PROFEETTA.
Reading edition
M. J. Lermontovin mukaan.
Siit' alkaen kun Ikuisen sain kutsun: tuomita lihaa, luen silmistä ihmisten vain syntiä, uhmaa ja vihaa.
Minä puhuin rakkauden ja totuuden puhdasta kieltä, vaan vastaani solvaten he heittivät kiviä tieltä.
Jätin kaupungin sirottain yli pääni tuhkaa; ja suojan, kas, erakkoluolassa sain, ja ravinnon kädestä Luojan
kuten linnut. Eläimet ja puut ovat veljiäni. Puhun tähdille, suloiset ne viihtävät sydäntäni.
Raesateessa kulkien minä kuulen: lapsiansa kovin korskasti hymyillen näin neuvovat vanhempansa:
Tuo mies oli, kuulkaahan, ylen ylpeä, halveksi meitä; muka profeetta Korkeimman, ja vaelsi pyhiä teitä.
Nyt, lapset, katsokaa, miten kurja ja köyhä hän on, miten nääntynyt, alaston, ja hän kaikilta pilkkaa saa.