KOLMASKYMMENES KOLMAS LUKU.

Kahden tulen välissä.

Espanjalainen sotajoukko oli don Rafaelin hälyttämänä tuskin ennättänyt asettua tappelujärjestykseen, ennenkuin Trujano ja Morelos alkoivat hyökkäyksen, edellinen edestäpäin ja jälkimmäinen takaapäin. Koston hetki oli lyönyt: piirittäjiä piiritettiin nyt vuorostansa.

Ampumista kesti kumpaiseltakin puolelta ainoasti lyhyen aikaa. Marsalkka ja Trujano olivat miehiä, jotka eivät kauan pysyneet etäällä vihollisesta, ja kumpikin olivat pian täydessä käsikahakassa hallituksen joukkojen kanssa.

Vaikka luvultansa vihollistaan heikommat, hyökkäsivät Trujanon miehet niin ankarasti Regules'en soturien kimppuun, että nämä, voimatta hyökkäystä vastustaa, hetkeksi joutuivat epäjärjestykseen. Kenraalin onnistui kuitenkin ne jälleen järjestää, ja hän piti hetken aikaa Trujanoa sekä hänen kourallistansa väkeä kurissa.

Sillävälin olivat Bonavia ja Caldelas yhdistetyin voimin taistelleet Morelosta vastaan, joka, huolimatta hyökkäyksensä ankaruudesta, huomasi itsensä voimattomaksi heidän riviänsä murtamaan ja Trujanoon yhtymään.

Onpa miehiä, joiden seurassa pelkurimaisuus, tahi ainakin pelkurimaiselta näyttäminen, on sula mahdottomuus. Trujano oli näitä miehiä. Hänen rohkea urhollisuutensa tarttui, ja hänen rinnallaan ei Lantejalle laisinkaan ollut muka urhollisuudesta saadun arvonsa ylläpitäminen vaikeata.

Taistelu näytti kuitenkin kauan ratkaisemattomalta, ja katteini alkoi tulla hirveän levottomaksi, että heille rupeaisi käymään huonosti, kun Trujano, pyyhkien hien otsaltansa, hänelle huusi:

— Katteini Lantejas! Minä pelkään, ett'ei meille ikinä onnistu murtaminen heidän riviänsä tällä kourallisella väkeä. Kannustakaa hevostanne ja ratsastakaa kenraali Morelos'en luokse. Pyytäkää hänen lähettämään minulle pari, kolme pataljonaa. Sanokaa minun niitä kovin tarvitsevani, ja että päivän menestys riippuu niistä. Ratsastakaa nopeaan, niin koetan jatkaa ottelua, kunnes olette palanneet.

Niinpian kun katteini oli saanut tämän käskyn, nelisti hän pois, keihäs kourassansa.

Samalla aikaa ratsasti muuan upseri Regules'en leiristä yhtäläiselle asialle espanjalaisen sotajoukon pääkenraalin luokse. Hallituksen sotureihin kuuluvan upserin onnistui kuitenkin välemmin toimittaa asiansa kuin don Kornelion, ja Bonavia riensi, Caldelas'en vastaväitteistä huolimatta, lähettämään Regules'elle tuota pyydettyä apuväkeä.

— Kaikkein hornan henkien nimessä! huudahti Caldelas Tres-Villas'elle, kun pataljonat vietiin hänen prikaatistansa, — jos Regules tulee syypääksi meidän häviöömme, muserran ensin hänen päänsä ja sitten omani.

Kenraalin lausuessa tätä uhkausta, alkoivat hänen soturinsa tuon hirmuisen marsalkan ankarasti ahdistamina peräytyä, ja mitä hän oli aavistanut, näkyi rupeavan toteutumaan. Hänen prikaatinsa. Regules'elle lähetettyin pataljonain vuoksi heikontuneena, ei enään jaksanut torjua Galeanan raivoisata hyökkäystä, ja muutama minuutti myöhemmin aukaisivat hänen joukkonsa rivinsä, peräytyivät ja hajosivat täydelliseen pakoon.

