XXI.
Tahvo Partio translation
ITSE PIRU.
— Oletteko huomannut, Burns kysyi levittäessään huolellisesti lautasliinaa rintansa päälle, että ajatus juoksee parhaiten hyvän aterian jälkeen?
Cottet hymyili ja heitti tutkivan silmäyksen ruokalistaan.
— Se on, kuinka asian ottaa. Mutta en voi kieltää, että muutamat hyvät Marennes'n…
Burnsin silmät leimahtivat.
— Ostereja, hän huudahti. Kuolema ja kirous! Vihreät Marennes'n osterit vaikuttavat minuun suorastaan innostavasti. Sota on riistänyt meiltä Ostenden osterit, mutta me elämme kuitenkin. Sanokaamme kolme tusinaa, rakas virkaveli. Vihreissä Marennes'n ostereissa on omituista meriveden runoutta. Toivottavasti ne ovat pysyneet kunnossa sodasta huolimatta.
— Taidatte olla aikamoinen herkuttelija, ranskalainen nauroi.
— Minäkö? — No, ei koko Scotland Yardissa ole suurempaa materialistia. Mutta hyvä päivällinen antaa ajatuksilleni lentoa. Se vahvistaa muistoani ja terottaa kekseliäisyyttäni…
Siitä tulikin tosiaan mainio päivällinen. Heidän päästyään kahviin, Ralph Burns helotti kuin ruusu. Ja hän sytytti Muria-sikarin asiantuntijan-nautinnolla.
— Nyt, hän virkkoi, pannen koipensa ristiin, on aika tullut ryhtyä asioihin. Ei kukaan voi päästä puhumalla niin hyviin tuloksiin, kuin me salapoliisit. Minä en välitä paljon analytisestä menettelytavasta. Synteesi on minun alani. Minä rakennan mielelläni teorian — minua ei koskaan ole maittanut kiintyä pieniin, vaivaisiin tosiasioihin ja eritellä niitä kuin kemisti. Alkaaksemme alusta: "Kansanvälinen liiga rikoksen edistämiseksi" on nukkunut kauan. Jumala ties', mistä syystä. Se ei minua liikutakaan. Mutta varmaa on se, että Lontoosta Dieppeen on tullut siitä joukkokunta, joka on ruvennut kalastelemaan sameassa vedessä. Juuri he näyttelevät hai-kalojen osaa… Jos saisimme tietää, kuka on heidän johtajansa, niin olisimme päässeet pitkälle. Dieppestä nuo herrat lähtivät kalastajalaivalla. Mistä se oli kotoisin?
Cottet nojautui häntä kohti.
— Olen tiedustellut sitä pitkin koko rannikkoa, hän sanoi. Mutta se on hävinnyt. Puhuttelin erästä satamaluotsia, joka oli nähnyt sen. Ja hän arveli, sen olevan kotoisin joko Guernseystä tai Jerseystä.
— Ja oletteko käynyt Guernseyssä tutkimassa asiaa?
— En, kuinkapa se olisi mahdollista? Olenhan kuin naulattu tähän paikkaan, eikä meillä ole niin paljon apua, että voisimme järjestää tyydyttävää tarkistusta.
— Sitten tulevat roistojen tuntomerkit? Voitteko muistaa niistä mitään?
— Voin, ranskalainen vastasi. Joukossa oli pari naamaa, joihin kiinnitin huomiota. Ensi sijassa oli eräs pieni, tumma mies, jolla oli ilmeisesti etelämaalaisen ulkomuoto. Hänen kätensä olivat hyvin ylhäiset ja hienot ja kasvoiltaan hän oli herrasmies. Mutta kuvaavinta hänessä oli naamassa oleva arpi, jota hän keinotekoisista peitteistä huolimatta ei voinut kokonaan salata. Se ulottui poskiluusta muutaman tuuman korvan alapuolelle.
Burnsin silmät leimahtivat.
— Kuolema ja kadotus, hän huudahti. Sen täytyy olla Lugeni.
— Kuka? Cottet kysyi innokkaasti.
