XXX.
Siiri Siegberg translation
Olemme kertoneet, että laakso oli autio. Skomedalin maalla asui muutamia lampuoteja ja vapaaksi päästettyjä orjia, ja kauempana etelässä oli talo, nimeltä Svartaabakke. Sen omisti mies, jonka nimi oli Aasbrand. Hän oli köyhä ja eli hyvin tukalissa oloissa, sillä hänellä oli kymmenen lasta, ja ainoastaan vanhin näistä oli siksi varttunut, että saattoi olla apuna isälleen. Pojan nimi oli Halstein; hän oli roteva ja suuri ja hyvin uuttera sekä hyvä isäänsä kohtaan. Mutta muuten hän oli riitaahaastava, äkkipikainen ja epäluuloinen, eikä hänestä pidetty. Hän oli usein rakentanut riitaa Ljotin kanssa, sillä hän ei suonut kenenkään toisen elävän hyvinvoinnissa, mutta Ljot vastasi aina rauhallisesti, koska hän piti tätä vain nulikkana ja sääli sitäpaitsi Aasbrandia, eikä viitsinyt pitää edes kovin tarkkaa lukua siitä, suoritettiinko heinänteko, kalastus ja vesiajotavaran jako hiuskarvalleen oikein.
Nyt juoksee Svartaaen-joki Skomedalin läpi. Se virtaa aivan laakson pohjalla syvien rotkojen ja kuilujen välissä, mutta Skomedalin eteläpuolella se laajenee suvannoksi ja muodostaa sen reunalla putouksen. Ljotin parhaat viljamaat olivat mäen rinteessä kosken partaalla. Laaksossa satoi harvoin, sillä tunturit johtivat sateen pois, ja Ljotin päähän pälkähti rakentaa jokeen sulku, josta saisi kasteluvettä pelloilleen ja niityilleen, ja hän ryhtyi tähän työhön vuotta ennen kevättulvia. Halstein suuttui ja uskoi siitä koituvan suurta vahinkoa Svartaabakkanin maille. Hän kierteli taloissa selitellen kaikille Ljotin vääryyttä. Tämä tuli Ljotin korviin, mutta hän nauroi ja sanoi pojan puhuvan ymmärryksensä mukaan.
Mutta kerran Ljotin tehdessä miehineen työtä padolla tuli Halstein paikalle ja astui suoraan Ljotia kohti, käskien tämän pysäyttää työt. Hän sanoi aikovansa vetää asian käräjiin, ja siellä nähtäisiin, ettei Ljotilla ollut oikeutta hävittää köyhän miehen taloa.
"Olet sinäkin käräjillä kävijä, Halstein parka", sanoi Ljot nauraen. — "Kyllä kai sinun isäsi ymmärtää, että hänellä tulee olemaan yhtä paljon hyötyä tästä hommasta kuin minulla, sillä hän saa ottaa minun vettäni niin paljon kuin tarvitsee. Mutta mene nyt tiehesi, sillä minä en jouda seisomaan tässä jaarittelemassa sinun kanssasi."
"Kyllä nyt olet ylpeä, Ljot Gissurinpoika", sanoi Halstein, "kun olet mahtavin mies tällä seudulla. Mutta odotahan, meillä on yhtä mahtavia sukulaisia kuin sinä, ja sittenpähän nähdään, miten asiassa käy, kun he rupeavat ajamaan sitä käräjillä."
"Älä ihmettä?" sanoi Ljot taas nauraen. "Lähde sinä vain käräjille, Halstein, ja vie minulta semmoiset terveiset, että on hauska tavata heidät."
Leikny oli tullut joukkoon; hän oli ollut suvannolla pesemässä villakangasta. Hän sanoi:
"Aasbrand on varmaan ollut monesti kiitollinen siitä, ettei Ljot, joka on näin mahtava mies, ole pitänyt kovin tarkkaa lukua kaikesta — viimeksi syksyllä, kun toimme lampaat tunturilta."
Halstein lensi tulipunaiseksi ja huusi:
"Väitätkö sinä meitä varkaiksi, Leikny?"
"En", vastasi Leikny, "muistan kyllä, että Ljot oli hakemassa niitä lampaita, joita sinä et löytänyt, mutta hän jakoi ne niin, että luulen teidän olleen sillä kertaa tyytyväiset häneen."
Nyt sanoi Halstein:
"Onhan se hyvä, että sinä olet tyytyväinen herraasi, Leikny, kun sinä niin palavasti tahdoit hänet itsellesi."
Leikny aikoi ruveta vastaamaan, mutta Ljot sanoi:
"Älä huoli kuunnella tuon pojan puheita, eikä meilläkään ole aikaa jankuttaa hänen kanssaan kauemmin; niin että nyt sinä, Halstein, saat lähteä tiehesi."
Halstein kääntyi menemään, mutta katsoi vielä taakseen ja huusi:
"Hyvän naimakaupan sinä sait tehdyksi, Ljot, ja voit olla iloinen, että sait tuon akan — sillä minä olen kuullut sinun jurrotelleen Nidarosissa erään norjalaisen neidon tähden, joka ei antanut tarpeeksi arvoa miehuudellesi, vaan otti toisen aivan nenäsi edessä."
Nyt kiljahti Ljot. Hän sieppasi keihään, joka oli törmällä ja viskasi sen Halsteinia kohti. Keihäs sattui häntä silmään, ja poika kuoli paikalla.
Ljot lähetti miehen ilmoittamaan taposta Svartaabakkeniin, ja alkoi itse astua kotiin. Leikny seurasi häntä. Päivemmällä hän kysyi: "Mitä se Halstein puhui jostakin norjalaisesta neidosta?"
"Se on muuan vanha juttu, josta sinun ei tarvitse välittää", sanoi Ljot. "Äläkä kysy siitä toiste, minä en viitsi puhua siitä."