RANNALTA.
Reading edition
Lähtee viimeinen laiva. Jää vana vihreänpunainen jälkeen sen; autio lahti on hämärän hiljainen. Ei lokit kirsku, ei tiirat; nukkuvat asujat kaupungin. Kaukana tehtaiden sauhut yhtyvät pilvihin.
Kaartaa yöllistä rantaa sähköjen jättiläiskynttilät; aallot kallioriuttaan voihkien heittyvät. Laine nousee ja laskee: syvyyden hirmu luo suomujaan peittäen vetten pinnan kultaan ja hopeaan.
Soutaja yksinäinen tarttuu airoihin tiukempaan: Pois, kotirantaan! — Äänet kuiskivat sivullaan, valkeat kädet viittoo, liehuvat hiukset kosteat, purren laitojen yli kuolleet kurkkivat.
Aavalta rannattomalta soi sävel myrskyn ja kuoleman; kiirii lomitse saarten kaiku ammunnan. Noin meren sieluko kutsuu, noinko se omaansa janoaa?… Armahda, taivas! tän' yönä seuraa vainajat saa.