XXXIX.

Ulvar varttui kauniiksi ja reippaaksi pojaksi. Hän oli pitkä, mutta jonkin verran hentorakenteinen, hänellä oli kapeat kasvot, vaaleansiniset silmät ja pitkä, sysimusta tukka, joka vivahti hiukan punaiseen. Hän miehistyi varain, sillä hän ei ollut kovin suuri, äidin alkaessa puhua hänelle talon hoidosta ja muusta sekä kysyä hänen neuvoaan. Hän puhui pojalleen kuin aikuiselle miehelle, joka saattoi opastaa häntä. Poika tuli tästä vakavaksi ja vähäsanaiseksi, mutta hän oli lempeä ja säädykäs käytöksessään ja voitti kaikkien suosion. Äitinsä kanssa hän eli mitä rakkaimmassa sovussa.

Mutta kun hän kysyi, kuka hänen isänsä oli, ei hän saanut milloinkaan vastausta. Vigdis sanoi, ettei hän tiennyt mitään hyvää siitä miehestä, ja toivoi, ettei hänen tarvitsisi kuulla koskaan hänen nimeään. Tämän jälkeen hän tuli aina raskaalle mielelle, eikä Ulvar rohjennut kysyä enempää.

Kaaren ja Illugen kanssa Vigdis eli hyvässä sovussa, ja nuo kolme pitivät joka vuosi toisilleen suuret pidot. Miehet huolehtivat Ulvarista ja opettivat hänelle aseiden käyttöä. Hän oli useimmiten Grefsinissä, sillä se oli naapuritalo. Mutta hän ei ollut milloinkaan niin iloinen kuin päästessään ratsastamaan Baugstadiriin, sillä Illuge oli nähnyt paljon ja kertoi Ulvarille paljon sellaista, jota tämä kuunteli mielellään.

Hänen ollessaan siellä eräänä iltana, tuli Eirik pappi taloon, ja Illuge pyysi pappia kuluttamaan aikaa kertomalla jotakin. Pappi kertoi silloin sadun pyhästä Gregoriuksesta, joka tappoi lohikäärmeen. Illuge sanoi:

"Lähinnä Kristusta, joka voitti perkeleen, on hän suurin uros, mitä tiedän. Vain kaksi on yhtä suurta — Sigurd Sigmundinpoika, joka tappoi käärmeen Faavnessa, ja Olav Trygvenpoika, joka ei paennut kolmea sotajoukkoa Svaaldissa. Hänen vertaistaan ei tunneta ikimuistoisista ajoista, eikä näissä pohjoisissa maissa taideta nähdä hänen vertaistaan niin kauan kuin aallot hyrskyvät rantojamme vasten."

Eirik vastasi, että Olav oli varmasti suurin uros tällä maailman kulmalla. Mutta nyt hän tahtoi kertoa vielä pyhien marttyyrien rohkeudesta ja miehuudella kärsityistä koettelemuksista uskonsa puolesta eteläisissä maissa. Tätä valaistakseen hän valitsi sadun erään nuoren neidon uskollisuudesta, ja kertoi sitten pyhästä Agatasta.

Illuge sanoi:

"Ylen rohkea oli tuo neito, eikä hänen maineensa ole himmenevä milloinkaan. Mutta minäpä kerron nyt teille uljaimmasta naisesta, minkä tunnen, ja olet sinä Ulvarkin kuullut jotakin hänestä. Mutta luulen, ettet sinä ole koskaan kuullut kaikkea."

Ja hän kertoi nyt Vigdiksen retkestä metsän läpi sinä yönä, jolloin Vadin paloi. Hän ei maininnut hänen nimeään, mutta kun hän oli kertonut satunsa loppuun, sanoi hän pojalle:

"Tiedätkö, ketä minä tarkoitan — tunnetko sinä ketään vaimoa, jolta puuttuu kolme sormea vasemmasta kädestä?"

Ulvar nyökkäsi ja tarttui Illugen käteen. Tämä sanoi:

"Jos sinussa on äitisi verta, on sinustakin kerran kuuluva suuria."

Kun Ulvar seuraavana päivänä ratsasti kotipihaan, seisoi Vigdis siellä syöttämässä varsoille leipää. Ulvar hyppäsi hevosen selästä, juoksi hänen luokseen ja heittäytyi hänen kaulaansa. Äiti kysyi nauraen, mitä tämä oli olevinaan.

"Ei muuta", vastasi poika, "kuin että minä uskon, ettei sinun vertaistasi ole missään", sanoi tämä, ja sitten hän nosti ylös äitinsä vasemman käden ja suuteli sormentynkiä.

"Mitä se Illuge nyt on sanonut sinulle?" sanoo äiti taas nauraen.

"Arvaappas, mitä minä ajattelen", alkaa Ulvar puhua. "Sinun olisi pitänyt saada Olav Trygvenpoika, te kaksi olisitte varmasti sopineet yhteen."

Nyt äiti punastui, eikä sanonut mitään. Hän suuteli poikaa poskelle ja käski hänen sitten mennä sisään ruoalle.