ARISTOTÉLĒS.

Aristoteles oli Platonin suurin oppilas. Hän on Platonin akatemian toiminnan tieteellisen puolen etevin edustaja. Platon oli samalla kertaa ajattelija ja runoilija — Aristoteles on sitävastoin tiedemies kiireestä kantapäähän. Hänellä ei ole suuren mestarinsa mielikuvitusta ja kykyä ajatella kuvissa tuottaen lukijoilleen puhtaasti taiteellista nautintoa. »Milloinkaan», Wilamowitz sanoo, »eivät laulunjumalattaret ole suudelleet hänen huuliaan.» Hän on kuiva ja abstraktinen luonne, mutta sen sijaan hänellä on tiedemiehen perinpohjaisuutta, huolellisuutta ja varovaisesti harkitseva arvostelukyky. Kuitenkin voi myöskin Aristoteleessa havaita erinäisiä piirteitä Sokrateen ironiasta ja huumorista, vaikka ne ovatkin hänessä kuivuneet satiiriksi. Niinpä pidetään seuraavaa arvostelua hänen lausumanaan: »Ateenalaiset ovat keksineet kaksi asiaa: maanviljelyksen ja oivalliset lait. Pellon viljasta he elävät, mutta lakeja he eivät käytä mihinkään.»

Aristoteleen ajattelu on analysoivaa: hän erittelee kaiken yksityisiin osiinsa, kun taas Platonin ajatustoiminnan kohteena on kokonaiskuva. Aristoteleen ajattelu on Platonin rinnalla kuin anatominen kartasto verrattuna elävään ihmisolentoon.

Aristoteles oli seitsemäntoistavuotias nuorukainen tullessaan Platonin oppilaaksi — se tapahtui vuonna 367 — ja kuului sitten akatemiaan kaksikymmentä vuotta, aina mestarin kuolemaan asti. Niin arvosteleva kuin Aristoteles olikin taipumuksiltaan, vieläpä suhtautuen kriitillisesti muutamiin puoliin mestarin filosofiassa, hän ihaili kuitenkin lämpimästi verratonta opettajaansa. Pitipä hän suurta ajattelijaa niin suuressa arvossa, että selitti jo senkin »liian suureksi kunniaksi, että kuka tahansa saisi edes puhua hänestä, vaikkapa se olisi tapahtunut mitä ylistävimmin sanoin».

Viisi vuotta Platonin kuoleman jälkeen Aristoteles ryhtyi Makedonian Philippos kuninkaan pyynnöstä hänen poikansa Aleksanterin opettajaksi ja kasvattajaksi tämän ollessa silloin kolmentoistavuotias nuorukainen. Näin oli sen ajan etevimmällä filosofilla parin vuoden aikana tilaisuus henkisesti vaikuttaa runsaslahjaiseen nuorukaiseen, jolle historia kerran oli antava nimen Suuri. Aristoteleen ansiota on varmaankin se kiihkeä mieltymys kreikkalaiseen sivistykseen, jota nuori makedonialainen ruhtinas jo varhain osoitti, ja jonka hän kerran lausui julki intomielisin sanoin: »Eivätkö teistä tosiaankin kreikkalaiset makedonialaisten parissa näytä olevan kuin puolijumalia villien eläinten keskellä!» Kun Aleksanteri sitten maailmaasyleilevillä valloitusretkillään tunkeutui syvälle idän maihin, hän muisti lähettää vanhan opettajansa tutkittavaksi kiintoisia luonnonesineitä ja myönsi suuria summia Itämaitten rikkauksista hänen tutkimuksiaan varten.

Vuonna 335 Aleksanteri astui Makedonian valtaistuimelle. Samana vuonna Aristoteles lähti Ateenaan ja perusti sinne filosofikoulun. Se sijaitsi erään Lykeion nimisen voimisteluhallin läheisyydessä, ja tämän nimen latinalainen muoto, Lyceum, toistuu vielä tänä päivänä monien korkeampien oppilaitosten nimissä. Täällä harrastettiin voimaperäisesti ei ainoastaan filosofian eri aloja, vaan myös kaikkia muita tieteitä, ja Aristoteleen suuruus perustuu enimmältä osalta hänen miltei ainutlaatuiseen kykyynsä hallita aikansa koko tietoa.

Aristoteleen filosofisen kasvatuksen pohjanahan oli Platonin ideaoppi. Ajattelussaan hän onkin pysynyt ideaopin kannalla, mutta on muodostellut sitä, niin että se on muuttunut niin sanoaksemme enemmän turpeeseen sidotuksi. Platon kuvitteli ideoita itsenäisiksi olioiksi, jonkinlaisiksi yliaistillisiksi henkiolennoiksi, jotka elivät toisessa maailmassa kuin aistilliset esineet. Aristoteles toi ideat alas aistimaailmaan ja opetti, että ne asuvat yksityisissä esineissä, aivan kuin taiteilija valmistaa aatteelleen asunnon marmorilohkareeseen, josta hän luo taideteoksen.

