POMPEJISSA JA HERCULANEUMISSA.

Kaksi kuuluisaa miestä näki Vesuviuksen ensimmäisen tunnetun purkauksen. Toinen heistä oli suuressa arvossa pidetty luonnontutkija Plinius vanhempi, joka tapahtuman aikana oli laivasto-osaston kanssa Napolinlahdella. Kun hän meni maihin viemään apua ja tekemään tieteellisiä huomioita, hän tukehtui myrkyllisiin kaasuihin ja tuhkasateeseen. Hänen sisarensa poika Plinius nuorempi, joka katseli luonnonmullistusta matkan päästä, on jättänyt jälkeensä mieltä kiehtovan kuvauksen purkauksen suurenmoisuudesta ja sen kauhuista. Purkaus alkoi siten, että valtava savupylväs kohosi kraatterin suusta ja levisi vähitellen niin, että se muistutti pitkärunkoista pinjapuuta. Pian alkoi sataa tuhkaa peninkulman laajalti vuoren ympärille ja verhota koko seudun pikimustaan pimeyteen. »Kuultiin naisten kirkuvan, lasten itkevän ja miesten voihkivan tuskissaan. Toiset huusivat vanhempiaan, toiset lapsiaan tai puolisoitaan.» Kaikki, jotka voivat, pakenivat pois tästä kauhun paikasta. Kolme vuorokautta kesti, ennenkuin päivänvalo alkoi jälleen kajastaa. Päivänpaiste oli kuitenkin kauan verhottua kuten auringonpimennyksessä. Koko seutu oli aivan muuttunut, paksun tuhkakerroksen peitossa.

Pompejissa satoi ensiksi hohkakiviä, joiden suuruus vaihteli herneen suuruisista kananmunan suuruisiin. Tämän metrinpaksuisen kerroksen päälle laskeutui sitten melkein yhtä paksu tuhkakerros. Sitten seurasi ankara maanjäristys, joka syöksi kumoon tai vahingoitti useimpia rakennuksia. Arvioidaan, että kaupungin 20 000 asukkaasta pari tuhatta tuhoutui itse Pompeijin kaupungissa. Kuinka paljon menehtyi paon aikana, siitä ei ole aavistustakaan.

Eräälle rikkaalle viinikauppiaalle kuuluneessa komeassa, kolmikerroksisessa huvilassa kaupungin ulkopuolella tavattiin kokonaista 34 ihmisen luurankoa. Osa omistajan perheestä ja palvelijoista oli paennut kellariin, sillä välin kun omistaja itse erään uskotun palvelijansa avulla koetti viedä turvaan rahoja ja arvoesineitä. Mutta tuhkasade yllätti ja tukahdutti kummankin miehen. 1700 vuoden perästä löydettiin heidän luurankonsa. Niiden vieressä oli kulta- ja hopearahoja, ja perheen isäntä puristi kovasti oikeassa kädessään taidokkaasti tehtyä portin avainta. Mutta alas kellariinkin oli tuhka tunkeutunut ja tukahduttanut kaikki ne onnettomat, jotka olivat paenneet sinne, 18 aikaihmistä ja kaksi lasta. Viimeiseen asti he olivat koettaneet suojella itseään kavalaa vihollista vastaan verhoamalla päänsä vaatteillaan, minkä näköisiä muutamat vainajat olivat. Tuhkakerros, johon he hautaantuivat, puristui nimittäin vähitellen kokoon ja kovettui. Ajan pitkään muuttui kuollut vaatteineen tomuksi ja näin syntyi tuhkakerroksen sisälle onkalo, jossa oli vain luuranko. Tällaisia koloja on meidän päivinämme täytetty juoksevalla kipsillä; ja kun kipsi on jäykentynyt, on voitu ikäänkuin valumuotista kuoria esille valelma kuolleesta. Kahlekoirakin on onnistuttu tällä tavoin kuvaamaan.

