XLVI.

Ljot ja Ulvar ratsastivat rinnettä alas metsän läpi katsomatta toisiinsa ja puhumatta mitään. Viimein sanoi Ulvar:

"En olisi uskonut, että sinä voisit erota äidistäni pilkkasanoin — kun olet kohdellut häntä niin häpeällisesti."

"Hän ei ole tahtonut toisin", vastasi Ljot. "Mutta nyt on kohtuullista, että hänkin kerran saa tahtonsa täytetyksi."

Näin sanoen hän hyppää hevosen selästä ja sitoo sen puuhun. Sitten hän ottaa miekan ja kilven ja käskee Ulvarin tehdä samoin. Hän sanoo uhrikummun olevan aivan vieressä; siellä he saavat olla rauhassa. Ulvar ei vastaa mitään, mutta tulee hänen perässään, ja he kahlaavat kappaleen matkaa lumessa.

Sitten he saapuvat kummulle, ja Ljot valitsee sopivan taistopaikan. Hän tekee ensiksi hyökkäyksen ja iskee Ulvarin kilpeen. Silloin tämä sanoo:

"Olen nähnyt sinun iskevän paremmin, Ljot."

"Minä olen väsynyt, enkä ole syönyt mitään", vastaa toinen, "mutta sinä olet nuori ja kokematon kaksintaistelussa, joten siis olemme tasassa. Iske kiinni vain, en ole säästävä sinua. Vigdis tahtoo verileikkiä, ja hän on saava, mitä tahtoo."

Nyt iskee Ulvar, ja Ljot heittää kilpensä pois ja tarttuu molemmin käsin miekkaan. Ulvar antaa hänelle iskun vasempaan olkapäähän, Ljotin käsivarsi vaipuu alas, ja hän horjuu taapäin puuta vasten sekä nojaa siihen niskansa. Ulvar viskaa pois miekkansa ja kilpensä nähdessään veren valuvan haavasta ja sanoo kelmein huulin:

"Jo riittää — minä en tahdo taistella sinun kanssasi enempää."

"Ei se vielä riitä", vastaa Ljot, vaipuen samassa polvilleen. Ulvar oli kääntynyt vasten aurinkoa, eikä voinut nähdä oikein selvästi, mitä nyt tapahtui. Ljot oli tarttunut miekkaansa ja kääntänyt kahvan kiveä vasten, ja miekan kärki oli suunnattu hänen rintaansa. Sitten hän viskautui sitä vasten ja tuupertui kyljelleen lumeen.

Ulvar hypähti heti hänen luokseen, kumartui hänen ylitseen ja nosti hänet koholle kiveä vasten. Sitten hän sanoi:

"En olisi koskaan suostunut taistelemaan sinua vastaan, ellet sinä olisi puhunut Grefsinin Kaaresta."

Kuolemaisillaan ollen hymyili Ljot ja sanoi:

"Juuri siksi sanoinkin niin. Vaan älä sure, olen itse syypää siihen, että näin piti käydä. Suokoon Jumala, että sinä säästyisit meidän kohtaloltamme. Tee nyt, poikani, siten kuin äitisi tahtoo. Olen toivonut kauan saada laskea pääni hänen syliinsä."

Heti tämän jälkeen hän lyyhähti kokoon ja kuoli.