Aristoteles ei kuitenkaan ole suorittanut filosofista suurtyötään metafysiikan vaan logiikan alalla. Sekä Sokrates että Platon olivat uutterasti harrastaneet loogillisia tutkimuksia varsinkin päästäkseen selville oikeista käsitteistä ja ajattelun säännöistä, mutta vasta Aristoteles on luonut järjestelmällisen logiikan ja aikaansaanut siten erinomaisen arvokkaan älyllisen apuneuvon. Hän on antanut ajattelijoille, puhujille ja kirjailijoille ajatusten koetinkiven, keinon, jonka avulla voidaan erottaa toisistaan väärät ja oikeat johtopäätökset. Hänen oma ajattelunsa todistaa myöskin hienoa ja terävää logiikkaa. Hänen kirjoituksensa logiikan alalta olivat keskiaikana yliopistojen tärkeimpiä oppikirjoja, ja niillä oli suuri vaikutus myöskin muhamettilaiseen sivistykseen.

Muitten tieteitten alalla Aristoteleen vahvoja puolia on toisaalta hänen perusteellinen yksityiskohtien tutkimuksensa. Toisaalta hänen mestarillinen järjestely- ja luokittelukykynsä: taito, osoittaa tämän maailman ilmiöitten lainalaisuutta ja yhteenkuuluvaisuutta.

Sanomattoman paljon vaivaa hän on varmaankin nähnyt ohjatessaan oppilaitaan suorittamaan kärsivällisyyttä koettelevia tieteellisiä erikoistutkimuksia, opettaessaan heitä tieteellisellä harrastuksella tarkastelemaan hyönteisiä tai onkimatoja taikka ilman esteettistä vastenmielisyyttä käsittelemään eläinten sisälmyksiä. Yhä uudelleen hänen oli pakko teroittaa opiskelijoille, että luonnossa kaikki, vähäpätöisin ja halveksituinkin, on ihmeellistä ja omassa lajissaan kaunista.

Aristoteles on ensimmäisenä luokitellut eläinkunnan ja jakanut sen selkärankaisiin ja selkärangattomiin eläimiin ja selkärankaiset edelleen imettäväisiin, lintuihin, kaloihin, matelijoihin ja sammakkoeläimiin. Hän tietää, että valas ei ole kala eikä lepakko lintu, vaan molemmat ovat imettäväisiä.[12]

Miellyttävä piirre Aristoteleessa on se, että hänessä ilmenee todellisen tiedemiehen nöyryys. Oman tutkimuksemme »rajoitettujen apulähteitten» vuoksi — hän sanoo — »täytyy usein tyytyä pieniin tuloksiin yrittäessään ratkaista maailmanarvoituksia; ja lohdutuksena on se, että tulevaisuus runsaampine mahdollisuuksineen on saavuttava parempia tuloksia. Meidän on vain tehtävä parhaamme, vaikka toisinaan pakostakin tulisimme tehneeksi vääriä johtopäätöksiä.»

Ja tuskin tarvinnee mainita, että niin teräväjärkistä kuin Aristoteleen tieteellinen menettely hänen oman aikansa kannalta olikin, se ei aina täytä nykyajan tieteellisiä mittoja. Lisäksi hän oli useinkin liian herkkäuskoinen, ja ennakkokannat ovat aivan liian paljon päässeet vaikuttamaan hänen tosiseikkojen selityksiinsä.[13]

* * * * *

Kaksitoista vuotta Aristoteles sai häiritsemättömässä rauhassa toimia Lykeionissa. Mutta Aleksanterin äkkiä kuoltua vuonna 323 e.Kr. helleenien keskuudessa syttyi vapaussota makedonialaisia vastaan, jotka aina Philippoksen ajoista asti olivat olleet heidän isäntiään. Aristoteleen suhteet Makedonian kuningashuoneeseen olivat jo aikaisemmin saattaneet hänet epäluulonalaiseksi »vapaudenystävien» silmissä, ja nämä vihjailivat, että Lykeion muka oli makedonialainen vakoilukeskus. Vanhan tutun kaavan mukaan häntä vihdoin syytettiin »jumalattomuudesta». Mutta ennenkuin kuolemantuomiota oli ehditty julistaa Aristoteles käänsi Ateenalle selkänsä sanoen: »Ateenalaiset eivät saa toista kertaa tehdä syntiä filosofiaa vastaan.» Euboiasta hän löysi turvapaikan, mutta kuoli siellä jo seuraa vana vuonna 62 vuoden ikäisenä.

Aristoteleen vaikutus sivistyksen edistymiseen on valtava, suurempi kuin yhdenkään toisen tiedemiehen. Vielä puolitoista vuosituhatta hänen kuolemansa jälkeen muuan keskiajan suurimpia henkiä nimittää häntä »kaikkien tieteitten mestariksi». »Muhamettilaiset samoinkuin kristityt kunnioittavat häntä, ja ristiretkeilijä ja islamilainen unohtavat kiistansa kilpaillessaan keskenään kreikkalaisen viisaan ylistämisessä», Gomperz sanoo. Aristoteles on kaikista ensimmäisenä asettanut tieteen kunniapaikalleen ihmiskunnan kehityksessä. Ja tämän kunniasijan se on suureksi osaksi saavuttanut Aristoteleen luomien varmojen tutkimusmenetelmien avulla. Niiden voima on ennen kaikkea siinä, että hän on perustanut tutkimuksensa kokemuksen kiinteälle maaperälle.

Kirjallisuutta:

Ulrich von Wilamowitz-Moellendorff, Aristoteles und Athen: 2 nid.

Theodor Gomperz, Griechische Denker: nide III.

Werner Jaeger, Aristoteles.

Richard Nordin, Aristoteles, den grekiska antikens mångsidigaste forskare.