Raivon sokaisemana käänsi Caldelas ympäri hevosensa, ja, jättäen don Rafaelin velvollisuudeksi hajoutuneiden soturien kokoamisen, hän hurjasti nelisti sille paikalle, missä Regules vielä taisteli Trujanon kanssa tappelun ratkaisusta.

Sillävälin jatkoi don Kornelio täydessä vauhdissa tietänsä Morelos'en luokse. Hän ei kuitenkaan ratsastanut suoraa suuntaa. Koska hän ei halunnut uudestaan tulla kahakkaan kiedotuksi, oli hän päättänyt tehdä pitkän kierron erään maissipellon ympäri, joka oli kentän laidassa. Silloin tällöin koetti hän tutkistella, olisiko hän Morelos'en joukon kohdalla; mutta korkeat maissinvarret estivät häntä paikkaan tutustumasta. Vihdoinkin hän pääsi erääsen tienristeykseen, ja koska hän nyt arveli ratsastaneensa kylläksi kauas, ollaksensa hallituksen joukkojen leirin ohi, poikkesi hän, yhä nelistäen, tuolle mainitulle syrjätielle.

Taajapensainen viidakko, joka kasvoi tien vierellä, kaihti taistelevaiset hänen silmistänsä. Äkkiä viidakko kuitenkin loppui, ja don Kornelio näki edessänsä vahvan espanjalaisen joukon.

Säikähtyneenä hän heti käänsi hevosensa ympäri ja nelisti samaa tietä takasin, jota hän oli tullutkin; mutta tuskin oli hän päässyt kolmea hevosenmittaa uudessa suunnassaan, kun hän sai nähdä espanjalaisen upserin tulevan vastaansa, pistooli kädessä, ja kasvot punaisina vihasta, lausuen mitä ankarimpia kirouksia ja uhkauksia. Se oli Caldelas, joka etsi Regulesta, pannaksensa täytäntöön lausumansa uhkauksen.

Luullen espanjalaisen aikovan karata hänen kimppuunsa, ja koska pakoonpääseminen oli mahdotointa, päätti katteini epätoivon pakoittamana ruveta puolusteleimaan, ja hän ryntäsi eteenpäin keihäs sojossa, lävisti varoillaan olemattoman vastustajansa ja pudotti hänet hengetöinnä satulasta.

Murheen huudahtus tunki don Kornelion korviin; mutta pysähtymättä katsomaan, keltä se tuli, hän kannusti hevostansa eteenpäin syrjätiellä, tällä kertaa päättäneenä tehdä tarpeeksi pitkän kierroksen, ennenkuin uudestaan yrittäisi päästä Morelos'en joukon luokse.

Hän ei ollut kuitenkaan pitkälle ratsastanut, ennenkuin kuuli äänen takanansa häntä kutsuvan, samalla kun erään hevosen käheä kuorsaaminen sekaantui huutoon, kuorsaaminen, joka kuului jaguarin murinalta ja sentähden hänessä herätti mitä kauheimpia muistoja.

Päästäksensä helpommin pakoon, heitti Lantejas nyt keihäänsä pois ja alkoi kannustaa hevostansa kilpaa-ratsastavan jokkeyn koko innolla; mutta yhä tuo kummallinen kuorsaaminen kuului selvemmin, ja takaa-ajajansa pääsi silminnähtävästi häntä lähemmäksi.

Juuri kun don Kornelio oli päässyt tienhaaraan, kuuli hän aivan lähellänsä takaa-ajavan miehen hengityksen, ja vilkaistuaan olkansa taakse hän näki erään oudon hevosen pään milt'ei hänen olkansa tasalla.

Seuraavassa silmänräpäyksessä tarttui hänen kaulukseensa eräs voimakas käsi, joka nosti hänet satulasta ja veti häntä takaperin, kunnes hän makasi poikkipuolin takaa-ajajansa satulan pu'alla.