* * * * *

Kun vulkaaninen purkaus oli ohi, henkiinjääneet luonnollisesti palasivat kaupunkiinsa. He huomasivat pian toivottomaksi koettaa kaivaa sitä esiin, mutta he pelastivat, mitä oli pelastettavissa, rahoja, koristeita, taideteoksia ja muita kalleuksia, vieläpä talojen marmoripäällystänkin, missä siihen pääsi käsiksi. Vuosien kuluessa ympärillä asuva väestö käytti kaiken, mikä pisti esille tuhkakerroksesta, rakennusaineeksi. Sitten kaupungin päällä oleva tuhkakerros kasvoi uusista purkauksista ja ylimmäksi pinnalle muodostui viljava maakerros, josta viiniköynnökset ja hedelmäpuut puhkesivat jälleen kasvamaan. Näin ihmiset vähitellen unohtivat, että mullan alla oli kokonainen kaupunki haudattuna. Vasta 1700-luvun puolivälissä Pompeji jälleen löydettiin. Ne kaivaukset, joihin siellä silloin ryhdyttiin, olivat kuitenkin huolimatonta ryöstöä. Vasta vähän kauemmin kuin vuosisata tämän jälkeen vieläkin jatkuva tieteellinen tutkimustyö alkoi. Kaksi kolmasosaa kaupungista on nyt saatu päivänvaloon.

Meidän päivinämme voi taasen tulla Pompejiin yhden kaupungin portin kautta ja eläytyä siellä kaksi tuhatta vuotta sitten elettyyn elämään. Kadut on siellä, kuten meidän päiviemme Napolissakin, tehty suurista laavaliuskoista, mutta ne eivät ole hauskoja rankkasateessa, sillä katuojiani ole. Asuinhuoneet vaikuttavat ulkonaisesti synkiltä, melkein vankiloilta, riippuen siitä, että siihen aikaan ei vielä käytetty ikkunaruutuja. Kauniita lasiastioitahan oli jo kauan kyetty valmistamaan, mutta ikkunalasi oli vielä hyvin harvinainen ylellisyys. Yleisemmäksi se tuli vasta keskiajalla. Roomalaistalon huoneet eivät senvuoksi saaneet päivänvaloansa kadulta, kuten meidän huoneemme, vaan — kuten Itämaiden talot vielä tänäänkin, rakennuksen keskellä olevasta hallista. Tässä huoneessa, n.s. atriumissa, oli suuri neliskulmainen reikä katossa, josta sekä päivänvalo että sadevesi virtasi sisään. Vesi virtasi keskellä lattiaa olevaan vesisäiliöön, joka hienommissa taloissa tavallisesti oli myöskin suihkukaivo. Ei näet koottu ainoastaan sadevettä, vaan oli myöskin saatavissa raikasta juomavettä Vesuviuksen pohjoisrinteiltä tulevasta vesijohdosta, josta myöskin Herculaneum näyttää saaneen vettä. Lyijyputken palaset, joita on löydetty sieltä täältä raunioiden keskeltä, ovat sen jäännöksiä.

Roomalaisen asuintalon suuren hallin ympärille ryhmittyivät pienemmät ikkunattomat huoneet, joihin johtavat korkeat ovet oli tapana pitää päivisin avoinna. Tavallisesti atriumin ja sen ympärillä olevien huoneitten takana oli toinen suuri avonainen huone ympärikiertävine pilarikäytävineen, joka huone mielellään muutettiin puutarhaksi, niissä siellä täällä oli suihkulähteitä ja kuvapatsaita. Hienommissa taloissa oli lattiat laskettu mosaiikilla[167] ja seinät maalauksin koristettu. Napolin kansallismuseossa on suurenmoisen runsas kokoelma seinämaalauksia, jotka on pelastettu hävinneistä Campanian kaupungeista, ennen kaikkea Pompejista. Niitä on noin 3 000 kappaletta. Ylipäänsä näissä nyt jo hävinneissä yhteiskunnissa on käytetty niin runsaasti taiteellista koristelua, että me, kahdennenkymmenennen vuosisadan lapset, joudumme ihmetyksiimme. Ja kuitenkin on tällöin kysymys vain muutamista suhteellisen vähäpätöisistä maaseutukaupungeista. Kuinka suunnattoman paljon voimakkaampi vaikutelma olisikaan ollut, jos meidät olisi viety suuriin taidekeskuksiin niiden loistopäivinä! Ovathan antiikin taideaarteet glyptoteekeissämme vain sen runsaan taiteen vähäpätöisiä pirstaleita, joka kerran teki kauneuden maailman jokapäiväiseksi leiväksi ei vain, kuten meidän päiviemme suurkaupungeissa, muutamille harvoille valituille, vaan kokonaisille kansoille.

