IV.

Veterlide osti hirsiä Gunnarilta. Gunnar ei ottanut islantilaisia ruokaan, mutta hän pyysi näitä jäämään vieraikseen niin pitkäksi aikaa kuin nämä viihtyivät, ja kun Veterlide alkoi puhua matkan jatkamisesta, arveli Gunnar, ettei sillä ollut niin kiirettä. Samaa ajatteli Ljotkin mielessään, ja hän pyrki Vigdiksen puheille niin usein kuin laatuun kävi.

Veterlide puhui siitä hänelle eräänä päivänä kun he olivat kahden. Ljot sanoi silloin:

"Tahtoisin ottaa Vigdiksen vaimokseni. En ole tavannut ketään, jonka kanssa mieluummin haluaisin elää. Hän on armaampi useimpia näkemiäni naisia ja ylevämielinen ja sukkelapuheinen — ja rikkaampaa naimakauppaa voin tuskin toivoa, koska hän on Gunnarin ainoa lapsi. Luulen myös Gunnarin pitävän minusta."

"Epätietoista on silti, onko hänellä halua liittoon, kun sinä veisit hänet niin kauas kotoa", sanoi Veterlide. "Mutta jos Vigdis on valinnut sinut mielitietykseen, merkitsee se nähdäkseni paljon, sillä tämä neito tulee varmasti itse päättämään naimisestaan. Vaan kaiketipa sinä tunnet hänen mielensä, koska olet ollut niin paljon hänen kanssaan."

Ljot vaipui ajatuksiin ja sanoi hetken kuluttua:

"Naisen mieltä ei ole helppo arvata. Usein luulen hänen pitävän minusta paljonkin; mutta hän on pikainen vihaan — ja imarimmatkin sanat voivat sisältää vilppiä."

"En minä usko Vigdiksessä vilppiä olevan", vastasi Veterlide, "mutta hän on nuori, ja ehkä hänen on vaikea alistua miehen kasvatettavaksi. Hän tuntuu mielestäni hyvin omavaltaiselta. Neuvon siis sinua valmistamaan tätä asiaa varovasti ja harkiten. Lähtekäämme nyt pohjoiseen tervehtimään sukulaisiamme; palattuamme on näkyvä, millä mielellä hän on ajatellut sinua. Jos hän on ikävöinyt sinua, on hän ottava sinut ilomielin vastaan."

"Minä en lähde täältä ennenkuin tiedän, mille kannalle tämä asia kallistuu", sanoi Ljot.