KOLMASKYMMENES LUKU.

Sotaneuvosto.

Pääkenraali Bonavia ja prikaatikenraalit Caldelas sekä Regules istuivat jo viheriäisellä vaatteella peitetyn pöydän ympärillä, kun don Rafael astui ensiksimainittuun telttaan.

— Ah, tekö eversti, se olettekin! lausui Bonavia sisään astuvalle. — Olen kuullut teidän saaneenne sanomia Del Vallesta. Olivatko ne yksityistä laatua, vai sellaista, joka voisi olla hyödyksi hallituksen asialle?

— Luutnantti Veraegui on antanut minulle tiedon, että Arroyo ja Bocardo ovat joukkoinensa palanneet Oajacaan. Minulla on kunnia pyytää teidän ylhäisyydeltänne, että Huajapamin valloitettuamme päästäisitte minut lomalle, ajamaan takaa näitä rosvoja, joita kumpikin puolue jo pitää henkipattoina, ja vainoamaan näitä kuin villipetoja.

— Siihen tulette saamaan luvan, eversti. En tiedä tähän toimeen ketään teitä soveliaampaa.

Sotaneuvottelu alkoi sitten muitta mutkitta, Bonavian kääntyessä upseereihinsa ja sanoen:

— Hyvät herrat, siitä on nyt sata neljätoista päivää, kun aloimme tämän kurjan kaupungin piirityksen. Pikkukahakoita laskematta olemme tehneet sen kimppuun neljätoista hyökkäystä, emmekä vielä tällä hetkellä ole tarkoitusperäämme lähempänä kuin ensimäisenäkään päivänä.

— Vähemmän lähempänä minun mielestäni, huomautti Regules, Bonavian vaiettua. — Piiritettyin rohkeus on lisääntynyt heidän kovapintaisen vastarintansa menestymisestä. Meidän ensin piiritettyämme paikan, ei heillä ollut ainoatakaan kanunata. Nyt heillä on kolme, jotka tuo eversti Trujano on kaupungin kirkonkelloista valattanut.

— Te, kenraali Regules, olette siis siitä mielestä, että meidän pitäisi lakata piirityksestä?

Tämä lausuttiin ivallisella äänellä, joka selvään osoitti jonkinlaista vihaa olevan näiden molempien kenraalien välillä. Todella olikin jo aikoja sitten kateuden tunne heidät toisistansa vieroittanut.

— Juuri tätä kysymystä tahdoin teitä keskustelemaan, sanoi Bonavia, antamatta Regules'elle aikaa vastaamaan kilpailiansa hyökkäykseen; — joko meidän on lakkauttaminen piiritys tahi sitä jatkaminen. Eversti Tres-Villas'en, joka on meistä nuorin, on ensin lausuminen mielipiteensä. Puhukaa, eversti!

— Kun viisitoistasataa miestä piirittävät semmoista kaupunkia, kuin Huajapam on, jota ainoastaan kolmesataa miestä puollustaa, on heidän se joko valloittaminen tahi kuoleminen sen valleilla viimeiseen mieheen saakka. Toisellainen menettely ei ainoastansa loukkaisi meidän kunniatamme, vaan myöskin sitä asiaa, jota palvelemme. Sellainen on se mielipide, jonka panen teidän ylhäisyytenne punnittavaksi.

— Ja te, kenraali Caldelas, mikä teidän neuvonne on?

— Minä yhdyn täydellisesti everstin mielipiteesen.

Nyt on Regules'en vuoro ajatuksensa lausumiseen.

Hän kertoi kaikkia heidän kohtaamiansa vaikeuksia, turhia hyökkäyksiä ja verisiä kahakoita, joita he olivat taistelleet. Hän väitti mielettömyydeksi tuhannen urhollisen sotilaan pidättämisen kurjan kaupungin edustalla pelkän kunnian tähden, kun niitä niin hyviin tarvittiin muihin, paljon tärkeimpiin, toimiin.

— Ja kun sanon tuhannen sotilasta, hän jatkoi — lausun sen täydellä tarkoituksella. Everstin puhuessa viidestätoista sadasta hän lienee laskenut kuolleetkin elävien lukuun. Valtakunnan kaikissa muissa osissa ovat meidän joukkomme kohdanneet n.s. "isänmaan rakkauden" innostamia vihollisia, jota vastoin meidän vastassamme on joukko uskonnollisia haaveilijoita, joihin tuo naurettava muulin ajaja Trujano on istuttanut henkeänsä, ja, se on tunnustettava, rohkeuttansakin. Me emme taistele kolmeasataa vihollista, vaan tuhatta haaveilijaa vastaan, jotka tappelevat epätoivon vaikutuksesta sekä kuolevat, virsi huulillansa. Sillävälin kun me täällä kulutamme aikaamme, leviää kapina muihin osiin maakuntaa, joissa me menestyksellä sen voisimme tukahuttaa. Minun neuvoni siis on, että lakkautamme piirityksen, joka kaikin puolin on ollut onnetoin.

— Piiritetyillä on luultavasti tuoreessa muistissa Yanguitlan luona tehdyt urotyöt, muistutti Caldelas ivallisesti. — Siinä on syy, miksi he niin hyvin itseänsä puolustavat.

Jotta saisi käsityksen tuosta Yanguitlaa tähtäävästä pistosanasta, on erään tapauksen, joka siellä sattui muutama viikko tätä ennen, mainitseminen tarpeellista. Tämän tapauksen paikka oli Yanguitlan kylä, jossa tuo julma Regules leikkuutti korvat tusinalta vangiksi otetulta intianilta, ja niin läheltä päätä, että moni näistä kuoli verenvuotoon.

Kenrali Caldelas'en puhuessa puristi Regules yhteen huuliansa tukahutetusta suuttumuksesta, luoden samalla mitä vihaisimman silmäyksen vastustajaansa.

Pääkenrali kallistui nuorempien upserien lausumaan mielipiteesen, samalla kun hänen täytyi tunnustaa Regulesenkin sanoille jonkinlaista valtiollista tarkkanäköisyyttä. Hän päätti mennä keskitietä. Heidän oli huomenna koetettava viimeinen voimakas päällekarkaus, ja jos tämä ei onnistuisi, he lakkauttaisivat piirityksen.

— Hyvä, sanoi Regules, — kentiesi tulette piankin huomaamaan minun olleeni oikeassa.

Sitten hajoitti Bonavia sotaneuvottelun, ja upserit menivät telttoihinsa.