I. ETUVARTIO.

Eräälle uneksijalle.

Etuvartiona yössä silmiin kuoleman te olette, sisar, katsoneet ajast'aikoihin, te elämän laivan tähystäjät kasvoin totisin, sydän vuotain verta vuoksi maailman.

Sama laiva teitä kantoi tuntemattomaan, teitä ja miljoonia, joita löi vitsaus: työnorjuus, taudit, nälkä, sukupolvien kirous. Te vartiopaikaltanne näitte, sisar, maan.

Huipuilta nimettömiltä olematonta päin te kurkoititte käsiänne aamun koittohon; jok'ikinen yksinänsä eli saman kohtalon: teidät ristiinnaulittiin lunnaiks pettäjäin.

Vaan katso: te ette kuolleet, voittamattomat, yhä väylää viitoitatte ja kutsutte: eteenpäin. Te uhmasitte kuolemaa tähden eläväin, siks ulapan yössä yhä soihtunne palavat.

Käsistänne kylmenneistä ne siirtyi toisihin: me olemme te, meissä te synnytte uudelleen. Ajan merta mittaamatonta rantaan kaukaiseen unennäkijät laivaa ohjaavat käsin taipumattomin.