XXXVI.

Kului vuosi. Ljot huomasi että Leikny itkeskeli usein öisin. Hän kysyi lempeästi, mikä tätä vaivasi, mutta toinen ei tahtonut ilmoittaa. Kerran hän sitten sanoi:

"Sinä et varmaankaan voi olla oikein iloinen, ennenkuin olet synnyttänyt lapsen, jota kannat". Mutta silloin tämä itki vieläkin katkerammin. Eräänä päivänä hän tuli vaateaittaan; Leikny oli polvillaan maassa penkoen suurta kirstua. Ljot pyysi, ettei hän rasittaisi itseään; olihan hänellä palvelusnaisia.

"Niin, mutta minun täytyy saattaa taloni järjestykseen niin kauan kuin voin", vastasi tämä.

"Mitä sinä nyt puhut", sanoo Ljot ollen lyövinään leikiksi koko asian, "vai luuletko sinä kuolevasi?"

Hän pyysi tätä istumaan viereensä kirstun laidalle. Leikny tuli ja vastasi:

"Gissur ja Steinvor kulkevat joka yö tässä lattialla ja tahtovat meidän sänkyymme; ja vesi valuu heidän vaatteistaan. He tahtovat, että minä nousisin sängystä ja ottaisin heidät syliini. Minä sanon heille, etten voi ottaa heitä kun minulla on tämä lapsi. Mutta silloin he vastaavat että kun pikkuveli on tullut maailmaan, niin silloin minun pitää tulla heitä lämmittämään, olen muka luvannut sen heille."

"Sinä olet nähnyt unta", sanoo Ljot. "Tiedäthän sinä, että lapsemme ovat Jumalan luona. Pakanat vain kulkevat kuoltuaan, mutta heidät on kastettu ja he lepäävät vihityssä mullassa. Älä siis puhu noin, vaan heitä mielestäsi moiset ajatukset", pyysi hän tyynnytellen.

"Minä näen heidät yhtä selvästi kuin sinut", vastasi toinen. "He ovat koskeneet minuun kädellään, ja nuo kädet olivat niin kylmät, että minua värisytti."

"Tuuli se vain on ollut", sanoi Ljot, vetäen hänet lähelleen. "Minä korjaan seinän tästä sängyn kohdalta. Mutta sinä et saa puhua kuolemisesta — lapsilla on hyvä olla siellä missä ovat, ja minä tarvitsen sinua paremmin kuin he."

Pian tämän jälkeen Leikny synnytti pojan. Ljot kyseli lakkaamatta apuvaimolta, miten synnytys sujui, ja nämä vastasivat, että kaikki sujui hyvin. Mutta kun lapsi oli tullut maailmaan ja se kannettiin isänsä nähtäväksi, oli se niin viheliäinen, että vaimot sanoivat olevan parasta viedä se metsään, "sillä tästä ei koskaan kuitenkaan tule oikeata miestä, vaan kurja raajarikko, jolla ei ole oleva iloa elämästä."

"Se on sopimaton teko, koska minä olen kristitty", vastasi Ljot, "en suostu milloinkaan tekemään niin. Jumala on auttava poikaa ja parantava hänet." Hän kastoi pojan ja antoi sille nimeksi Torbjørn.

Leikny itki kuullessaan tästä ja arveli myös olevan parasta, ettei tuo poika saisi elää. Sillä oli ristisuu, joka oli halki kitalaesta, ja oikea käsi oli pieni ja kuivunut ja oudon näköinen. Leikny säälitteli lastaan, mutta Ljot vastasi nauraen, ettei hänestä vasen käsikään ollut suuren suuri.

Leikny voimistui pian ja nousi sängystä kymmenen vuorokauden kuluttua, mutta illalla hän sai kuumetta ja hänen täytyi käydä uudestaan makuulle. Toisena päivänä hän oli huonompi. Ljot istui hänen luonaan sängyn jalkopäässä illalla. Silloin Leikny sanoi:

"Nyt taitaa sittenkin käydä kuten aavistinkin, vaikka olen rukoillut, ettei meidän kahden tarvitsisi erota nyt. Kaksi seikkaa surettaa minua — että sinä jäät hoitamaan tuota kipeää vaivaista, lasta, ja ettei tämä tapahtunut silloin, kun et sinä olisi surrut minun kuolemaani."

Ljot suuteli häntä ja sanoi:

"Minä en usko sinun näkyihisi ja aavistuksiisi — eikä minulla ole ollut suurempaa iloa elämässä kuin se onnen aika, jonka olemme eläneet yhdessä — tapahtuipa vastedes mitä hyvänsä."

Leikny vaipui nyt uneen, ja Ljot istui hänen luonaan koko yön. Aamupuoleen hän kavahti istualleen ja osoitti molemmin käsin ovelle. Sitten hän otti Ljotia kaulasta ja kaatui taapäin vetäen tämän mukanaan. Melkein samassa hänen kätensä herpaantuivat ja hän oikaisihe suoraksi. Ja siihen hän kuoli.

Ljot suri kovin vaimoaan, mutta ihmisten mielestä hän kantoi surunsa miehen mielellä ja valittamatta. Hän hoiti itse poikaansa ja rakasti sitä suuresti. Ja hän vakuutti aina, että tuo raihnaus oli häviävä pojan varttuessa. Mutta toiset tuumivat keskenään, että olisi parasta, jos lapsi kuolisi. Torbjørn eli yli talven; keväällä se kuoli kouristukseen.

Sen vuoden käräjillä antoi Ljot tehdä tiettäväksi, että hän aikoi myydä talonsa. Hän osti laivan ja lähti saarelta. Normandiassa hän erosi islantilaisista matkakumppaneistaan, ja tämän jälkeen ei Islannissa kuultu enää mitään hänestä.