Melkein kaikkialla kiintyy katseemme vaeltaessamme Pompejin katuja pitkin kauppapuotien ja ravintolain ovien päällä oleviin ilmoituksiin. Kummankinlaisia huoneistoja on paljon. Viinitupa on melkein jokaisessa kadunkulmassa. Muutamassa on jalon juoman eri lajien hinnat ilmaistu seuraavin sanoin: »Täällä saa juoda assin[168] edestä. Kaksoisassilla saa parempaa viiniä ja neljällä assilla juodaan falernumilaista.» Että viini voi olla voimakasta, ilmenee erään ravintolan seinälle piirretyistä kaksimielisistä sanoista. Epävarmalla kädellä ravintolan vieras on koettanut ilmaista, mitä hänen yhtä epävarma kielensä jokelteli. Se on saanut seuraavanlaisen muodon: »Kaikki mitä — kaikki mitä viinistä syntyy — kaikki, mikä — kaikki, mikä syntyy viinistä…» Pitemmälle ei kirjailijamme päässyt ajattelussaan.

Toisessa kapakassa voimme taas kuvitella kuinka tyytyväinen suunnilleen oli vieras, joka kirjoitti pilariin seuraavat sanat isännästä: »Sinä olet valehtelija: sinä myyt vettä ja itse juot sekoittamatonta viiniä.»

Paikoitellen koristavat seiniä seuraavantapaiset vuokrailmoitukset: »Vuokrattavana Arrius Pallion tontilla ensimmäisestä päivästä heinäkuuta: kauppapuoteja niihin kuuluvine parvekehuoneineen ja loistohuoneita yksi kerros ylempänä kuin myöskin kokonainen talo. Halukkaat vuokraajat kääntykööt Primuksen Nigidiuksen orjan puoleen.» Hotelli Elefantti — se komeilee nimittäin elefantinkuvalla kilvessään — houkuttelee tiedonannollaan: »Täällä voi saada asunnon, jossa on ruokapöytäsohva ja kolme vuodepaikkaa.» Muutamassa toisessa paikassa on pidetty tarpeellisena ilmoittaa: »Eräästä kauppapuodista kadotettu kupariastia. Se, joka voi hankkia sen takaisin oikealle omistajalleen, saa 65 sestertiä. Se, joka voi ilmiantaa rosvon, saa…» (loppu epäselvää) Erittäin lukuisia ovat gladiaattorinäytöksien ilmoituslehtiset. Toimeenpanijat ilmoittavat, että telttakatos viritetään areenan ylle suojaamaan auringonpaisteelta, aivan samoin kuin meidän päivinämme ja ilmastossamme ilmoitetaan: »Sirkus on hyvin lämmitetty.»

