KAHDESKYMMENES ENSIMÄINEN LUKU.

Roquetan saari.

Kuinka, lomaako? kysyi kenraali hymyillen ajutantillensa. — Tekö, Lantejas-ystäväni, aikoisitte meidät jättää? Ja juuri nytkö, kun kaikki meille niin hyvin menestyy?

— Täytymys, herra kenraali, pakoittaa minua tähän askeleesen. Muutamat perheseikat vaativat minun läsnäoloani kotona, ja sitäpaitsi te ette nyt enään minua tarvitse, kun onni on ollut teidän aseellenne myötäinen.

— Ei, mutta kuulkaahan tuota! huudahti Morelos. — Vai emme tarvitse teitä! Ah, Lantejas-ystäväni, te olette liian urhollinen sotilas, jotta niin helposti olisin teitä vailla. Tiedättekö, mitä väki sanoo? Se sanoo, että kolme urhollisinta miestä meidän pienessä sotajoukossamme ovat don Hermengildo Galeana, Manuel Costal ja te itse. Olen nykyään kuullut katteini don Fransisco Gonzalen kaatuneen eräässä kahakassa. Te tulette hänen jälkeläiseksensä komennossa katteini Lantejas.

Tuo uusi katteini kumarsi äänetöinnä kiitokseksi ja oli poistumaisillansa.

— Älkää vielä menkö, lausui kenraali. — Minulla on vielä teille enemmänkin sanomista. Teillä on, kuten olen kuullut, joku sukulainen Tehuantepecin tienoilla. Minä tarvitsen luotettavaa airuetta tähän maaseutuun ja olen aikonut lähettää teidät sinne, kun olemme valloittaneet Acapulcon, joka työ, toivoakseni, ei tule liian kauan kestämään.

Lantejas oli juuri suunsa avaamaisillaan kysymään tämän salaisen lähetyksen laatua, kun don Hermengildon eli, kuten häntä nyt tavallisesti nimitettiin, "marsalkan", tulo häntä keskeytti. Lantejas tahtoi jälleen vetäytyä syrjään, kun Morelos viittasi häntä jäämään.

— Noh, marsalkka-hyväni, mikä tuottaa minulle luonani käymisenne kunnian? kysyi Morelos.

— Olen tullut sanomaan teille, kenraali, että Acapulcon pikainen vallottaminen on meille välttämätöintä, vaikk'emme saisikaan valtaamme linnaa, niin kuitenkin sen ulkopuolella olevan kaupungin. Joukot ovat huonosti teltoilla sekä muilla tarpeilla varustetut, ja leiriä ympäröivät hiekkakentät tekevät ruokavarojen tänne kuljettamisen vaikeaksi. Sitäpaitsi on virran rannalla oleskeleminen sangen epäterveellistä, ja kuume tempaa joka päivä pois joitakuita meidän urhoistamme. Jos vaan olisimme kaupungissa, voisi näitä epäkohtia välttää, ja kaikissa tapauksissa saisivat sotilaat parempia asumuksia.

— Kaiken tuon tiedän, marsalkka-hyväni, vastasi Morelos. — Mutta mitä voin minä tehdä? Me voimme tosin helposti ottaa kaupungin valtaamme, mutta me emme voi itseämme siellä pysyttää, niinkauan kuin linna on valloittamatta. Ja milloin sen voi valloittaa, riippuu tuosta onnettomasta Roquetan saaresta, jonka kanssa linnan miehistö on alituisessa yhteydessä.

Kysymyksessä oleva saari oli kuusi kilometriä Acapulcon kaupungista, ja siellä oli pieni linnoitus, jota eräs espanjalainen joukko puollusti. Tälle saarelle voivat ne espanjalaiset laivat, jotka vähän väliä toivat ruokavaroja linnoitukseen, purkaa kuormansa, jotka sitten venheillä kuljetettiin linnaan.

— Noh, valloittakaamme sitten ensiksi Roqueta, ehdotti Galeana.

