XII.
Tahvo Partio translation
ENGLANNIN MERIMINISTERIÖSSÄ.
Kolme päivää myöhemmin pidettiin meriministeriössä ylimääräinen istunto. Citystä, Lontoon kauppamaailmasta, oli tullut kirjelmiä, jotka herättivät aikamoista huolta ylimpien meriviranomaisten piireissä.
Me vaadimme arvoisan amiralitetin suojelusta kauppalaivoillemme, sanottiin kirjelmissä. Laivanvarustajamme eivät ole enää varmoja mistään. Laivoja ryövätään enemmän kuin milloinkaan ennen. Luulisi Atlannin olevan täynnä vihollisia. Viiden päivän kuluessa on kokonaista 15 englantilaista laivaa ryövätty mitä hävyttömimmin. Ryövärit ovat vieneet kaikki helposti kuljetettavat tavarat mukaansa, ovat varustaneet itselleen tarpeelliset hiilet ja parhaat muonavarat. Puhumattakaan laivojen käteisistä varoista ja mahdollisista matkustajain kalleuksista.
Asiain näin ollen on todennäköistä, että sotavahingon-vaara lisääntyy hirveästi, ja että useat höyrylaivayhtiöt harkitsevat liikkeensä lopettamista. Mitä se merkitsee Englannin meren-takaiselle kaupalle, käsittää jokainen. Ja me vaadimme arvoisan amiralitetin toimenpidettä tämän kaappaus-raivon tukahuttamiseksi.
Sir Winston Churchill antoi kirjelmän kiertää koolla olevien miesten kesken, jotka tulivat sitä vakavammiksi, kuta enemmän syventyivät näihin Englannin kauppalaivaston hätähuutoihin.
— Hyvät herrat, lausui meriministeri, jonka pirteillä ja hieman poikamaisilla kasvoilla oli väsynyt ja huolestunut ilme… tähän tulee lisäksi kirjelmä Ranskan meriministeriöltä. Se ilmoittaa, että kaksi "Messageries maritimes"-linjan laivaa on joutunut samanlaisen ryöväyksen uhriksi noin 100 neljännespeninkulman päässä lähimmästä satamasta… Mitä arvelette tästä asiasta, mylord?… hän kääntyi pöydän päässä istuvaan pieneen mieheen, jolla oli ankarat, voimakkaat ja miehekkäät kasvot.
Amiraali lordi Fischer of Kilverstone kohautti olkapäitään.
— Ottakaamme ensin täysi selvyys siitä, kenen kanssa olemme tekemisissä, hän sanoi reippaasti. Onko niitä vain yksi kaappaajalaiva, voi onko niitä useampia?
— Olen pyytänyt Anchor-linjan höyrylaivan "Campanian" kapteenin tulemaan tänne voidakseen mieskohtaisesti antaa herroille raportin, meriministeri vastasi. Hän odottaa viereisessä huoneessa.
Tämän tärkeän seuran kolmas mies, hoikka ja harmaatukkainen vanhempi herra, jolla oli siniset, vilkkaat silmät, puuttui nyt puheeseen.
— Tässä on toimittava rivakasti, hän lausui semmoisella äänellä kuin mies, joka on kauan seisonut komentosillalla eikä ole tottunut hiljentämään ääntään seuran mukaan. Olemme kyllä kauan kuhnustelleet suurissa asioissa, päästämmekö nyt pikku asiat yllättämään itsemme?
Lordi Fischer rypisti kulmakarvojaan.
— Tietysti emme, hän sanoi nyrpeänä. Torpedovenelaiva on jo lähetetty Kanavaan tutkimaan tarkoin koko alueen, missä näitä ryöväyksiä on tapahtunut.
— Mutta entä sukellusveneitä? toinen kysyi.
Sir Winston hymyili huomaamatta. Sillä sukelluslaivat olivat sir Percy Scottin kiihkona. Hän oli aikoinaan pontevasti vaatinut, että Englannin laivaston tulisi panna pääpaino vedenalaiseen osastoon, mutta sillä kertaa ei ollut toteltu tuon tulisen ja tarmokkaan amiraalin varoitushuutoa. Nyt — kun sir Percy oli vanhentunut — oli tämä ajatus tullut hänellä melkein kiihkoksi.
— Otaksun, ministeri lausui asiantuntijaa kohtaan kunnioittavalla äänellä, että kaikki voimat pannaan liikkeelle niitten yritysten musertamiseksi, joilla moinen epäsäännöllinen valta koettaa häväistä meidät. Mutta herrojen suostumuksella pyydän nyt kapteeni Sullivanin esittämään suullisen raporttinsa.
