XXXI.

Aasbrand joutui niin pois suunniltaan kuullessaan Halsteinin kuolemasta, että hän tuli aivan höpsyksi surusta ja pelosta. Hän uskoi kivenkovaan Ljotin päättäneen tuhota hänet perinpohjin sekä padollaan että muuten. Ja kun Ljot seuraavana päivänä ilmestyi Svartaabakkeniin, oli Aasbrand lähtenyt hakemaan apua Beinenpojilta, jotka olivat kaukaista sukua hänen vaimolleen; ja hän pyysi näitä käräjämiehikseen. Odd vastasi, ettei Ljot varmaankaan suostuisi sakkorahoihin, vaan luultavaa oli, että hän hautoi mielessään pahinta. Mutta Odd sanoi kuitenkin olevansa halukas opettamaan Ljotille parempia tapoja, ja koska hän oli laintunteva mies ja hänellä oli paljon ystäviä, lupasi hän ottaa tuon asian huolekseen. Aasbrand jäi Oddin luo siihen asti kuin oli aika lähteä käräjiin.

Ljot aikoi myös käräjille, ja Leikny tahtoi mukaan, vaikka Ljot pyysi häntä jäämään kotiin, koska hän oli raskaana, ja koska matka oli pitkä ja vaivalloinen. Mutta Leikny itki ja pyyteli ja sanoi, ettei hän saanut rauhaa kotona ennenkuin tiesi, miten Oddin asia päättyisi, ja viimein kävi niin, että hän pääsi mukaan. Heillä oli poikansa kerallaan. Tämän nimi oli Lyting ja hän oli silloin kahden vuoden vanha. Heidän täytyi nyt ratsastaa hitaasti ja he myöhästyivät pari päivää käräjiltä. He asettuivat asumaan Veterliden luo, jolla oli oma aitta käräjäpaikalla. Hän oli tullut sinne Gudrunin kanssa.

Ljotin tulon jälkeisenä aamuna kuljeskeli Aasbrand aittojen välissä ja näki silloin Gjest Oddleivinpojan sekä ryhtyi puheisiin hänen kanssaan. Hän kertoi kuka hän oli ja mikä asia hänellä oli Ljotia vastaan. Gjest sanoi:

"Olen kuullut Ljotin ensin aikoneen maksaa sakot Halsteinista, mutta nyt hän on riitaisempi, eikä tahdo suostua sovintoon Oddin tähden."

He puhelivat hetken aikaa tästä, sitten Gjest lähti pois. Aasbrand kuljeskeli taas itsekseen pohtien kuulemaansa, ja nyt häntä alkoi pelottaa, että Odd pilaisi hänen asiansa. Silloin hänen päähänsä pälkähti lähteä Veterliden aittaan puhumaan Ljotin kanssa kahdenkesken, ja hän teki niin.

Siellä oli juuri noustu nukkumasta. Ljot ja Veterlide istuivat syömässä parin tuttavan kanssa, jotka olivat pistäytyneet sisään, ja Gudrun ja Leikny olivat siellä myös. Tämän nähtyään Aasbrand perääntyi ja aikoi poistua heti, mutta Ljot huusi hänet takaisin.

"Missäs sinun auttajasi ovat, Aasbrand — onko Odd kyllästynyt asiaasi ja heittänyt sen kesken?"

Aasbrand änkytti ja nieli, mutta sai viimein sanotuksi, että hän oli ensin tullut kysymään Ljotilta, suostuisiko tämä maksamaan tapporahat Halsteinista. Ja tämän sanottuaan hän alkoi itkeä.

Ljot vastasi silloin:

"Vaikka Halstein on haastanut riitaa kanssani niin kauan kuin olemme asuneet naapureina, eikä kukaan siis voi ihmetellä, että minä lopuksi suutuin, olen katunut tätä tappoa, koska tiedän hänen olleen sinun parhaan apumiehesi, ja koska itse olet vanha ja köyhä. Siksi olin aikonut tarjota sinulle täydet sakkorahat, ja jos tyydyt siihen heti, pysyn tarjouksessani. Mutta jos ensin neuvottelet Oddin kanssa, en usko sinun hyötyvän paljoakaan, sillä hänen edessään minä en aio taipua. Jos siis suostut sovintoon, olen minä antava sinulle työapua ja mitä muuta voit tarvita, eikä sinun ja lastesi pidä joutuman häviöön. Tee miten tahdot, mutta muista, etten ole tarjonnut sovintoa kenellekään tätä ennen."

Aasbrand suostui paikalla tarjoukseen, ja Veterlide laski rahat hänen eteensä. Erolahjaksi Veterlide antoi Aasbrandille hopeavyön, ja vanhus lähti tyytyväisin mielin kotiin. Mutta Odd suuttui silmittömästi kuullessaan tämän, ja ajoi Aasbrandin luotaan pahasti sättien.

Ihmiset puhuivat paljon tästä asiasta ja ihmettelivät, miten kesyksi Viga-Ljot oli tullut viime aikoina. Mutta Leikny kiitti Ljotin ylevämielisyyttä kaikille, jotka vain kuulla tahtoivat, sekä sanoi, ettei tämä ollut suostunut sovintoon kenenkään muun kuin tuon vanhan poloisen kanssa, joka ei ollut kyllin mahtava pitämään puoliaan häntä vastaan. Mutta toisia nauratti, ja he tuumivat keskenään, että tekipä Ljot hyvää tai pahaa, hänen vaimonsa oli aina tyytyväinen.