— Hän sanoo itseään Lugeniksi, Burns vastasi. Aivan viime aikoihin asti on hän asunut Sohossa poikamiesten kodissa. Hän on italialainen, joka tavalla tai toisella on joutunut kieroihin väleihin kotimaansa viranomaisten kanssa. Lontoossa hän on antanut miekkailuopetusta. Hän on hyvin suosittu… Mutta häntä on aina epäilty. Hänet on nähty monta kertaa yhdessä Jaap van Huysmannin kanssa. Ja juuri ennen sotaa hän oli käymässä Hampurissa, missä hän ilmeisesti tapasi joukon miehiä, joitten asiat eivät ole oikealla tolalla. Niin — Lugeni kuului sivistyneeseen rikollisten köyhälistöön… Sitten toiset?
— Heidän joukossaan oli eräs japanilainen.
Burns hyppäsi tuolillaan.
— Solakka, keltainen mies, jolla on suuret poskipäät ja isommat silmät kuin japanilaisilla yleensä?
— Se sattuu aivan paikalle.
— Well. Se oli Sato, Burns sanoi varmasti. Hän on lääkäri ja harjoittaa sen ohella kaikenlaisia pirullisia konsteja. Mutta johtaja — kuka hitto se on?
— Mies, joka johti keskustelua heidän puoleltaan, Cottet sanoi hetkisen vaitiolon jälkeen, näytti älykkäältä työmieheltä. Se oli voimakas mies, noin 40 ikäinen, ja hänellä oli iso parta ja levollinen käytöstapa. Muuten hänessä ei ollut mitään erikoista.
Burns pudisti päätään.
— Ettekö muista enempää? hän kysyi.
— En, Cottet vastasi. Mutta on eräs seikka, joka on herättänyt huomiotani. Samana iltana, jona nuo 40 englantilaista tulivat Dieppeen, eräs sataman vieressä asuva nainen kävi ilmoittamassa poliisille, että jostakin eläinnäyttelystä oli varmaan päässyt karkuun orangutangi. Kun semmoista eläintä ei ollut kaupungissa, niin säikähtyneen naisen ilmoitus viskattiin paperikoriin tavallisena hysterisenä lörpötyksenä…
Mutta nyt saatte kuulla: Kaksi päivää myöhemmin tuli nainen uudestaan erään rakastajansa kanssa, joka oli satamatyömiehenä kanavaliikenteen palveluksessa. Mies kertoi, että juttu orangutangista on sittenkin totta. Sillä samana iltana, jona Jerôme-vaari kuoli, hän oli nähnyt hirveän apinan varjon liikkuvan Jerôme-vaarin hotellissa. Mies oli niin säikähtänyt tuota omituista ja yliluonnollista varjoa, että juoksi peloissaan pakoon… Hän ei ollut puhunut näkemästään mitään, ennenkuin oli lehdistä lukenut Jerôme-vaarin kuolemasta.
Asia näytti meistä silloin vähän hämärältä. Minä tiedustelin sitä asianomaisesta korttelista ja kaivelin tuota orangutangi-juttua, kunnes lopuksi pääsin siitä jonkun verran tolkulle.
Kävi näet selville, että muutamia päiviä sitten oli tullut kaupunkiin — ei orangutangi, vaan hirveän muodoton mies, joka kyllin salaperäisessä valaistuksessa helposti voi mennä Afrikan aarniometsän alkuasukkaasta. Hirviö tuli junalla. Hänellä oli lippu Marseillesta, ja herätti hän kauhua vaunuissa, joissa näyttäytyi. Junailijan olisi tehnyt mieli ajaa hänet ulos, mutta raajarikkoisen silmissä oli jokin ilme, joka sai hänet antamaan armon käydä oikeuden sijasta.
— Ja eikö tätä orangutangi-miestä, Burns kysyi jännityksellä, ole nähty sen jälkeen?
— Ei, Cottet vastasi. Se hävisi yhtä nopeasti, kuin oli tullutkin. Mutta alhaalla satamakaduilla on orangutangi tullut päivän polttavaksi puheenaineeksi. Aivan kuin Jack-Halkaisija olisi päässyt irti, taikka kuin itse piru…
Burns hyppäsi pystyyn.
— Olen lukenut kapteeni Sullivanin, "Carmonian" kapteenin, raportin, hän lausui. Hänkin oli nähnyt itse pirun, silloin kun hai-kalat ryöstivät hänen laivansa… Näitten näkyjen täytyy merkitä jotakin.
— Tarkoitatteko, että orangutangi…?
— On tämän kaappaajajoukon johtaja. Juuri niin. Tahtoisin nähdä sen pirun hirsipuussa.