— Pelkään, ett'ei se käy laatuun, vastasi Morelos; — kaikkiin meidän venheisimme mahtuu tuskin kuuttakymmentä miestä, ja sitä paitsi on saari kuuden kilometrin matkalla meressä. Juuri tähän vuodenaikaan on myrskyjä joka hetki odotettavissa, puhumattakaan siitä yltiöpäisyydestä, että kourallisella miehiä kävisi vahvan linnoituksensa suojassa olevan vartiaväen kimppuun. — Me voimme salaa päästä heidän kimppuunsa, jatkoi tuo pelkäämätöin marsalkka. — Jättäkää se asia minulle, kenraali: minä en huoli vaarasta.

— Sen kyllä tiedän, vastasi Morelos; — mutta tämä uhkayritys on liian suuri, jott'ei se sietäisi tarkkaa punnitsemista.

— Älkää peljätkö sen loppua, herra kenraali! Minä lupaan valloittaa saaren… yhdellä ehdolla.

— Ja se on?

— Että te, niin pian kuin annan merkin ottaneeni Roquetan vartijaväen valtaani, valloitatte Acapulcon kaupungin. Myönnyttekö, teidän ylhäisyytenne, tähän?

Morelos jäi hetkeksi miettimään, silminnähtävästi vastahakoisena sallimaan niin rohkeata yritystä.

Tässä silmänräpäyksessä astui sisään eräs upseri ilmoittamaan kenraalille, että vakoja Costal oli juuri saapunut leiriin, tuoden tärkeitä tietoja.

— Sallitteko, teidän ylhäisyytenne, hänen astua sisään? kysyi marsalkka. — Tällä intianilla on aina joku hyvä miete päässänsä.

Morelos suostui ja seuraavassa silmänräpäyksessä astui Costal telttaan.

— Herra kenraali! hän sanoi, saatuaan puhumaluvan. — Olen äsken huomannut kuunarilaivan ankkurissa Roquetan saaren lähellä. Sen on täytynyt tulla sinne yöllä, sillä se ei vielä ollut siellä eilen.

— Noh, entä sitten, Costal-ystäväni?

— Nähkääs, kenraali, olen juuri miettinyt, kuinka helppo joillekuille meistä sinne hiipiminen pimeän tultua ja kuunarin valloittaminen olisi. Ja kun tämä kerran olisi vallassamme…

— Voisimme katkaista kaiken yhteyden linnan kanssa, keskeytti Galeana vilkkaasti; — ja sitten voimme nälällä pakoittaa sitä antaumaan. Herra kenraali, Jumalapa puhuu tämän intianin suulla. Teidän ylhäisyytenne, varmaankaan ette enään kieltäy antamasta minulle pyytämääni lupaa?

Tosin ei vaara kuunarin läsnäolosta ollut vähentynyt; mutta marsalkan innon ja niiden etujen houkuttelemana, joita laivan omistaminen tuottaisi, suostui vihdoin Morelos uskaltamaan tuon koetuksen.

— Jos voin ennustaa pilvistä, sanoi Costal, jonka mieltä tässä asiassa kysyttiin, — tulee tyyni päivä ja yö… ainakin puoliyöhön…

— Noh, entä puoliyön jälkeen? kysyi marsalkka,

— Tulee myrsky, vastasi Costal. — Mutta sitä ennen on kuunari ja Roqueta oleva meidän.

— Niin ne ovatkin! huudahti Galeana ihastuneena.

Nyt päätettiin, että marsalkka rupeaisi retken johtajaksi, Costal komentonsa alla.

— Tämä urhollinen don Kornelio ei soisi meille ikinä anteeksi, sanoi Galeana, — jos hänettä tekisimme tämän sankarityön.

Katteini hymyili, koettaen näyttää sotaiselta. Hän mietti kuitenkin mielessänsä, että hän paljoa mieluummin olisi luopunut tästä hänelle osoitetusta kunniasta. Mutta noudattaen tapaansa ja muistaen sananpartta: "näytä tyytyväiseltä pulassa," oli hän olevinaan sangen ihastunut hänelle osoitetusta suosiosta.

Costalin ilmanennustus näkyi tulevan toteutumaan. Koko päivän, jona he varustelivat öiseen retkeen, oli taivas peittynyt paksuun pilveen, ja illan tullessa laski aurinko sakeaan sumuun.