VI.

Vigdis pysytteli aitassaan kaksi päivää yllä kerrotun jälkeen. Silloin tapahtui, että taloon tuli vieraita. Tulija oli Kaare, Grefsinin isäntä.

Tämä Kaare oli juuri palannut pohjoisesta, Trondhjemin kaupungista, ja hänellä oli paljon kertomista Haakon-jaarlista, Laden herrasta, jonka Kark-niminen orja oli surmannut äsken, sekä kuningas Olavista. Vigdis tuli tupaan illalla. Hän istuutui Kaaren viereen, ja nuo kaksi juttelivat keskenään ystävällisesti.

Kaare oli hyvin nuori, vaaleaverinen, iso ja komea. Ljot ei pitänyt siitä, että Vigdis istui hänen vieressään ja joi hänen kanssaan samasta sarvesta. Hän ilmaisi ajatuksensa Vigdikselle, seisoessaan tämän lähellä:

"Sinä näyt tietävän, mitä pidät Kaaresta, Greisinin herrasta."

"Se on totta", vastasi Vigdis. "Kaare on kasvinkumppanini, ja on hauska nähdä häntä jälleen."

Mutta Ljot katsoi tämän jälkeen vihaisin silmin Kaarea, ja vaikka Kaare olisi kertonut mitä ja kiittänyt mitä tahansa sinä iltana, tiesi Ljot aina heti jotakin muuta vielä parempaa. Viimein johtui puhe hevosiin, ja Kaare kehui orittaan. Sen nimi oli Sløngve. Gunnar oli kasvattanut sen ja antanut sen Kaarelle ystävyydenlahjaksi.

Ljot vastasi nähneensä tuon hevosen, sillä he olivat juuri näinä päivinä tuoneet hevoset metsästä käyttääkseen niitä syksytöihin. Mutta hänen mielestään oli se ori, jonka hän oli ostanut Arnenpojilta Grimelundarista, ollut paljon parempi. Sen nimi oli Aarvak, eikä sen oivallisempaa eläintä oltu näillä seuduilla ennen nähty.

"Kyllähän se on kaunis katsella", tuumi silloin muuan vanha mies, joka istui lähellä Ljotia. "Mutta Kaaren ori oli voittanut sen sekä viime että kuluvana vuonna. Vaan huonosti sinä teet, kun kiität tässä talossa Arnenpoikien tavaraa."

"Kuinka niin?" kysyi Ljot vanhukselta.

"Vadinin ja Grimelundarin miesten välillä on vallinnut epäsopu siitä alkaen kun Eyolv Arnenpoika kosi Vigdistä ja sai rukkaset", vastasi tämä.

"Siitä minä en ole kuullut mitään", vastasi Ljot, ja vanhus alkoi kertoa:

"Gunnar olisi ottanut Eyolvin vävykseen, mutta sanotaan, ettei Vigdis tahtonut häntä. Ei sitä saata ihmetellä kukaan, sillä Arnenpojista käy rumia puheita, ja ihmiset luulevat Vigdiksen ja Kaaren olleen ystäviä lapsuudesta asti. Mutta Arnenpojat ovat uhkailleet usein Gunnaria sen jälkeen. He ymmärtävät kuitenkin pysyä alallaan, sillä vaikka Gunnar on vanha, ei hän ole vielä mikään ikäkulu."

Ljot ei vastannut enää mitään, vaan istui mietteissään pitäen silmällä Vigdistä ja Kaarea. Kotvan kuluttua hän astui Kaaren luokse ja sanoi:

"Täällä on puhuttu tänä iltana niin paljon. Eikö sinusta olisi hupaista, jos antaisimme oriittemme taistella, että jokainen voisi nähdä, kumpi niistä on parempi?"

"Kernaasti", vastasi Kaare nauraen. "Mutta se on tuskin tarpeen, koska jokainen tällä seudulla tietää sen ennestään."

Vigdis puuttui nyt puheeseen:

"Sinun ei pidä tärvellä kallista hevosta, jonka olet ostanut. Voihan sekin olla hyvä, vaikka toinen on parempi."

Silloin vastasi Ljot vihasta raivoten:

"Minä en ole niin arka tavarastani kuin sinä luulet — näyttäköön nyt Kaare, mihin hänen hevosensa kelpaa. Ajakaamme hevoset toisiansa vastaan huomenna. Jos Aarvak häviää, en minä ole vievä sitä mukanani Islantiin."

"Eyolv ei taida huolia sitä takaisin", sanoi Vigdis nauraen.

"Minä en kysy sitä häneltä", sanoi Ljot. "Silloin minä tapan sen."

Nyt hän kiskaisi kultaisen renkaan käsivarrestaan ja viskasi sen tuleen, joka paloi lattialla, huutaen:

"Sinun ei tarvitse pilkata minua siitä, että olisin arka tavarastani, Vigdis."

Mutta Vigdis kumartui alas, pisti kätensä liekkien keskeen, otti renkaan sieltä ja ojensi sen Ljotille sanoen:

"Ei ole parempi käyttäytyä kuin mielipuoli."

Silloin Ljot tarttui renkaaseen, heitti sen ovensuuhun orjien parveen ja lupasi sen sille, joka sai sen kiinni. Nyt syntyi suuri hälinä orjien joukossa, ja se, joka ensiksi sai sen käteensä, kaatui lattialle. Näytti siltä kuin pidot päättyisivät suureen epäsopuun. Veterlide juoksi sukulaisensa luo, tarttui häntä käsipuoleen ja nuhteli häntä ankarin sanoin. Mutta Ljot vain nauroi. Ja kiistan jatkuessa päätettiin viimein, että Kaare ja Ljot antaisivat hevostensa taistella seuraavana päivänä.