Toisenlaatuisia ovat ne kirjoitukset, joita enemmän tai vähemmän ilkivaltaisesti on kirjoituspuikolla tai jollakin terävällä esineellä tehty talojen seinien kalkkirappaukseen. Ne voivat olla Vergiliuksen, Propertiuksen tahi Ovidiuksen säkeitä ja osoittavat siis, että nämä runoilijat olivat Pompejissa hyvin tunnettuja. Toinen laji seinätöherryksiä todistaa kirjoittajansa leikillisyyttä, kuten silloinkin, kun muuan koiranleuka mitä juhlallisimpaan sävyyn piirtää ilmoituksen, että hänelle on 6. p:nä kesäkuuta vuonna 29 syntynyt aasinvarsa. Mutta paljon useammin kirjoitukset ovat ivallisia. Muuan ilkeä ihminen ivailee esim. lenkosääristä Miccio raukkaa piirtämällä seinälle X:n allekirjoituksin: »Katsokaa Miccion kuvaa!» Ei ole myöskään mahtanut olla hauskaa tungettelevasta Tertiuksesta lukea jumaloimansa Virgulan lopullinen selitys: »Sinä olet aivan liian kuivakiskoinen.» Yhtä epäystävällisesti on kirjoitettu sen talon seinään, jossa Verus asuu. Verus merkitsee »totinen», ja se on antanut aihetta seuraavaan sanansutkaukseen: »Täällä, missä Verus asuu, ei tunneta totuutta.» Täysin selvä on myöskin seuraava avonainen kirje: »Samnius tervehti Corneliusta: Mene ja hirtä itsesi!»

Ettei osa tällaisia julkisia tiedoituksia ja kehoituksia ole jäänyt asianomaisilta itseltään huomaamatta, voidaan päättää siitä, että vihaisella kädellä on vedetty viiva niiden yli.

Eräs ilkeämielinen henkilö on tullut häirityksi, juuri kun hän oli töllöttämässä talon seinään pahoja toivotuksiaan vihamiestään kohtaan. Hän ei ehtinyt pitemmälle kuin sanoihin: »Agaton, Herenniuksen orja, rukoilee Venusta…» Sitten tuli toinen ja täydensi lauseen: »että hän itse tulisi kirotuksi.» Työssään keskeytetyksi on tullut myöskin se mustasukkainen nainen, joka alkoi kirjoittaa seuraavia varoituksen sanoja kilpailijattarelleen: »Nicerate, sinä irstas emäsika, joka keimailullasi houkuttelet Felicion portillesi, ajattele kuitenkin…»[169]

Kun toisessa paikassa lukee sanat »Alas Nucerialaiset!» näkee heti mielessään sen suuren tappelun, joka noin vuonna 60 j.Kr. puhkesi Pompejin amfiteatterissa kaupungin oman väestön ja naapurikaupungista Nuceriasta tulleiden katselijani välillä ja josta oli seurauksena, että Nero kymmeneksi vuodeksi kielsi kaikki esitykset teatterissa.

Sitävastoin tuntuu oikein sydäntä lämmittävältä lukea, mitä rakastavan naissydämen on ollut pakko uskoa mykälle seinälle näillä sanoilla: »Methe rakastaa Chrestusta sydämestänsä. Olkoon Venus, Pompejin suojelusjumalatar heille suosiollinen, ja eläkööt he aina sovinnossa!» Kenties tätä kirjoitusta voidaan pitää jonkinlaisena kihlausilmoituksena ajalla, jolloin ei ollut sanomalehtiä, missä niitä julkaista. Sitävastoin on varmastikin yksinomaan lemmensairaan nuorukaisen sydämen huokaus, joka panee hänet antamaan Augustinalleen nimen Aphrodite, joka vastannee nykyaikaista »Augusta, oma enkelini!» Näin meneteltiin yksinkertaisten ihmisten kesken. Sen sijaan, että olisi lähetetty rakkauskirjeitä, mentiin rakastetun asunnolle ja kirjoitettiin kaihoisa rakkaudentunnustus seinälle.

* * * * *

Nämä katsaukset kansansielun komeroihin pyrkivät korvaamaan jossakin määrin sitä, että kirjalöytöjä ei ole lainkaan tehty Pompejissa. Siellä koottujen seinäkirjoitusten luku sitä vastoin nousee useampiin tuhansiin. Ei tarvinne sanoakaan, että suuri osa niistä on sellaisia, joita ei sovi kääntää. Sen ajan jätkillä oli sama halu töhriä seinille rumia sanoja kuin meidänkin aikanamme.

