SALATTU KEVÄT.

Rannalla meren jäätyneen sain tuntea ma kevään ensi hurman, kun olin aivan hiljainen ja nöyrä. Kovat, kylmät silmät eivät näe kevättä, kevään kuisketta ei kuule korvat ylpeäin, eivät kevään tuoksua he tunne.

Taakse muiston murheen, taakse usvan tiheän ja siniharmaan kätketyt on kevään kasvot ihanat. Herää, hunnutettu nukkuja! Tuulessa jo hulmuu hiustes pilvi! — Kauas pitkin rantoja näin kaikui huutoni ja häikäisevä aurinko nousi.

Olin onnellinen salatiedostani. Kimmelsi valkea maailma valkeaa tulta aistini huikaisten — kunnes aivan hiljaa hiipi kylmä uhma minuun jälleen, ja kevään hauras, kristallinen olemus jääsirpaleiksi helisten särkyi.