Molemmat amiraalit nyökkäsivät.
Meriministeri soitti.
— Pyytäkää kapteeni Sullivania tulemaan sisään hän sanoi huoneeseen tulleelle palvelijalle.
Minuutin perästä astui leveäharteinen, päivettynyt mies pieneen istuntosaliin.
— Käykää istumaan, kapteeni, meriministeri sanoi muitta mutkitta, ja kertokaa meille lyhyesti ja selvästi, mitä teille tapahtui matkallanne "Campanialla".
Sullivan kumarsi. Hänen punainen naamansa tuli yhä punaisemmaksi. Hän ei huolinut tuolia, jota hänelle tarjottiin, mutta astui aivan pöydän luo ja alkoi kertomuksensa kiertelemättä ja kaartelematta.
— En ole koskaan kokenut semmoista, hän sanoi kiihtyneenä. Meillä oli ollut erinomainen merimatka, kunnes viime perjantaina olimme Cape Clearin kohdalla. Se tapahtui iltapäivällä neljännestä vajaa 6. Sillalla oli yliperämies. Silloin tulee Rosscarbery Baystä torpedovene, joka ajaa meidän eteemme ja antaa meille merkin, että meidän on pysähdyttävä. Perämies lähetti sanan minulle ja minä riensin sillalle. Ei kukaan meistä silloin aavistanut, että sillä olisi mitään pahaa mielessä, ja minä käskin pysäyttää koneen. Minua ihmetytti, että laiva ei näyttänyt lippuaan, ja jotakin sen tapaista lausuin perämiehelle, joka juuri katseli kiikarillaan.
— Sehän on vasta pirullinen torpedovene, hän virkkoi. Minä en sitä käsitä. Mutta katsokaahan keulaa, kapteeni.
Alus oli nyt tullut parin kaapelinmitan päähän. Ja otettuani Zeiss-kiikarini ja katsottuani torpedovenettä, olin vähällä pudottaa sen hämmästyksestä. Sillä koko terävä keula kääntyi hetkeksi sivuttain, ja silloin minä näin näyn, jota tuskin koskaan unohdan. Laivan keulaan oli maalattu, Herra minua armahtakoon, kuin taisteluun hyökkäävän hai-kalan pää, jossa oli 3-4 metriä pitkät hampaat… Ja samassa kohosi sen signaalimastoon lippu, jossa oli sääriluita ja muita pirullisia tunnusmerkkejä. Silloin minä arvasin, että nyt on piru merrassa ja toinen tokeessa, ja käskin koneen ottaa täyden vauhdin. Mutta laiva ei päästänyt meitä. Käskin Marconi-sähköttäjän kutsua apua. Mutta se oli myöhäistä. Se pirun laiva laski meidän sivullemme, ja joku hirveä merirosvon perkele huusi meille selvällä englanninkielellä, että jos emme seisota heti paikalla, niin saamme torpedon suolistoomme. Minulla oli laivassa 800 matkustajaa eikä ollut valitsemisen varaa.
Kymmenen minuutin perästä oli torpedoveneestä 8 miestä minun laivassani. Heillä oli naamarit kasvoilla niinkuin ryöväreillä vanhoissa romaaneissa. Tietysti minä olisin voinut hyökätä roistojen kimppuun, mutta samalla hetkellä olisin saanut torpedon konehuoneeseen. Ensiksi he kävivät tapaamassa varastonhoitajaa, kiristäen häneltä joukon elintarpeita, jotka meidän oli kannettava laivaveneeseen.
Ajattelin joka tapauksessa voivani pelastaa laivakassan. Mutta tullessani huoneustooni kohtasin ovessa yhden noista pirun merirosvoista, ja hänellä oli rahalipas kädessä. Siinä oli lähes 5,000 puntaa. Oli viittä vajaa, että en ampunut miestä, mutta maltoin mieleni muistaessani asemamme turvattomuuden.
— Kuulkaapas, kapteeni, mies lausui kohteliaasti. Näen, että sormianne syhyttää. Mutta jättäkää väkivalta sikseen. Se on viisainta. Antakaa heti määräys, että kaikki matkustajat nousevat kannelle!… Pyydän teitä varsin pitämään kiirettä, sillä muuten "Campania" ei enää koskaan näe Liverpoolia!…
Kapteeni Sullivan pysähtyi sitä muistaessaan ja kuivasi hikistä otsaansa suuri-ruutuisella nenäliinalla.