OJENNETUIN KÄSIVARSIN.
Reading edition
Minä ojennan hennot, hauraat käsivarteni syvyyteen ja syleilen Elämää, joka tuntemattoman salatusta hetteestä kohoaa: Kuinka minä sinua rakastankaan, sinä petollinen, sinä julma, sinä ikuinen! Kuinka minä sinua rakastankaan, sinä alati viheriöivä myrkkypuu jumalaisine hedelminesi, jossa tuhansine versoineni riipun!
Minä ojennan hennot, hauraat käsivarteni maahan ja syleilen Ihmistä: Kuinka minä sinua rakastankaan, veljeni, sinä liha minun lihastani, sinä luu minun luustani, sinä sielu omani kaltainen! Kuinka minä sinua rakastankaan, sinä vertaiseni hyvässä ja pahassa, sinä Elämänpuun köynnöskasvi kuten minäkin!
Katso: kukkamme auringonkeltaisine heteineen aukeavat rinnakkain, ja niiden tuoksu sekoittuu toisiinsa huumaavaksi, hullaannuttavaksi viiniksi…
Minä ojennan hennot, hauraat käsivarteni avaruuteen ja syleilen Kuolemaa: Kuinka minä sinua rakastankaan, sinä kalpea, sinä äänetön, sinä totinen! Viimeinen rakastettuni, sinä ihanin, taivuta pääsi alemmas, alemmas, niin että voin kuiskata korvaasi elämäni sanattoman kysymyksen: Sinäkö avaat ihmisen lapselle Kadotetun Paratiisin portit?