* * * * *

Kierrellessämme ympäri Pompejissa on meillä tilaisuus todeta, että siellä oli runsaasti verstaita ja tehtaita, erittäinkin nahkurinverstaita, kutomoita, villakankaiden vanutuslaitoksia ja värjäämöitä. Eräässä vanutuslaitoksessa on vielä jäljellä kolme suurta ammetta, joissa vanuttajat polkemalla muokkasivat villakangasta, kunnes siitä tuli kiinteätä ja pehmyttä huopaa.

Pompejissa on ollut kolme yleistä thermiä ja pari pienempää yksityistä kylpylaitosta; ja sehän on 20 000 asukkaan suuruiselle kaupungille kunnioitettava saavutus. Muuan kaupungin omista rakennuksista oli luovutettu urheilu- ja aseharjoituksia harrastavalle nuorisokerholle. Sisäänkäytävän seiniin on maalattu voitonmerkkien ja gladiaattorivarustusten kuvia. Muita julkisia rakennuksia ovat teatterit, amfiteatteri ja temppelit, jotka ovatkin kaupungin kauneimmat koristukset. Amfiteatterin miekkailijat asuivat erikoisessa gladiaattorikasarmissa kopeissa, ulkomaailmasta eristettyinä, aivan kuin vankilassa. Muuatta koppia on selvästi käytetty rankaisukoppina. Sieltä on nimittäin löydetty jalkarauta ja jonkinlainen jalkapuu, jossa on sijaa useammallekin rangaistavalle.

Kaupungin sydän on luonnollisesti sen forum, uskonnollisen ja valtiollisen kuten liike-elämänkin keskipiste. Vähäisen mielikuvitusta avuksi ottaen voimme siellä kulkiessamme asettua keskelle sitä elämää, joka kaksi vuosituhatta sitten vallitsi torilla ja sen ympärillä olevissa julkisissa rakennuksissa, kauniiden pilarikäytävien reunustamissa kauppahalleissa ja suuressa basilikassa. Tämän rakennuksen toisessa päässä tuomioistuin korokkeellaan ratkaisi oikeusjuttuja, samalla aikaa kuin suuren huoneiston toisissa osissa kansa kerääntyi ryhmiin vaihtamaan uutisia, pohtimaan valtiollisia ja kunnallisia kysymyksiä tai tekemään kauppaa keskenään.[170]

Kunnallisen elämän harrastuksen vilkkauden, ainakin vuosittain uusiintuvien pormestarin ja muiden luottamusmiesten vaalien aikana, voimme nähdä niistä monista ponnekkaista vaalikehoituksista, jotka punaisella värillä on laadittu talojen seiniin, muureihin ja pilareihin. Sekä yksityiset henkilöt että kokonaiset järjestöt harjoittavat tällä tavoin vaalikiihoitusta ehdokkaidensa puolesta ja ylistävät heidän rehellisyyttään, lahjomattomuuttaan j.n.e. Puusepillä on ehdokkaansa, värjäreillä, kultasepillä omansa; kalastajat ja hedelmäkauppiaat, ajurit ja kantajat — kaikki kiittelevät omia ehdokkaitaan. Venuksen papitkin harjoittavat vaalikiihoitusta, Isiksen papit samoin. Leipurit suosittelevat erästä Julius Polybiusta miehenä, joka »huolehtii siitä, että saadaan hyvää leipää» ja muulinajajat ovat päättäneet yksimielisesti äänestää Crispius Pansaa. Naisetkin ovat mukana ja antavat suosittelujaan. Tekee miellyttävän vaikutuksen, ettei näe ollenkaan vastustajien mustaamista, mikä välttämättömästi kuuluu nykyaikaisen vaalitaistelun menettelytapoihin. Sitävastoin on välistä käytetty pilaa apuna.[171] Epämieluista ehdokasta vastustetaan antamalla »juhlajussien veljeskunnan» suorittaa kiihoitusta hänen hyväkseen. Toinen vastaehdokas tehdään naurettavaksi ilmoittamalla, että »kaikki unikeot äänestävät Vatiaa» ja saman ehdokkaan puolesta annetaan »kaikkien hirtehisten» mennä tuleen.

