ja vannotti tovereitaan hillitsemään pakoaan ja hävittämään sillan hänen takaansa. Vihollinen hämmästyy hänen uskomatonta rohkeuttaan. Vain kaksi miestä asettuu hänen rinnalleen, ja yhdessä näiden kanssa hän jaksaa hetkisen vastustaa kiivasta hyökkäystä. Kun ainoastaan pieni osa siltaa oli jäljellä, huusivat ne, jotka sitä repivät, Horatiuksen tovereita takaisin, ja hän pakotti heidät vetäytymään turvaan. Joka puolelta suunnattiin nyt keihäitä Horatiusta kohti, mutta kun keihäät tarttuivat ojennettuun kilpeen, etruskit hyökkäsivät kohti syöstäkseen miehen alas. Samassa kuultiin murtuvan sillan rytinää ja roomalaisten riemuhuutoja. Silloin Horatius kääntyi rukoillen Isä Tiberinuksen puoleen, syöksyi täysissä varusteissa jokeen ja ui keihässateessa vahingoittumattomana omiensa luo.

Kaupunki oli kiitollinen näin ansioituneelle miehelle; Hänen kuvapatsaansa pystytettiin Forumille, ja hänelle lahjoitettiin niin suuri ala peltomaata, minkä hän päivässä kykeni kyntäen kiertämään.»

* * * * *

Kiitos Horatius Cocleen miehuullisuuden Porsena ei voinut tunkeutua Roomaan. Hän päätti silloin näännyttää kaupungin nälkään. Silloin jalo nuorukainen nimeltään Mūcius pelasti Rooman jälleen kuolemaa halveksivalla uroteolla. Eräänä päivänä hän meni yksin, tikari viitan alla, vihollisen leiriin. Täällä oltiin juuri kuninkaan teltan edustalla maksamassa palkkaa sotaväelle, ja senvuoksi ei kukaan kiinnittänyt huomiota muukalaiseen. Äkkiä heittäytyi Mucius sen miehen päälle, jonka puoleen useimmat sotilaista kääntyivät. Hän luuli nimittäin, että miehen täytyi olla itse kuningas ja iski häntä tikarillaan. Mutta surmattu oli vain kuninkaan kirjuri. Seuraavassa silmänräpäyksessä Porsenan sotilaat olivat vanginneet Muciuksen ja veivät hänet kuninkaan eteen.

Nuorukainen ei näyttänyt pelon merkkiäkään. »Minun nimeni on Mucius», hän sanoi kuninkaalle. »Olen roomalainen ja tahdoin surmata maani vihollisen. Mutta minä en pelkää enempää kuolla kuin surmatakaan. Ja minä en ole ainoa, sillä minun perästäni tulee paljon nuorukaisia, jotka tahtovat saavuttaa saman kunnian. Valmistaudu senvuoksi joka silmänräpäys panemaan vaaraan elämäsi ja astuessasi telttaasi tapaamaan siellä tikarin ja vihollisen. Sellainen on se sota, jonka me, Rooman nuoriso, julistamme sinulle.»

Vihan vimmassa Porsena uhkasi poltattaa nuorukaisen elävältä, jollei hän heti tunnustaisi, minkälaatuinen väijytys hänelle aiottiin virittää. »Katsohan», Mucius sanoi, »kuinka vähän ruumis merkitsee sille, joka tavoittelee ikuista kunniaa!» Näin sanoen hän pisti oikean kätensä uhrituleen ja piti kättä tulessa kunnes se hiiltyi. Suunniltaan hämmästyksestä kuningas syöksähti istuimeltaan ja käski viedä pois nuorukaisen alttarin äärestä. »Mene!» hän sanoi. »Minä ylistäisin urotekoasi, jos se olisi uroteko oman isänmaani puolesta.»

Palkitakseen kuninkaan jalomielisyyden Mucius vastasi: »Ylevämielisyydelläsi voitat, mitä et saanut aikaan uhkauksella. Tiedä: kolmesataa Rooman nuorta ylimystä on vannoutunut surmaamaan sinut. Minulle arpa lankesi ensin, muut tulevat, sitä mukaa kuin arpa määrää, kunnes kohtalo jättää sinut meidän käsiimme.»

Pian tämän tapauksen perästä Porsenan lähetystö saapui Roomaan. Vaara, joka uhkasi kuningasta, ja se järkkymätön rohkeus, jota hän oli saanut kokea roomalaisten puolelta, olivat tehneet hänet taipuvaiseksi rauhaan.

Mucius sai urotyönsä johdosta nimen Scævola, s.o. vasenkätinen; ja tämä nimi oli kunnianimi, joka meni perintönä hänen jälkeläisilleen.

* * * * *

Tarquinius oli kuitenkin uupumaton kiihoittamaan vihollisia roomalaisia vastaan. Seuraavalla kerralla oli latinalaisten vuoro. Kiivaan taistelun jälkeen, johon vanha hirmuhallitsija itse otti osaa ja jossa hän haavoittui, roomalaiset saivat lopuksi voiton. Tarquinius pakeni kreikkalaiseen Kymen rajakaupunkiin. Siellä hän kuoli seuraavana vuonna, ja niin levottomuuden aihe oli vihdoinkin poissa maailmasta.