XXXV.

Aika kului nyt suruisasti Skomedalissa kunnes käräjäaika oli käsissä. Ljotilla oli asiaa sinne, ja hän tahtoi Leiknyä mukaansa, mutta tämä ei sanonut jaksavansa tulla ja Ljotin täytyi lähteä yksin.

Kun hän palasi, kertoi Leikny ensimmäisenä iltana nukkuneensa kutomatuvassa muutamia öitä ja pyysi, että Ljot sallisi hänen nukkua siellä vielä jonkun aikaa. Ljot vastasi, ettei hän tahtonut vastustaa Leiknyn pyyntöä, koska tämän teki mieli sinne.

Kesä kului loppuun, ja Leikny oleili kaiket päivät kutomatuvassa sekä nukkui siellä yönsä. Hän ei puuttunut talon toimiin, vaan käveli edestakaisin lattialla, saamatta mitään aikaan. Joka ilta hän kävi kappelissa, jonka Ljot oli antanut rakentaa talon lähelle, ja siellä hän oli rukouksessa polvillaan myöhään yöhön.

Mutta eräänä iltana, kun hän juuri oli menossa ulos, ilmestyi Ljot kutomatupaan ja pyysi häntä jäämään sisään vähäksi aikaa. "Milloin sinä olet aikonut muuttaa takaisin minun luokseni, Leikny?" hän kysyi.

Leikny oli ääneti, ja Ljot sanoi:

"Minä en luule siitä olevan meille kummallekaan hyötyä, että kuljemme molemmat omia aikojamme suruamme hautoen. Olisi parempi, että sinä tulisit tupaan ja olisit meidän toisten joukossa ja alkaisit hoitaa taloasi. Ehkäpä se keventäisi oloasi."

"Minä en jaksa hääriä siellä tuvassa", vastaa toinen. "Minusta tuntuu aina kun käyn siellä, että olen unohtanut jotakin — ja kun sitten koetan ajatella, mitä se on, muistankin, että ne ovat lapseni, jotka eivät enää tarvitse minua."

Ljot vastasi:

"Tahdotko lähteä tervehtimään äitiäsi — minä saatan sinut sinne."

Leikny sanoi nyt tuskin kuuluvasti:

"Minulla olisi muuan toivomus, suostuisitkohan sinä siihen."

"En kiellä sinulta mitään, sano vaan mitä toivot", sanoo Ljot.

"Sitten minä en enää milloinkaan ole oleva vaimosi", sanoo Leikny. "Salli minun lähteä täältä ja elää siveydessä ja paastoten, kuten naiset toisissa kristityissä maissa."

Ljot rypisti otsaansa ja sanoi:

"Tiedän, ettet sinä ole ollut onnellinen minun luonani, enkä minä olisi tuonut sinua tänne Skomedaliin, jos olisin tiennyt, että kävisi näin. Mutta kysyin sinulta kerran, miten meidän oli käyvä, ja silloin sinä sentään tahdoit jäädä minun luokseni. Olen sen jälkeen koettanut tehdä olosi niin helpoksi kuin suinkin. Meidän välillämme ei ole sanottu yhtään kovaa sanaa siitä päivästä lähtien, enkä minä ole lyönyt sinua muuta kuin sen ainoan kerran. Olet saanut määrätä kaikesta kanssani, ja minä olen antanut sinulle vallan omiin asioihisi nähden. En ole nauratellut toisia naisia, eikä minulla ole muita lapsia kuin sinun synnyttämäsi."

"Eihän sinulla ole minunkaan synnyttämiäni lapsia", vastasi Leikny. Samassa hän kätki kasvot käsiinsä ja purskahti itkuun.

"Minä suren sitä yhtä paljon kuin sinä", sanoi mies, "ja siksi minua ihmetyttää, että tahdot nyt rikkoa yhteiselämämme."

Leikny nousi ja vastasi:

"Lupaa, että suostut elämään erossa minusta — lieneehän siinä kylliksi syytä, että minä kieltäydyn elämästä sinun kanssasi. Silloin sinä voit ottaa toisen vaimon ja lähteä pois täältä erämaasta. En ole nähnyt sinua iloisena kertaakaan koko yhteiselämämme aikana."

Ljot kysyi nyt hiljaa:

"Sano minulle, Leikny, kaipaatko sinä pois täältä ja tahtoisitko, etten minä enää milloinkaan nukkuisi vieressäsi."

Näin sanoen veti hän hänet polvelleen, ja silloin toinen alkoi vapista niin, ettei hän voinut vastata. Ljot sanoi taas:

"Sinä sanoit kerran tyytyväsi aina minun tahtooni".

Leikny painoi päänsä hänen kättään vasten ja nyyhkytti:

"Luulin sinun kaipaavan pois minun luotani."

Ljot taivutti päänsä hänen kasvojaan vasten ja sanoi:

"Siitä on kauan, Leikny — vaan en ole tiennyt ennemmin, etten voi elää ilman sinua."

Sinä iltana muutti Leikny takaisin tupaan, ja hän istui taas emännän paikalle pöydässä. Kukaan ei enää kuullut hänen puhuvan nunnaksi rupeamisesta, vaan hän ja Ljot elivät sovussa ja rakkaudessa. Hän suri kuitenkin suuresti lapsiaan, vaikkei hän puhunut siitä.

Eräänä iltana olivat kaikki olleet saunassa, ja Leikny kulki tukka hajallaan, saadakseen sen kuivaksi. Ljot tuli hänen luokseen, kokosi sen käteensä ja sanoi:

"Luulenpa, että sinun tukkasi on tullut vielä vaaleammaksi ja kauniimmaksi kuin ennen, Leikny."

Toinen lehahti tulipunaiseksi ja veti pois päänsä. Mutta silloin Ljot näki, että siinä oli yhtä paljon harmaata kuin keltaista, ja ohimoilta se oli kokonaan valkoinen.