XXXV.
Tahvo Partio translation
NÄYTTELIJÄTTÄREN PALJASTUKSET.
— Sepä sangen omituinen sattuma, mr Burns, ulkoministeri sanoi, esiteltyään hänet miss Lyallille… Melkein kuin salapoliisiromaanissa.
Roteva skotlantilainen ei ollut juuri tottunut salonkitapoihin. Mutta hänen iloinen mielensä ei näkynyt kärsineen mitään vahinkoa.
— Sattumako? Ei lainkaan sattuma, hän sanoi avonaisesti. Teidän ylhäisyytenne luvalla käyn suoraan asiaan… Huomaan siis miss Ednan Barnevillen asemalla ja tunnen hänet kovan muistelemisen perästä. Ymmärsin silloin teidän katseistanne, että jotakin oli epäkunnossa. Sitten lähetin pikasähkösanoman mainiolle virkatoverilleni Pierre Cottet'lle Dieppeen ja pyysin hänen matkustamaan Parisiin pitämään silmällä teitä ja seuralaistanne. Samalla pyysin hänen sähköttämään Cherbourgiin, minne olin menossa, tutkimustensa tuloksista. Sen sähkösanoman sain tänään aamupäivällä puoli yksitoista. Se oli omituisin ja hämmästyttävin tiedonanto, mitä olen saanut. Se ilmaisi, että Cottet oli vanginnut yhden "Hain" miehistä, yhden niistä merirosvoista, joitten takaa-ajaminen on jätetty minun tehtäväkseni, ja että miss Lyall oli lähtenyt aamujunalla Lontooseen… Arvelin hetkisen, lähteäkö Parisiin vai Lontooseen. Viimein päätin tulla Lontooseen neuvottelemaan miss Lyallin kanssa, päätellen miehen olevan hyvässä tallessa Parisissa. Ja sen tapaisilta saa harvoin mitään tietää. No — pyyhelsin motoriveneelläni poikki Kanavan. Se teki kaunista työtä. Riensin miss Lyallin kotiin, mutta siellä emäntä ilmoitti, että neiti oli tullut tänne. Ilmoitettuani saapumisestani poliisipäällikölle ja minne olin menossa, otin auton jättäytyäkseni teidän ylhäisyytenne ja neidin käytettäväksi. Ja tässä olen!
— Olette menetellyt hyvin viisaasti, mr Burns, sir Edward sanoi.
— Otaksuin näet, että miss Lyall voisi antaa minulle arvokkaita tietoja olostaan "Haissa". On ollut käsittämätöntä, kuinka tuo pirun laiva on päässyt karkuun takaa-ajajiltaan.
— Minä tiedän syyn, miss Edna sanoi.
Molemmat miehet katsoivat häntä ihmeissään.
— Se mies, jonka minä houkuttelin pois "Haista", hän kertoi lyhyen taiteellisen äänettömyyden jälkeen, oli erinomaisen etevä insinööri. Hän oli keksinyt erään aparaatin, joka muistutti kompassia. Se oli iso pyöreä kuuppa, jossa oli paljon eri-värisiä magnetineuloja. Siitä voi Ambroise Vilmart lukea kuin avoimesta kirjasta, mitä laivoja oli torpedoveneen lähettyvillä 100 metrin ja 30 neljännespeninkulman laajuisella alalla. Ja sillä tavalla merirosvot voivat ohjailla takaa-ajajainsa välissä niin, että eivät joudu niiden laivojen näkyviin, joita tahtovat paeta… Se on varmaankin suurenmoinen keksintö.
Miss Lyall katsoi riemuiten kumpaankin kuulijaansa, jotka istuivat mykkinä hämmästyksestä.
— Vai siinä se on syy, Grey tuumi viimein… Sanokaahan, miss Edna, minkälainen mies tuo Ambroise Vilmart on?
Nuoren naisen kalpeilla poskilla näkyi hienoinen punastus.
