← Table of contents
Tiikerien pyydystäjä

KOLMASKYMMENES NELJÄS LUKU.

Reading edition

Jalomielinen vihollinen.

Don Rafaelin asema oli nyt tullut yhtä kamalaksi, kuin Lantejas'enkin oli joku silmänräpäys tätä ennen ollut. Hänen pistoolinsa olivat laukaistut, taistelussa katkenneen sapelinsa oli hän heittänyt pois, ja ainoa ase, joka hänellä oli jäljellä, oli väkipuukko, jonka hän oli työntämäisillään don Kornelion sydämeen.

Mejikolaisen kapinan kestäessä ottivat hallituksen sotajoukot ainoastaan vähän vankeja, ja kapinoitsijat maksoivat samalla tavoin. Don Rafael päätti siis myydä henkensä niin kalliista kuin suinkin, ennenkuin joutuisi vihollisensa käsiin, kun yksi näistä, muuan upseri, huusi Lantejas'elle.

— Ah, katteini Lantejas! Joutukaa kenraalin luokse. Hän haluaa teitä kiittää voitosta, jonka olette meille Caldelas'en surmaamalla hankkineet.

Don Rafael tunsi ensi katsannolla puhujan, ja niin rohkea kuin Tres-Villas olikin, tunsi hän kuitenkin jonkinlaista iloa, huomatessaan häntä lähestyvän upserin olevan eversti Trujanon, entisen muulinajajan.

Trujano puolestansa tunsi heti tuon hallituksen väessä palvelevan upserin.

Don Rafael, ollen liian ylpeä vetoamaan omaksi turvaksensa vanhaan ystävyyteen, kannusti hevostansa ja nelisti Tiujanoa vastaan. Hän ratsasti niin kiivaasti, että molemmatkin hevoset olisivat seuraavassa silmänräpäyksessä törmänneet yhteen; jos ei Lantejas'en käsi olisi tarttunut don Rafaelin hevosen ohjaksiin. Liikutettuna everstin äsken hänelle osoittamasta jalomielisyydestä, syöksyi katteini, ollen vaarassa joutua kummankin hevosen jalkoihin, noiden kahden ratsastajan välittäjäksi.

— Eversti Trujano! hän huudahti. — Minä en käsitä, mitä te tarkoitatte, sanoessanne, että kenraalin on kiittäminen minua voitosta; mutta jos olen jotakin tehnyt, joka palkinnon ansaitsee, en pyydä minkäänmoista muuta kuin don Rafael Tres-Villas'en hengen ja vapauden pelastamista.

— En pyydä minkäänmoisia armon osoituksia, keskeytti don Rafael, luoden Trujanoon ylpeän silmäyksen.

Teidän on osoittaminen minulle yksi… että ojennatte minulle kätenne, sanoi entinen muulinajaja sekä tarjosi sydämellisesti omansa.

— En ikinä voittajalle! huudahti don Rafael.

— Tässä ei ole voittajata eikä voitettua, vastasi Trujano, noudattaen tuota miellyttävää hymyä, joka lumosi jokaisen sydämen. — Olenpahan mies, joka en milloinkaan unohda itselleni osoitettua ystävyyttä.

— Ja minä myöskin se, joka aina sellaista muistan, lausui don Rafael lämpimästi, puristaen samalla kättä, jota hänelle vielä tarjottiin.

Sitten kumpikin ratsastaja ohjasi hevosensa toistansa lähemmäksi ja vaihtoivat mitä sydämellisimpiä tervehdyksiä.

Käyttäen tätä tilaisuutta kuiskasi Trujano hienotunteisuudella, joka vielä enemmän don Rafaelia liikutti:

— Menkää, te olette vapaa. Luvatkaa minulle ainoastansa, ett'ette leikkaa useamman naisrukan nivuksia, vaikka taisi yksi semmoinen ollakin, jonka sydän paisui ylpeydestä, kun voittaja Aguas Calientes'in luona lähetti hänelle niin hirveän muiston. Menkää, lisäsi hän, vetäen kätensä don Rafaelin kädestä, — menkää antamaan itsenne vangiksi Las Palmas'een, jossa, uskokaa minua, tie on teille avoinna.

Sitten Trujano taasen kävi, kuten tavallisesti, vakavan näköiseksi ja huudahti:

— Antakaatte don Rafael Tres-Villas'en mennä! Unohtakoon jokainen, mitä tapahtunut on!

Näin lausuen hän miekallansa tervehti hallituksen palveluksessa olevata everstiä, joka ainoasti voi vastata tervehdykseen syvintä kiitollisuutta ilmaisevalla silmäyksellä.

Sitten puristi don Rafael katteinin kättä, kumarsi jälysti muille kapinoitsijoille ja nelisti pois Huajapamin lakeudelta johtavaa tietä.

Yksin päästyään hän alkoi vaipua unelmiin. Mitähän Trujanon viimeiset sanat tarkoittivat? "Tie on, uskokaa minua, teille avoinna." Olikohan se vakuutus, että hän oli tervetullut Las Palmas'een? Pitäisiköhän hänen menemän sinne, kuten eversti oli häntä kehoittanut?

Ponnistellen hän karkoitti viettelyksen, joka tuossa viimeisessä kysymyksessä piili, ja päätti ratsastaa Del Valle'en, karkaisemaan sydäntänsä isänsä haudalla.

Tämä tulisi olemaan hänelle vaarallinen matka. Koko maakunta, paitsi pääkaupunkia ja paria muuta paikkaa, oli nyt kapinoitsijain vallassa, ja hallituksen palveluksessa oleva upseri ei voinut kulkea teillä mitä suurimmatta vaaratta.

Jumala suojelee velvollisuutensa täyttäjää, don Rafael jupisi, ja tunti myöhempään oli hän jo mennyt Huajapamin lakeutta rajoittavan vuorijonon ohi ja kulki nyt sitä tietä, joka johti etelään, Del Vallen maakartanoon.

Explore with AITake your curiosity a little further.

Reading settings