* * * * *

Pompejin onnettomuustoverista Herculaneumista on vasta vain pieni osa kaivettu päivänvaloon johtuen siellä suoritettavien kaivausten vaikeudesta. Osaksi on nimittäin uusi kaupunki Résina, jossa on yli 20 000 asukasta, kasvanut hautautuneen muinaisajan kaupungin päälle, osaksi oli Herculaneumin peittänyt tuhkakerros aluksi niin vahvasti sateen liottamaa, että se muuttui liejumassaksi, joka on sitten ajan pitkään kovettunut karstakiven tapaiseksi aineeksi.[172] Tämän 20—30 metrin vahvuisen kerroksen läpi on hyvin vaikea tunkeutua. Mutta vastapalvelukseksi se on muodostanut mitä parhaimman suojan muinaisjäännöksille; ja äskettäin käyntiin pannut tieteelliset kaivaukset lupaavat senvuoksi kauniin sadon taideaarteita, joita jo nyt saa ihailla Napolin museossa. Erittäinkin toivotaan tehtävän runsaita papyruslöytöjä.

Nykyisin ei onneksi tarvitse pelätä sellaisia tuloksia kaivauksista kuin 1700- ja 1800-luvuilla: että Herculaneumin pronssipatsaat saivat vaeltaa sulatusuuniin ja että Resinan lapset pelasivat keilaa maanalaisen aarrekammion marmoripäillä.

Odotettavien löytöjen herättämää innostusta on kuitenkin hillitsemässä se tosiasia, että Herculaneum oli vain pieni, vähäpätöinen kaupunki, jonka asukasluku oli korkeintaan kymmenes osa Pompejin asukasluvusta.

Näiden seutujen kaivauksista ovat hyvin huomattavia nekin, joita on tehty Boscorealen kylässä, kolmen kilometrin päässä Pompejista. Siellä on eräässä muinaisroomalaisessa huvilassa löydetty hämmästyttävän runsaasti koristuksia ja kultarahoja sekä luultavasti suurin antiikkinen hopea-aarre, mitä milloinkaan on tavattu. Kuivan hohkakivimassan suojaamina nämä esineet ovat kärsineet pienempiä vaurioita kuin Hildesheimin astiat, jotka olivat alttiina maan kosteudelle. Suurin osa Boscorealen kalleuksista ostettiin tuota pikaa Louvre'in museon laskuun — noin 4 000 000 markasta, sanotaan. Kuitenkin British museum ja toisetkin kilpailijat olivat sitä ennen ehtineet saada osan löydöstä haltuunsa. Maanomistaja, joka itse suoritti kaivaukset, teki niin hienon kaupan, että hänestä tällä tempulla tuli miljonääri.

Myöhemmin on Boscorealessa kaivettu esille vieläkin paremmin säilynyt roomalainen huvila, jossa on tavattoman mielenkiintoisia seinämaalauksia.

Kirjallisuutta:

Wilhelm Engelmann, Neuer Führer durch Pompeji.

Albert Ippel, Pompeji.

August Mau, Pompeji in Leben und Kunst.

Johan Bergman, Pompeji (Kirjallisuusluettelo). — Upptäckterna i Boscoreale vid Pompeji.

Gaston Boissier, Promenades archéologiques. Rome et Pompéi.

A.B. Drachmann, Fra den romerske Keisertid.

Friedrich von Duhn, Pompeji, eine hellenistische Stadt in Italien.

August Mau, Geschichte der decorativen Wandmalerei in Pompeji.

Rudolf Röding, Pompeji.

Franz Winter, Die hellenistische Kunst in Pompeji: bd IV von Erich Pernice.

Ernst Ziegler, Aus Pompeji.

E.R. Barker, Buried Herculaneum.

Charles Waldstein and Leonar Schoobridge, Herculaneum past, present & future (Laaja kirjallisuusluettelo).

S. Neander Nilsson, Historien om Herculaneum (Svensk tidskrift 1930).