VI. ALKANUT VAELLUS.

Voi lähtösi riemua vavahduttavaa, sydän vaeltajan! Kuin kuningasvaipan ympärillesi kiedot sinä ylpeän kieltäymykses, sidot jalkoihis siivitetyt sandaalit, uneksija-isäisi perinnön: kaipuun kaukaisuuteen, ja rannan pensaikosta kätees taitat pajunvirven loihditun, värisevän kuin heimosi äitien sydän.

Voi matkasi hurmaa kauhistuttavaa, sydän vaeltajan: syö lihaasi manttelis laskokset viiltäin ja lämmittäin; ulospäin kuin halla ja jää se huokuu kylmää; ja jalkasi astuvat varmoina jyrkännettä kuin unissakävijän, joka vaaraa ei näe, ja virpi sun kädessäs värisee, värisee ja salatut aarrelähteet näyttää.