NYMFI SOITTAA.
Reading edition
Nymfeistä huimin, hirvijalkainen, valkea ja raikas kuin nuori, hoikka puu, hiukset liekkikukkana yllä kasvojen Panin huilun varastaa ja vanhus raivostuu.
Hei, nauraen lävitse metsien nyt nymfi huilun vie, ja jäljessä ähkien, etsien käy vanhan Panin tie. »Älä juokse, Pan», huutaa nymfi, »sinulle nauretaan!»
Ken tuulen voisi tavoittaa, ken hirvijalkaisen? Pää tulinen kaukana leimuaa ja Pan on hikinen. »Mitäs, jätän sen vanhan huilun ja hiukan lepäilen.»
Nukahtaa alle laakeripuun Pan muistain nuoruuttaan, ja hellästi hopeoi lyhty kuun hänen pientä kaljuaan.
Ihmiset pimeän laakson tuskastaan heräävät hopeaisen huilun lauluhun nuoreen, tulenihanaan, kun nymfi yllä maan vuorella soittaa säkenöivään aamuhun.