VIII.

Veterlide ei ollut mielissään siitä, että Ljot oli lähtenyt Grimelundariin. Hän ratsasti sinne jonkun päivän perästä ja tapasi sukulaisensa makaamassa sairaana ylisillä.

"Minä olen sopinut Kaaren kanssa", sanoi Veterlide, "ja pyytäisin nyt, ettet sinä rikkoisi aikaansaamaani rauhaa."

Ljot ei vastannut mitään, mutta kysyi hetken kuluttua:

"Mitä Vadinissa arvellaan asiasta?"

"Ei juuri mitään", vastasi Veterlide, "kuten muuten voit arvata, sillä Gunnar on ylevämielinen mies. Enkä minä olisi kovin halukas kuulemaan, mitä hän ajattelee sinun käytöksestäsi."

Ljot makasi nyt vähän aikaa ääneti, nyppien karvoja taljasta. Sitten hän kertoi Veterlidelle, mitä Arnenpojat olivat sanoneet paimenensa nähneen.

"Onpa sekin nyt suuriarvoista, mitä Eyolvin lammaspaimenet sanovat — vaikka kaikki hänen lampaansakin sanoisivat samaa", vastasi Veterlide. "Mustasukkaiset akat semmoisia puheita suosivat; eikä ole hyvä, sukulaismies, että sinä antaudut tekemisiin sellaisten miesten kanssa."

"Mitähän Gunnar mahtanee ajatella siitä asiasta, josta olen kertonut sinulle", sanoi Ljot kotvasen kuluttua.

"Ei ole kaunista, että kysyt sitä nyt, kun makaat täällä", vastasi Veterlide. "Soisin, että seuraisit kanssani Vadiniin."

"Minun selkääni pakottaa", sanoi Ljot, "en kykene ratsastamaan."

"Kun kykenit ratsastamaan tänne, kyennet kai ratsastamaan takaisinkin", tuumi Vederlide. "Ei ole ihme, ettei sinua haluta lähteä Vadiniin, sillä et sinä ole niittänyt kunniaa tässä asiassa; mutta sinun olisi sittenkin tultava. Se on minun neuvoni. Arnenpojat koettavat varmaan yllyttää sinua vihaan Gunnaria vastaan. He pelkäävät nousta häntä vastaan yksin, ja koettavat työntää sinua edellään. Mutta anna sinä heidän kehrätä yksin lampaanvillojaan, äläkä sekaannu heidän tuumiinsa."

Mutta Ljot väitti yhä, ettei hän jaksanut ratsastaa. Arnenpojat pyysivät Veterlideä aterioimaan, mutta tämä ei tahtonut jäädä, vaan ratsasti heti takaisin Vadiniin.

Siellä kävi kuten Veterlide oli sanonut; kun hän puhui Gunnarille Ljotista ja tämän mieltymyksestä Vigdikseen, vastasi Gunnar:

"En soisi välillemme riitaa, islantilainen, sillä uskon sinusta mitä parhainta; ja uskon Ljot Gissurinpojastakin parempaa, kuin miksi hän on näyttäytynyt tällä seudulla. Mutta en halua lähettää tytärtäni meren yli hänen kanssaan, enkä hakea vävyäni Grimelundarista."

"Se ei ole ihme", vastasi Veterlide. Eikä asiasta puhuttu sen koommin. Vigdis ei saanut tietää mitään heidän keskusteluistaan.