KISMET.

Silmät nälkäiset ja kodittomat kerran yössä näin, lapsen huulet, arat, levottomat, poltti käsiäin… Tyhjennetty kalkki, pelto kuiva, musta, kahlehdittu olin… Muut' en muistaa voi. Nyt on malja täynnä kuumaa kaipausta, kahleet katkenneet, maa vihannoi. Kannan salaisuutta käsissäni, unensäteilevää, avaraa, piillen kerjäläisen ryysyissäni tutkin joka ohikulkijaa.

Palaan lumotusta puutarhasta, aarteet, joill' ei vertaa, omistan, kivisydän-prinssiäni muistain lohikäärmetietä vaellan. Vaiti ovat huuleni, en sanaa ainoata sinis virkkaa saa, kunis tarhan ruusut, valmut, liljat sydäntäni nuorta houkuttaa, kunis helmet, jalokivet, kulta, oudot, tuoksuavat hedelmät rauhan vievät sielustani multa, tuskan silmihini piirtävät.

Palaan suljetusta puutarhasta: onnen ihmelinnun kiinni sain, ikuisuuden nimetöntä vettä pisara on tomuruukussain. Vaiti, huulet, kunis joku anoo kuolonjanoon vettä maljastain! Vaiti, sydän, kunis joku sanoo, sanan, jonka tunnet sinä vain! kunis Peri-Banun silkkitelttaan astuu Ahmed, prinssi aavikon, kunis jälkeen Nurunnihar-virvan yksin sinun rakkautensa on.