Don Kornelio näki nyt väkipuukon olevan häntä kohtaan nostetun. Hän ummisti silmänsä, luullen viimeisen hetkensä tulleeksi, kun eräs ääni äkkiä lausui:

— Todellakin! Ettehän lienekään don Kornelio Lantejas.

Entinen ylioppilas avasi silmänsä ja tunsi tuon nuoren upserin, jonka seurassa hän oli matkustanut San Salvadoriin vievällä tiellä ja jonka hän sitten oli tavannut Las Palmas-nimisessä maakartanossa.

Siitä ankarasta vihasta huolimatta, jota don Rafael tunsi Caldelas'en surmaajaa kohtaan, oli tuon entisen ylioppilaan kasvoissa jotakin niin kovin naurattavaa, että everstin viha heti lauhtui. Sitten johtui salaman nopeudella hänen muistoonsa se päivä, jolloin hän don Korneliosta erkani, rientääksensä eteenpäin Gertrudis'en luokse, vastaanottamaan tämän rakkaudentunnustusta. Tämä muisto oli katteinin parhain turva.

— Te voitte kiittää onneanne, lausui don Rafael, — että olette joutunut minun käsiini, jota vanhat muistot estävät kostamasta teille tuon rohkean Caldelas'en, joka oli urhollisin kaikista espanjalaisista kenraaleista, kuolemata.

— Onko urhollinen Caldelas kuollut? kysyi don Kornelio, tuskin tietäen, mitä hän sanoi. — Onko se mahdollista? Mutta kait se niin lienee, koska te sen sanotte. Kaikissa tapauksissa suon anteeksi hänelle ja teillekin.

— Sangen kauniisti teiltä, vastasi don Rafael ivallisesti hymyillen.

— Kauniimmasti kuin luulettekaan, vastasi don Kornelio jokseenkin tyynenä, huomattuaan tekonsa anteeksi annetuksi. — Teillä ei ole aavistustakaan siitä kauheasta säikähdyksestä, jonka te ja hän olitte minussa juuri äsken vaikuttaneet. Mutta herra don Rafael, teidän luvallanne, minä olen sangen epämukavassa asemassa, voidakseni jutella…

— Kentiesi aijotte myöskin antaa minulle anteeksi, jos lasken teidät eheänä ja terveenä jaloillenne? sanoi don Rafael, antaen katteinin liukua maahan. — Hyvästi siis, katteini, hän jatkoi, ollen valmis ratsastamaan tiehensä. — Minä jätän teidät, surkutellen, ett'ei minulla ole aikaa kysyä, mistä se tulee, että tuo rauhallinen ylioppilas, joka niin hirveästi pelkäsi Oajacan piispan kiertokirjettä kapinan johdosta, on muuttunut upseriksi kapinallisten joukossa?

— Ja minä, vastasi Lantejas, — haluaisin tietää, mistä se tulee, että eräs kuningattaren rakunaväessä palveleva katteini, joka ei näyttänyt katselevan mainittua kiertokirjettä suopein silmin, tänä päivänä on kapinan katkerimpia vastustajia?

Synkkä varjo kuvautui don Rafaelin kasvoille, kuullessaan nämä pistosanat hänen valtiollisten mielipiteidensä muuttumisesta.

Samassa kuului korkeaäänisiä hurraahuutoja taistelukentän kumpaiseltakin laidalta, ja seuraavassa silmänräpäyksessä näkyi tien kumpaisessakin päässä joukko ratsumiehiä, joiden puoleksi sotaisa asu ilmaisi niiden olevan kapinoitsijoita. Yksi heistä huusi:

— Herra eversti! Tuolla hän on… don Kornelio on vielä hengissä.

Tätä puhui Costal.

Seuraavassa silmänräpäyksessä olivat sekä katteini että don Rafael ratsastajien saartamina.