Näköalani.
Reading edition
Matkaten maailmaa tottua aina saa, jättää entiset, suostua uuteen; kuitenkin muutos tää mieltäni kirveltää, viedä on ihan toivottomuuteen. Vielähän äsken näin rantojen vihreäin huojuvat puut, Savon suloiset tienot; huoneeni akkunaan nurmikko kukistaan tuulilla kannatti tuoksut vienot. Seutua ihailin sydämin lämpimin ... Mutta nyt — mikä erotus suuri! silmän jos minne vie, suljettu silt' on tie, kaikkialla on kolea muuri. Voi sua, kaupunki, ahdas on ilmasi, on kuin tiilies painon sais kantaa. Mutta jos laajat maat sielullein auki saat, kaikki voin sulle anteeksi antaa.