— Oo, hän sanoi kevyesti, hän oli semmoinen kuin muutkin miehet. Luulen hänen olleen vähän rakastuneen minuun…
— Kovasti, sir Edward oikaisi. Eikö totta?
Mainion diplomatin äänessä oli hienoista ivaa, mutta "Empiren" tähti ei näyttänyt sitä huomaavan.
— Niin, kyllä kai hän oli kovasti rakastunut, hän sanoi kainosti. Mutta minä hylkäsin kylmästi kaikki hänen lähentelynsä.
— Ja kuinka vanha hän on?
— Korkeintaan pari vuotta kolmannella kymmenellä. Mutta hänen nuoruudestaan huolimatta kaikki toiset kohtelivat häntä kunnioituksella ja eräänlaisella alammaisuudella.
Sir Edward mietti hetkisen.
— Sanokaahan, neiti, luuletteko hänen suostuvan myymään keksintönsä ympärysvalloille, jos maksamme siitä kylliksi ja annamme hänen pitää henkensä?
— Sitä en todellakaan tiedä, nainen vastasi… Onhan henki rakas kaikille.
Hän aikoi sanoa enemmän, mutta pysähtyi äkkiä. Jos Ambroise pääsee vapaaksi, niin kuinka hänen sitten käy?… Paljas ajatuskin hänen hirmuisista käsistään sai naisen kauhistumaan. Mutta hän malttoi pian mielensä.
Hänet herätti mietteistään Burnsin meluisa ja karhea ääni.
— Eikö "Hailla" ole jotakin piilopaikkaa, neiti?
— On, hän vastasi, mutta en voi sanoa, missä se on. Ei Vilmart'kaan tahtonut mainita sen paikan nimeä.
— Kauanko sieltä kesti matka Barnevilleen? Burns kysyi jännityksellä.
— Meillä oli hyvä tuuli ja lähdimme puoli-yön tienoissa. Luulen kellon olleen 6, kun tulimme maihin.
— Kuusi tuntia, Burns tuumi. Se sopii mainiosti yhteen. "Hailla" on satamansa varmaan joko Sarkissa taikka vielä todennäköisemmin Guernseyssä.
Sir Edward nousi seisomaan.
— Nämähän ovat hauskoja uutisia, hän sanoi. Jätän nyt mr Burnsin huoleksi selvittää tämän jutun loppuun. Mutta teille, miss Lyall, minä hallituksen puolesta lausun kiitollisuuteni kekseliäisyydestänne ja isänmaanrakkaudestanne tässä vaarallisessa ja kohtalokkaassa jutussa.
* * * * *
Puolen tunnin perästä miss Lyall seisoi eteisessään, mukanaan Burns ja Macara.
Emäntä tuli hänen soitettuaan vastaanottamaan.
— Onko täällä käynyt ketään? näyttelijätär kysyi vanhaan tapaan.
— Ei, neiti. Ei muita kuin ne kaksi kaupunginlähettiä, jotka kävivät noutamassa matkalaukut.
— Mitä te sanotte? Onko laukut viety pois?
Nuori nainen meni kalmankalpeaksi.
— En minä ole lähettänyt noutamaan laukkuja. Ne olivat varmaan varkaita, hän jatkoi kiivaasti.
Emäntä oli hyvin onnettoman näköinen.
— Miehet sanoivat, että neiti oli lähettänyt heidät. On tullut myöskin sähkösanoma. Ehkä se selittää asian?
Näyttelijätär tarttui vapisevin käsin tuohon pieneen paperilappuun. Luettuaan sen, hän kirkaisi ja kaatui Macaran syliin. Mutta Burns otti sähkösanoman ja luki sen. Siinä sanottiin:
"Olen vapaa. Nyt on sinun vuorosi.
Ambroise."
— Sitten on Pierre Cottet varmaan saanut surmansa, salapoliisi virkkoi.